Ydin-satelliitti -malli

17.1.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Viime aikoina ovat piensijoittajat heränneet ydin-satelliitti -malliin. Malli itsessään ei ole uusi keksintö ja se on ollut osa instituutiosijoittajien sijoitusratkaisuja jo pitkään. Katsotaan tarkemmin mistä tässä mallissa on kyse.

Ydin-satelliitti -mallin idea on yksinkertainen. Se kuvastaa sijoitusratkaisua, joka koostuu erikseen niin kutsutusta salkun ytimestä, sekä sen ympärille kasatuista "satelliiteista".

Ytimen muodostavat passiivisesti hallinnoidut sijoitustuotteet, kuten ETF:t ja indeksirahastot. Passiivisen luonteensa takia tämä osuus salkusta on tarkoitettu pitkäaikaiseksi sijoitukseksi, eikä tällä osalla ole tarkoitus käydä kauppaa. Passiivisen osan tuotteiden keskinäinen allokaatio voi noudattaa sijoittajan itse määrittämää strategiaa.

Satelliitin muodostavat salkun aktiivisesti hoidetut sijoitukset. Tätä osaa kutsutaan rahoituksessa myös alphaksi, koska osuudella on tarkoitus ylittää passiivisesti hallinnoidun ytimen tuotto. Satelliiteilla sijoittaja voi ottaa aktiivisesti kantaa ja sijoitukset ovat monesti lyhytaikaisia. Satelliitit voivat koostua esimerkiksi yksittäisistä osakkeista, erilaisista vivutetuista sijoitustuotteista, johdannaisista, aktiivisesti hoidetuista rahastoista jne.

Ydin-satelliitti -malli on siis eräänlainen hybridi passiivisesti ja aktiivisesti hoidettua salkkua. Monet tutkimukset osoittavat passiivisesti hoidetun salkun olevan sijoittajalle paras ratkaisu pitkällä aikavälillä. Kuitenkin monelle sijoittajalle tällainen ratkaisu tuntuu liian tylsältä, sillä myös markkinoista olisi mukava ottaa mittaa. Ydin-satelliitti -malli tarjoaa kompromissin täysin passiivisen sijoitusstrategian ja aktiivisen sijoitusstrategian välimaastoon. Sijoittaja voi ottaa satelliiteilla näkemystä markkinoista toisinaan voimakkaastikin, kuitenkaan vaarantamatta salkun pidemmän ajan sijoitushorisonttia.

Se kuinka ison osan salkusta ydin ja satelliitit muodostavat riippuu pitkälti sijoittajan omasta riskinsietokyvystä. Riskiä paljon sietävälle sijoittajalle satelliitit voivat muodostaa jopa puolet salkusta. Henkilölle, joka haluaa kokeilla mallin toimintaa omalla kohdalla, voi olla hyvä lähteä liikkeelle esimerkiksi rajaamalla satelliittien osuus 10%:iin salkusta. Näin mahdolliset tappiot eivät vielä vaaranna liiaksi pitkän tähtäimen sijoitusstrategiaa.

Ydin-satelliitti -mallia käyttävän sijoittajan tulee huomioida toiminnassaan kasvavat toimeksiantokulut, sekä satelliiteista johtuvat veroseuraamukset voitollisten myyntien osalta. Satelliittien päästessä ylituottoon siirretään tämä osa voitosta ytimeen. Satelliittien ollessa tappiollisia ei tilannetta kuitenkaan korjata irroittamalla varoja salkun ytimestä, sillä ydin tulee pitää myyntien osalta koskemattomana. Näin satelliittien mahdollisesti aiheuttamat tappiot saadaan rajattua.

Yksi tapa käyttää ydin-satelliitti -mallin satelliitteja on ytimen suojaaminen hedgaamalla. Näin sijoittaja voi halutessaan hallita salkkunsa riskitasoa. Volatiileilla markkinoilla sijoittaja voi satelliittien avulla muodostaa esimerkiksi vega neutraalin portfolion.

Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli riskienhallintaan. Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen mm. kreikkalaisia kirjaimia delta, gamma, vega, theta ja rho, sekä sitä miten ammattilaiset näiden avulla hallitsevat riskejä.

3 vastausta artikkeliin "Ydin-satelliitti -malli"


Anonyymi kirjoittaa:

Millä tavalla optimoisit ydin-satelliitti -mallin kokonaisuudessaan? Koetin hakea tietoa tästä, mutta meni vähän yli ymmärryksen (taloustieteen opiskelijaltakin). Normaali salkun optimointi tuntuu helpolta, mutta tuo satelliittisalkku tuntuu hieman hämärältä verrattuna Markowitzin perusmalliin. esimerkkinä tutkimus aiheesta "" http://www.edhec-risk.com/features/RISKArticle.2008-06-25.3758/attachments/EDHEC%20Publication%20EDHEC%20European%20Investment%20Practices%20Survey.pdf

14.6.2010 klo 23.09.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

En mitenkään. Käsittelisin ydintä omana portfoliona ja satelliitteja omana. Ytimen optimointiin voi käyttää Markowitzin CAPM:ia, mutta satelliittien idea on juuri siinä, että sinne voi valita mausteita oman mielensä mukaan. Voi ottaa näkemystä, kokeilla poikkeavaa sijoitusstrategiaa tai mitä ikinä sitten tekeekin mieli kokeilla - tavallisuudesta poikkeavaa.

Se paljonko satelliiteille sitten painoa antaa riippuu omasta riskinsietokyvystä.

Satelliittien idea on juuri siinä, että ne voivat olla sellaisia sijoituksia, jotka eivät muutoin portfolioon kuuluisi.

14.6.2010 klo 23.23.00

Anonyymi kirjoittaa:

Törmäsin googlaamalla tähän artikkeliin kun etsin tietoa ydin-satelliitti -ideasta.

Itse ajattelen, että pienyritykseni on riskipitoinen, jolloin muun sijoitustoiminnan on oltava passiivista ja riskiä hajottavaa. Ei ole järkeä ottaa isoja riskejä molemmilla puolilla. Idea on kyllä riskimielessä käänteinen, sillä passiiviseen sijoittamiseen on varaa vain yrityksen tuotosta...

13.6.2011 klo 13.40.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails