Tulos tammikuu 2010 (+1601,00€)

21.1.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta




Edellisestä salkun katsauksesta on jälleen kuukausi vierähtänyt, joten vanhaan tuttuun tapaan on aika kurkistaa salkkuun ja katsoa kuinka sijoitukset jaksavat.

Viime katsauksen jälkeen on salkkuun ropissut osinkoja oikein urakalla. Joulukuussa katsauksen jälkeen tuli osinkoja yhteensä 41,40€ edestä iShares Russell 3000 (IWV) ja Market Vectors Russia (RSX) ETF:stä. Tammikuun aikana osinkoja tippui vielä Vanguard European (VGK), iShares FTSE/Xinhua China 25 (FXI) ja iShares MSCI Brazil (EWZ) EFT:stä. Näistä EWZ:sta jopa kaksi kertaa! Tammikuun osinkopotiksi kertyi siten 398,13€ eli yhteensä edellisen katsauksen jälkeen on osinkoja tullut 439,53€.

Kaiken kaikkiaan salkun pääoman arvo on nyt 35619,08€ eli nousua joulukuun katsaukseen on 1601,00€ tai prosenteissa 4,7%.

Kuukauden ainut hankinta kohdistui tällä kertaa lempisijoitukseeni iShares MSCI Brazil ETF:ään (EWZ). Hankin Brasiliaan sijoittavaa ETF:ää lisää 20 kappaletta hieman yli tuhannella eurolla 72,11$:n hintaan.

Palloilin pitkään päätöstä ostaako lisää Brasiliaa vaiko Kiinaa (FXI). Kiinaan sijoittava ETF on sukeltanut viime aikoina syvästi. Lehdissä on ollut paljon kirjoituksia ja spekulointia siitä onko Kiinan markkinoille syntymässä kupla. Törmäsin kuitenkin mielenkiintoiseen asiaan. FXI:n toukokuun 39$:n osto-option voluumi kasvoi jokunen päivä takaperin yli sadalla tuhannella prosentilla! Tämä antaisi osviittaa siitä, että kurssin notkahduksesta ei ainakaan veikata pysyvää. Tätä kirjoittaessa FXI:n kurssi on hieman vajaat 40 dollaria. Lisään FXI:n ostoslistalleni seuraavaksi lisähankinnaksi. Nyt oli Brasilian vuoro.

Brasilia on ollut sijoituksissa suosiossani aivan alusta alkaen. Ja aion pitää sen suosiossa jatkossakin. Brasiliassa on monta hyvää asiaa, jonka vuoksi pidän siitä. Lula da Silvan aloittamat talousuudistukset Brasiliassa ovat luoneet sinne yhä kasvavan keskiluokan, mikä tietää valtiolle hyvää pitkällä aikajänteellä. Brasilialla on myös paljon luonnonrikkauksia. Brasilian öljyvarannot ovat suuret ja viime vuosina on tehty uusia lupaavia löytöjä Brasilian rannikkoseudulta. Lyhyellä aikajänteellä öljyn käydessä yhä niukemmaksi tekee tämä seikka Brasiliasta mielenkiintoisen. Kaikesta huolimatta Brasilia panostaa voimavaroja myös muihin polttoaineisiin. Suuri osa autoista on ns. flex-fuel autoja, joihin voi tankata sekä perinteistä polttoainetta, että etanolia. Brasilia onkin vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön suhteen yksi edelläkävijöistä. Maa on etanolin toiseksi suurin tuottaja ja suurin viejä maailmassa. Maassa on tutkittu myös muita biopolttoaineita ja pitkällä tähtäimellä maailman irtaantuessa öljystä näen näiden asioiden vuoksi Brasilian tulevaisuuden valoisana. Maatalous on myös Brasiliassa vahvaa. Kukapa meistä ei olisi törmännyt marketissa hävyttömän halpaan brasilialaiseen härkään. Lisäksi lienee syytä mainita Brasilian mahtavat metsävarannot ja rautamalmit. Kaivosyhtiö Vale on maailman toiseksi suurin. Onko siis ihme, että pidän tästä maasta?





Salkun allokaatiossa ei suurempia muutoksia ole tapahtunut. Brasilian osuus salkusta kasvoi oston myötä hieman.

Yhteenveto
Salkun arvo tammikuu 2010: 35 619,08€
Muutos edelliseen katsaukseen: 1601,00€
Vuoden 2010 tavoite ylitetty 12 943€:lla.
Vuoden 2011 tavoite ylitetty 3 502€:lla.

6 vastausta artikkeliin "Tulos tammikuu 2010 (+1601,00€)"


Olli kirjoittaa:

Terve! Ensin täytyy kiittä analyyttisestä ja mielenkiintoisesta otteesta blogissasi. Tätä on ilo lukea!

Sitten asiaan: Oletko aikaisemmin kertonut kuuluuko portfolioosi näiden ETF-omistusten lisäksi muita omistuksia? Asia askarruttaa lähinnä siksi, että niinkuin itsekin olet todennut sisältävät nämä ETF:t paljon riskiä niiden painottaessa reippaasti Kiinaa, Brasiliaa ja Venäjää.

21.1.2010 klo 21.54.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Hei Olli,

ja kiitos palautteesta! Portfolioon ei kuulu ETF omistusten lisäksi muita sijoituksia. Tarkoitus on jossakin vaiheessa ottaa muodostetun ytimen ympärille muutamia satelliitteja, sekä korkotuotteita, joita alan painottamaan vuosien varrella yhä enemmän.

Salkku on riskinen, ehkä turhankin. Omassa sijoitussuunnitelmassani olen kirjannut itselleni kehittyville markkinoille 75%:n painon tässä vaiheessa, mitä voi pitää hirmuisena ylipainottamisena. Tämän painon kanssa on kuitenkin menty menneen finanssikriisin ylitse, joten uskon riskinsietokyvyn riittävän jatkossakin. Kehittyvien markkinoiden osalta riskiä on tarkoitus myöhemmin keventää lopettamalla niiden ostot ja tekemällä sen jälkeen ostoja vain kehittyneiden markkinoiden ETF:iin.

21.1.2010 klo 22.11.00

Anonyymi kirjoittaa:

Onko sinulla jotain tilastoitua positiivista näyttöä näistä optiovaihtojen muutoksista ennusteina? Kaikki mihin olen itse törmännyt viittaa siihen että optiomarkkinoiden kurssit tai volyymit ennustavat minuuteista korkeintaan muutaman päivän eteenpäin osakekursseja ja senkin erittäin heikolla ennustevoimalla.

Monet tekevät päätöksiä kahden tai useamman vaihtoehdon välillä niin että ovat jo etukäteen tosiasiassa tehneet päätöksen, mutta haluavat etsiä jotain millä perustella päätöstä "tieteellisemmin" itselleen sen vaihtoehdon puolesta joka miellyttää jonkin täysin "epätieteellisen" syyn takia enemmän. Ei siksi, intuitio ohjaa meidät usein oikeaan suuntaan, tosin yleensä kyllä ihan toisilla elämänalueilla kuin sijoittaminen;-)

Sitten vielä oma ennusteeni tämän vuoden tuloksesta tällä salkulla. Perustuen sekä täysin objektiiviseen analyysiin salkun olemattomasta hajautushyödystä sekä täysin subjektiiviseen näkemykseen siitä että osakkeet nyt on varmaan yksi huonoimmista omaisuuslajeista tällä hetkellä. Best case arvio on että ilman lisätankkauksia näistä luvuista vähintään 35% tiputusta vuoden loppuun mennessä ja vähemmän aurinkoinen arvio noin 50% tiputus ilman toivoa 2009 tapaisesta pikaisesta toipumisesta sen jälkeisinä vuosina.


Katotaaan miten käy.

21.1.2010 klo 22.56.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Hei,

kiitos hyvistä näkemyksistä. Johdannaisten käytöstä en akateemisia tutkimuksia ole liiemmälti lukenut, joten niihin en tässä intuitiossa voi tukeutua. Uskoisin kuitenkin 39$:n antavan jonkinlaisen tukitason tässä tapauksessa. Voin hyvinkin olla väärässä.

Sinulla on kovin pessimistinen näkenys sijoitusvuodesta 2010. Toivottavasti olet asemoinut oman salkkusi tämän mukaisesti kerta näkemys on näin vahva. Itselleni on oikeastaan yhdentekevää miten kurssit tänä tai ensi vuonna kehittyvät. Tämä siksi, että rakennan pitkää salkkua. Mikäli kurssit tänä vuonna notkahtavat - rajustikin - otan sen vastaan iloisena, että saan salkkuuni tankattua halvalla osakkeita. Mikäli nousua, niin voin iloita laskun noususta. Salkkua kun on tarkoitus lähteä realisoimaan vasta monien vuosien kuluttua on aika yhdentekevää miten kurssit tässä muutamana vuotena pomppivat.

Tätä on sijoittaminen. Lyhytjänteinen spekulaatio on erikseen. Katsotaan miten käy :)

22.1.2010 klo 7.44.00

Olli kirjoittaa:

Vielä lisäkysymyksiä: Oletko muuten ajatellut lisätä salkkuusi, joitan ETF:iä, jotka eivät korreloisi keskenään niinkin voimakkaasti kuin tämän hetkiset. Näin myös salkun riski vähentyisi tuoton odotusarvon kuitenkaan paljon laskematta. Kaikki korrelaatiot kun näyttävät liikkuvan siinä 0,8 pinnassa. Tällaisia voisivat ehkä olla raaka-aineet, kuten kulta tai vaikkapa jotkin johdannaiset?

22.1.2010 klo 22.09.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Lyhyesti vastaen: en. Tarkoitukseni on laskea salkun riskisyyttä painottamalla myöhemmin kehittyneitä markkinoita kehittyvien sijaan. Osakkeiden osalta katson, että kaikki tarvittavat palikat portfolion osalta on nyt kasassa. Kyse on tulevaisuudessa kyse enemmän siitä, mitä painotan salkun sijoituksista. Haluan pitää salkun sisällön yksinkertaisena ja helposti ymmärrettävänä. Korot ovat ainoat, jotka salkusta vielä puuttuvat, mutta niitä en aio ottaa ETF:inä.

Salkun optimoinnista olen aiemmin kirjoittanut tässä: http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/2009/11/portfolion-tuotto-odotus-ja-riski.html

Kysymyksesi johdannaisista on sopivan ajankohtainen. Tarkoitukseni on kirjoittaa tänä viikonloppuna johdannaisten käytöstä salkun riskien suojaamiseen. Nämä eivät kuitenkaan ole asioita, jotka meille piensijoittajille ovat mielestäni tarpeellisia. Johdannaisten toiminta on suurimmalle osalle liian monimutkaista.

22.1.2010 klo 22.31.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails