Tulos lokakuu 2011 (+9,86%)

1.11.2011 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


(Salkun tuotot lokakuussa 2011)

Huh hah hei! Jo on meno markkinoilla hermostunutta. Viime kuussa salkkuni sukelsi yli kymmenen prosenttia ja nyt tultiin ylös lähes saman verran. Tämä kuvastaa hyvin sitä kuinka epävarmuus leimaa tällä hetkellä päällä olevaa kriisiä. Yhtenä päivänä sijoittajat pelkäävät koko Euroopan hajoamista ja euron katoamista. Seuraavana taas sitä, että jäävät kyydistä jos pahimpien kriisinoitien ennusteet eivät toteudukkaan.

Oma näkemykseni on, että mikäli ratkaisut ongelmiin löydetään on osakkeissa reilusti varaa nousta. Jos taas ei niin kyllä nykyisiin tasoihin on jo leivottu varsin huonoja tulevaisuuden kuvia sisälle. Niiden toteutuessa en usko pudotuksen olevan kuitenkaan niin suuri kuin monet olettavat. Asioiden mennessä hyvin nousuvaraa siis löytyy, mutta huonosti mennessä joustovaraa alaspäin ei ole yhtä reilusti.

Se hyvä puoli nykyisessä asioiden kärjistymisessä on, että poliitikot alkavat viimein olla pakotettuja toimimaan. Tätä ennen poliitikkojen toiminta on keskittynyt enemmän käsien ja huulien heiluttamiseen päätöksien sijaan. Sinänsä tämä ei ole mitenkään yllättävää, sillä poliitikothan hmm...politikoivat. Mielestäni Kreikan lainojen tukanleikkuu ja pankkien pääomittaminen ovat oikeansuuntaisia päätöksiä. Markkinathan ovat hinnoitelleet lainojen leikkausta jo pitkään ja niiden välttämistä on pidetty väistämättömänä. Poliitikkojen pitkään ylläpitämä teatteri siitä ettei (hallittua) konkurssia olisi tulossa on viimein päättymässä. Tämä on hyvä asia.


(Salkun kehitys verrattuna markkinatuottoihin vuoden alusta)

Oma salkkuni löi pitkästä aikaa käyttämäni vertailuindeksin (STOXX Europe 600 Gross Index) ja katkaisi indeksille häviämisen putken. Salkku tuotti kuukauden aikana +9,86%, kun STOXX Europe 600 GI tuotti "vain" +7,73%. Eroa vertailuindeksiin kertyi siten 2,13 prosenttiyksikköä.

Mutta hyvin meni myös kotimaisella sijoittajalla. OMXH25 indeksi nousi kuukauden aikana +9,39%. Salkkuni kehittyi myös OMXH25 indeksiä paremmin. Tosin selvästi vähemmän: 0,47 prosenttiyksikköä.

Koko vuoden perspektiivillä jatkaa portfolio tutulla paikalla: STOXX Europe 600 GI:n ja OMXH25:n välissä. Tässä ei siis mitään uutta ja tilanne on lähes sama kuin aiemmin.

Lokakuu on perinteisesti vilkasta kolmannen kvartaalin osavuositulosten julkaisun aikaa. Tätä kirjoittaessa on suurin osa yhtiöistä julkaisseet tuloksensa. Varsinkin isot yhtiöt. Tulosyllätysten ja -pettymysten vaikutukset ovat menneet pitkälle indeksiin kuukauden aikana. Oma salkkuni poikkeaa tältä osin paljon indekseistä. Salkun yhtiöistä ei nimittäin yksikään ole vielä julkistanut osavuosikatsausta! Ne jotka Q3 tuloksia julkaisevat tekevät sen marraskuun aikana. Suurin osa salkun yhtiöistä ovat julkistaneet tuloksensa marraskuun puoliväliin mennessä. Onkin mielenkiintoista seurata eroaako salkkuni kehitys indekseistä seuraavan parin viikon aikana kuinka paljon.

Start-up yhtiömme SM-liiga Hokkari mobiilisovellus saatiin viime yönä julkaistuksi Applen AppStoreen. Käyhän lataamassa sovellus iPhone puhelimeesi mikäli satut sellaisen omistamaan.

Hyvää loppusyksyä ja muistakaahan käydä vaihtamassa talvirenkaat ettei liukkaus yllätä!

Yhteenveto (tuotot indeksoituna)
Kuukauden tuotto: +9,86%
Tuotto vuoden alusta: -16,00%

11 vastausta artikkeliin "Tulos lokakuu 2011 (+9,86%)"


Jago kirjoittaa:

Minkä softan avulla piirtelet noita salkku "vs indeksit" käyriä?

2.11.2011 klo 3.41.00

Anonyymi kirjoittaa:

Hokkari appstoressa kärkipaikalla, onneksi olokoon!

2.11.2011 klo 13.41.00

blokkerinimeni kirjoittaa:

Nyt eletään totisesti niitä aikoja, kun omaisuudet vaihtavat omistajiaan. Päiväheilahteluiden ollessa jopa yli 5 % luokkaa, tulee pää pitää kylmänä ja pysyä sijoitussuunnitelmassa. Omalta osaltani lokakuun nousu jäi 4,7%.

Menestystä yrityksellenne!

6.11.2011 klo 7.11.00

Teemu kirjoittaa:

Oletko harkinnut vertailuindeksiksi jotain Value-indeksiä?

21.11.2011 klo 21.12.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Jokin arvoindeksi olisi kyllä parempi. Onko hyviä ehdotuksia?

21.11.2011 klo 21.25.00

Anonyymi kirjoittaa:

Mitäpä olet mieltä euroopan pankkien tilanteesta, kuinka vaikuttaa strategiaasi ja sijoituksiisi

22.11.2011 klo 19.24.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Itselläni ei ole sijoituksia pankkiosakkeissa. Pankkisektori skriinaantuu muutoinkin käyttämälläni menetelmällä ulos (yhdyskunta- ja pankkiosakkeet poissa kuten Magic Formulassa).

Pidättäytyisin nyt sijoittamasta pankkien osakkeisiin. Parempiakin vaihtoehtoja on.

22.11.2011 klo 19.37.00

Anonyymi kirjoittaa:

Miten tuo oman salkun vertaaminen indeksiin onnistuu näppärästi?

Anti-matemaatikko

23.11.2011 klo 17.31.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Otat indeksin pisteet johonkin taulukkolaskentaohjelmaan. Yleensä indeksin laskijan kotisivulta pystyy exporttaamaan suoraan datan.

Sitten vain suhteutat ko. indeksin alkamaan esim. pisteluvusta sata ja TWR indeksoit oman salkun tuoton johon vertailun teet.

Ja tuokin on automatisoitavissa.

23.11.2011 klo 18.01.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails