Uusia sertifikaatteja syntyy nyt kuin sieniä sateella

24.4.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Helsingin pörssi on jo pitkään ollut alikehittynyt ETF, ETC ja ETN sijoitustuotteiden osalta. Pörssinoteerattuja rahastoja eli ETF:iä löytyy edelleen Helsingistä vain yksi, mutta viime aikoina on erityisesti uusien sertifikaattien eli ETC ja ETN tuotteiden määrä lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Vyörytyksen aloitti Nordea, joka toi viime kuussa pörssiin 39 uutta sertifikaattia. Nyt jatkoa on tullut Handelsbankenin ja Commerzbankin taholta. Handelsbanken toi Helsingin pörssiin 20 vivutettua sertifikaattia 19.4. Vain kaksi päivää myöhemmin Commerzbank toi listalle vielä 12 vivutettua sertifikaattia lisää.

(Handelsbankenin 19.4. liikkeelle laskemat sertifikaatit)

(Commerzbankin 21.4. liikkeelle laskemat sertifikaatit)

Nordean liikkeelle laskemat indeksisertifikaatit aiheuttivat kohdallani riemun kiljahduksia, mutta toisin on Commerzbankin ja Handelsbankenin sertifikaattien kohdalla. Tämä johtuu siitä, että kaikki näistä sertifikaateista ovat vivutettuja. Se ei tarkoita, että tuotteet olisivat huonoja vaan pelkästään sitä, etteivät ne sovi omaan portfoliooni.

Vivutettujen bull ja bear sertifikaattien "ongelma" on se, etteivät ne sovi pitkäaikaiseen salkkuun. Vipu toteutetaan päivätasolla. Tällaisen tuotteen tuottoja syö tehokkaasti kohde-etuuden - kuten vaikkapa osakkeen - arvon heiluminen. Mitä pidempi ajanjakso on sitä todennäköisempää myös on, että väliin mahtuu arvon heilumista. Tästä johtuen vivutetut tuotteet sopivat vain lyhytaikaisen markkinanäkemyksen ottamiseen. Ja siihen ne sopivatkin kuin nenä päähän.

Sijoittaja, joka veikkaa öljyn hinnan nousevan vuodessa kaksinkertaiseksi sen sijaan pettyy karvaasti tuoton suhteen mikäli ostaa kaksinkertaisella vivulla olevaa öljysertifikaattia ja pitää sen vuoden ajan. Vaikka öljyn hinta tuossa ajassa kaksinkertaistuisikin on sertifikaatin antama tuotto jotain aivan muuta.

Commerzbankin uusissa sertifikaateissa on maksimispread rajattu alle 2 euron hintaiselle arvopaperille 10 senttiin. Yli 2 euron arvoisen sertifikaatin spread on rajattu 5%:iin. Vuotuinen 0,7%:n hallinnointipalkkio on Handelsbankenin sertifikaatteja pienempi. Koska sekä Handelsbanken, että Commerzbank tarjoavat kaksinkertaista vipua Nokian ja Fortumin osakkeisiin sertifikaattien kautta on Commerzbank näiden osalta edullisempi. Commerzbankin sertifikaateille ei ole asetettu erääntymispäivää.

Handelsbankenin tuomat sertifikaatit tarjoavat mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia. Perinteisten osake kohde-etuuksien lisäksi valikoimassa on OMXH15 ja SHB Power -indeksejä vivuttavat sertifikaatit. Handelsbankenin kehittämä SHB Power indeksi seuraa pohjoismaiden Nordpool sähköfutuurisopimusten hintaa. Oma sertifikaatti löytyy myös brent öljylaadun ja kullan hinnalle. Eksoottisena mausteena tarjolla on myös kolminkertaisesti vivutettu sertifikaatti ruotsin kruunulle.

Handelsbanken sertifikaattien vuotuinen hallinnointipalkkio on 0,8%. Toisin kuten Commerzbankin sertifikaatit Handelsbankenin sertifikaatit erääntyvät 20 vuoden päästä 19.4.2030. Lisää mielenkiintoa Handelsbanken sertifikaatteja kohtaan pankki herättelee yhteistyökampanjalla muutaman välittäjän kanssa. Handelsbanken sertifikaateilla on nimittäin mahdollista käydä kauppaa ilman kaupankäyntikuluja 26.4.-31.5. välisen ajan seuraavien välittäjien kautta: E*TRADE, FIM, eQ ja United Bankers. Tämä varmasti lisää treidaajien mielenkiintoa kyseisiä sertifikaatteja kohtaan.

ETC ja ETN tuotteiden lisääntyminen Helsingin pörssissä on kaiken kaikkiaan mielestäni positiivinen asia. Toivon, että sijoittajat omaksuvat uudet tuotteet. Tällöin pankeille syntyy painetta kasvattaa tuotteiden määrää, kun niiden elinvoimaisuus varmistuu. Sen myötä tarjolle saadaan varmaan myös enemmän vivuttamattomia tuotteita ja kenties vielä jonain kauniina päivänä kokonaan uusi ETF. Sitä päivää jään hartaasti odottamaan.

0 vastausta artikkeliin "Uusia sertifikaatteja syntyy nyt kuin sieniä sateella"


Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails