Optiot sijoittajan apuna

7.4.2012 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Pahat, pahat johdannaiset... vai miten se meni?

Johdannaisilla on huono maine. Tämä johtuu siitä, että niitä käytetään paljon spekulointiin. Spekulointi ja sijoittaminen ovat puolestaan eri asioita. Johdannaiset ovat luonteeltaan nollasummapeli. Käytännössä kaupankäyntikuluista johtuen se on itse asiassa miinussummapeli. Pitkällä aikavälillä osakesijoittamisella on puolestaan positiivinen odotusarvo kaupankäyntikulujen jälkeenkin. Tämä on yksi syy johdannaisten ryvettyneeseen maineeseen.

Spekulatiivisesta maineesta huolimatta johdannaiset käyvät myös sijoittajan työkalupakkiin. Henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut johdannaisten mahdollistamasta markkinaspekuloinnista vaan siitä miten voin käyttää niitä sijoitustoiminnan apuna.

Yksi tällainen tapa on käyttää johdannaisia oman salkun suojaamiseen markkinalaskulta. Tällöin sijoittaja tulee maksaneeksi "vakuutuksesta" markkinalaskua vastaan. Mikäli markkinat eivät laske raukeaa johdannainen arvottomana ja vakuutus päättyi turhana. Aivan samoin kuin maksamme kotivakuutuksesta vaikkei kodin irtaimistoa mene rikki. Mikäli tavaraa rikkoontuu saa vakuutuksesta korvauksen - aivan samoin kuin markkinoiden laskiessa tällaisen johdannaisen arvo kasvaa ja antaa siten salkulle sitä suojaa.

En pidä tällaista toimintaa spekulointina, sillä se perustuu sijoittajan omiin tarpeisiin eikä siihen, että henkilö yrittäisi erityisesti hyödyntää näkemystä markkinoiden suunnasta. Syynä tällaiselle suojaukselle voi olla esimerkiksi tapahtunut kurssinousu, joka on nostanut sijoittajan salkun arvoa. Sijoittaja pelkää kuitenkin mahdollista kurssipudotusta ja on siksi levoton. Hän voisi pudottaa salkun osakepainoa myymällä osakkeita, mutta tällöin maksettavaksi tulisi pääomavero (30%). Mikäli osakkeet ovat olleet omistuksessa jo pitkään voi piilevä verovelka olla huomattava. Johdannaisen käyttö tällaisessa tilanteessa on parempi valinta. Piilevää verovelkaa ei tule maksettavaksi, mutta siitä huolimatta salkku suojaantuu markkinalaskun varalta. Sijoittajan saama hyöty voi olla huomattava verrattuna siihen, että hän keventäisi osakesalkkua myymällä.


Ei ole sama kummalla puolella pöytää seisot

John F. Summa tutki CME johdannaispörssin kauppoja vuosilta 1997-1999 kirjaansa Options on Futures: New Trading Strategies varten. Summan saamat tulokset olivat varsin mielenkiintoisia.

(76,5% optioista erääntyi arvottomina. Lähde: John F. Summa, 2002)

(74,9% osto-optioista ja 82,6% myyntioptioista erääntyivät arvottomina. Lähde: John F. Summa, 2002)

Kaiken kaikkiaan keskimäärin 76,5% optioista erääntyi arvottomina. Osto-optioista (call) erääntyi arvottomina 74,9% ja myyntioptioista (put) 82,6%. Kannattaa huomata, että vuodet 1997-1999 olivat kovan nousumarkkinan aikaa. Siitä huolimatta kolme neljästä osto-optiosta erääntyi arvottomana.

Vaikka johdannaiskaupankäynti kokonaisuudessaan on nollasummapeli näyttäisi kaupankäynti vääristyvän siten, että se suosii johdannaisten myyjiä. Ostajille johdannaiset näyttäisivät olevan miinussummapeli ja myyjille tuottoisaa. Suurin osa optioista erääntyi arvottomina joten on selvää, että optioita ostaneet keskimäärin menettivät rahaa. Asetelma on varsin selvä. Jos optioita ostamalla ei pärjää kannattaa siirtyä pöydän toiselle puolelle. Myydä optioita.

Mutta miten tästä kaikesta tiedosta voisi hyötyä pitkäjänteinen osakesijoittaja, jota ei kiinnosta johdannaisilla spekulointi? Sijoittajalle, joka haluaa pitää osakkeistaan kiinni pitkään on tarjolla kaksi sopivaa johdannaisstrategiaa: covered call ja naked put. Niistä seuraavaksi lisää.


Covered call strategia

Jos olet pitkäjänteinen osakesijoittaja haluat pitää sijoituksistasi kiinni pitkään. Vähintäään useita kuukausia ja mielellään useita vuosia. Sijoituksen lyhytaikaisella heilunnalla ei todennäköisesti ole merkitystä vaan olennaisempaa on sijoitusten kehittyminen pitkällä aikavälillä. Tunnetusti lyhyellä aikavälillä korostuu vain markkinahäly ja sijoituksen todellinen luonne paljastuu vasta pitkällä aikavälillä. Covered call optiostrategia soveltuu tällaiselle pitkäjänteiselle osakesijoittajalle joka omistaa osaketta, mutta ei halua luopua siitä vielä aikoihin.

Covered call strategia on yksi kaikkein vähäriskisimmistä johdannaisstrategioista. Sen riski on niin rajattu, että jopa muutamat eläkerahastot saavat käyttää sitä sääntöjensä puitteissa. Strategiassa ajatus on kirjoittaa osto-optio (call) sellaiselle osakkeelle, joka löytyy salkusta jo entuudestaan. Tästä termi covered. Idea on, että optio erääntyy arvottomana (out-of-money). Tätä strategiaa käyttäen osto-optio kannattaa kirjoittaa jo valmiiksi reilusti arvottomaan (out-of-money) tilaan ja valita lyhyt erääntymisaika (kuukausi tai kaksi).

Miten strategia toimii? Mikäli osakkeen kurssi sukeltaa erääntyy optio arvottomana ja siten se antaa suojaa kurssilaskua vastaan. Jos osake puolestaan polkee paikallaan tai nousee vain kohtuullisesti (jää alle strike pricen ja option myyntihinnan summan alle) on sijoittajan saama tuotto korkeampi kuin jos olisi omistanut pelkästään osaketta. Tuotto siis vivuttuu. Sen sijaan jos osake kallistuu reilusti menee optio in-the-money tilaan ja sen omistaja käyttää osto-option oikeuden. Tällöin sijoittajalta jää saamatta se tuoton erotus mikä on strike pricen ja nousseen osakehinnan välinen erotus. Kannattaa huomata, että tässäkin tapauksessa lopputulos on sijoittajan kannalta positiivinen! Hän saa tuottoa, mutta ei vain niin paljon. Tuotto siis leikkaantuu myydyn option johdosta.

Tiivistäen covered call strategia antaa suojaa kurssilaskua vastaan, vivuttaa tuottoa osakkeen hinnankehityksen ollessa maltillinen, sekä leikkaa tuottoa mikäli osakkeen kurssi pomppaa rajusti ylös.

Perusajatus käyttää covered call strategiaa on kirjoittaa kuukauden tai parin välein reilusti out-of-money tilassa olevia osto-optioita ja antaa niiden erääntyä arvottomina. Näin sijoittaja saa osakkeesta pientä kuukausittaista kassavirtaa osakkeen tuoton lisäksi.

Pahinta mitä covered call strategiaa käyttävälle sijoittajalle voi tapahtua on se, että osake kallistuu rajusti ja siten optio menee in-the-money tilaan. Tällöin option ostanut taho haluaa käyttää optio-oikeuden ja sijoittajan osakkeet menevät myydyksi option haltijalle strike pricen mukaiseen hintaan, mikä siis on silloin markkinahintaa pienempi. Se on kuitenkin korkeampi kuin osakkeen hinta option kirjoitushetkellä - kunhan sijoittaja vain muisti kirjoittaa sen alunperin out-of-money tilaan.


Naked put strategia

Olet törmännyt mielenkiintoiseen osakkeeseen ja tehnyt siitä analyysin. Pidät yhtiöstä ja haluaisit omistaa sitä, mutta harmiksesi huomaat, että osakkeen hinta on paljon kovempi kuin olet siitä valmis maksamaan. Kuulostaako tutulta?

Naked put (toiselta nimeltään uncovered put) strategia sopii sijoittajalle, joka haluaa ostaa osaketta halvemmalla hinnalla kuin nykyinen kurssi markkinoilla on. Sen lisäksi naked put strategiaa käyttävä sijoittaja saa tuottoa siitä hyvästä, että odottaa osakkeen kurssin painumista. Puhdasta osakestrategiaa käyttävä sijoittaja puolestaan ei voi kuin istua käsiensä päällä ja odottaa.

Miten strategia toimii? Oletetaan, että olet tehnyt analyysin yhtiöstä ja olisit sen perusteella valmis ostamaan osaketta tietyllä hinnalla, joka on nykyistä kurssia alempi. Tällöin sijoittaja kirjoittaa myynti-option (put). Toisin kuin covered call strategiassa tässä strategiassa sijoittaja ei omista osaketta entuudestaan. Koska sijoittajalla ei ole osaketta on hän "nakuna" (naked). Tästä nimitys naked put. Mikäli osake jatkaa yhä kallistumistaan (ja on siten sijoittajalle yhä vähemmän houkutteleva analyysin perusteella) erääntyy myynti-optio arvottomana (out-of-money). Sijoittaja pitää option myynnistä saamansa rahat. Näin sijoittaja siis hyötyy odottaessaan osakkeen hinnan laskeutumista sijoittajan määrittelemän järkevän ostohinnan tasolle.

Jos osake sukeltaa niin paljon, että se painuu sijoittajan määrittelemälle tasolle tai sen alle menee myyntioptio in-the-money tilaan. Tällöin option haltija haluaa käyttää optio-oikeutensa ja myydä osakkeet sijoittajalle hintaan, jonka hän oli alunperin valmis maksamaan. Näin sijoittaja saa haluamansa osakkeet haluamaansa hintaan. Sen lisäksi hän saa pitää myyntioption myynnistä saadut rahat.

Tiivistäen naked put strategiassa sijoittaja kirjoittaa myyntioption osakkeelle, jota on halukas ostamaan nykyistä alemmalla hinnalla. Sopivaa hintaa odottaessa sijoittaja saa rahavirtaa option myynnistä. Osakkeen halventuessa vaaditulle tasolle sijoittaja lopulta saa osakkeet haluamaansa hintaan, mutta saa pitää sen lisäksi option myynnistä saamansa rahat.

Pahinta mitä naked put strategiaa käyttävälle sijoittajalle voi käydä on osakkeen totaalinen romahtaminen. Sijoittaja sitoutuu ostamaan osakkeet strike pricen mukaiseen hintaan mikä voi option laukeamisen aikaan olla huomattavasti markkinahintaa korkeampi. Tämän strategian riski on siis covered call strategiaa suurempi. Suositeltava käytäntö naked put strategiaa käyttävälle sijoittajalle onkin kirjoittaa myyntioptio erääntymään kohtuu lyhyessä ajassa. Aivan kuten covered call strategiassakin.


Lopuksi

Jos nyt satuit pelkästään tämän artikkelin perusteella kiinnostumaan optioista ja niiden hyödyntämisestä omassa sijoitustoiminnassa, niin älä nyt sentään ryntää samantien kaupoille! Tämä artikkeli antoi vain pienen pintaraapaisun johdannaisista ja niiden hyödyntämisestä. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee perehtyä johdannaisten toimintaan niin syvällisesti, että todella tietää mitä tekee. Johdannaiset ovat osakkeita paljon monimutkaisempia ja niiden toiminnan ymmärtäminen vaatii astetta enemmän paneutumista. Pahimmillaan johdannaisten käyttö voi johtaa rajoittamattomaan tappioon. Jos artikkelissa olleet termit kuulostivat vierailta et ole valmis aloittamaan kaupankäyntiä johdannaisilla!

Optioiden hinnoittelu perustuu yhä tänä päivänä pitkälle Black-Scholesin laatimaan malliin. Black-Scholes mallin osaaminen on tärkeää, jotta option osaa hinnoitella. Netistä löytyy monia ilmaisia Black-Scholes laskureita, mutta niitä kannattaa käyttää vasta kun ymmärtää laskennan taustalla olevat tekijät. Sen miten malli toimii.

Yksi optiokontrakti vastaa aina 100 osaketta. Tämä on asia mihin moni johdannaisia ensimmäisiä kertoja käyttävä sekaantuu. Jos siis esimerkiksi myyt yhden kontraktin vastaa se 100 osaketta. Option hinta puolestaan ilmoitetaan yhtä osaketta kohti. Jos option markkinahinta on esimerkiksi 1€ ja myyt yhden optiokontraktin, niin tilillesi tulee 100€ (1€ x 100) vähennettynä kaupankäyntikuluilla. Kannattaa siis olla tarkkana ettei tule vahingossa tehtyä sata kertaa aiottua suurempaa johdannaiskauppaa!

Käytännössä mainitsemani covered call ja naked put strategiat on mahdollista toteuttaa vain riittävän suuren markkina-arvon omaavien yhtiöiden kohdalla. Small-cap yhtiöiden osakkeilla ei yleensä ole tarjolla optioita laisinkaan. Strategiat eivät siis sovellu pienten yhtiöiden osakkeille.

Henkilökohtaisesti olen käyttänyt näistä vain covered call strategiaa. Senkin käyttö on tosin jäänyt varsin pieneksi johtuen siitä, että salkkuni koostuu pääasiassa pienen markkina-arvon yhtiöistä. Kokemukset covered call strategian käytöstä ovat kuitenkin positiivisia. Jokainen euro tuotoissa lisää on kotiinpäin.

18 vastausta artikkeliin "Optiot sijoittajan apuna"


Jago kirjoittaa:

Millä välittäjällä kirjoitat optioita? Lynx/IB?

8.4.2012 klo 15.57.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Lynxillä eli Interactive Brokersin ohjelmaa käytän niiden kirjoittamiseen. TWS:llä löytyy apuri kohdasta Trading Tools -> Options Focus -> Write Options.

8.4.2012 klo 16.40.00

Anonyymi kirjoittaa:

Millä tavalla tuo optioiden itsetekeminen käytännössä toimii? Menevätkö ne aivan normaalisti markkinoille, jossa kuka tahansa voi ostaa niitä? Mille markkinoille ne menevät, kuka niitä ostaa?

8.4.2012 klo 19.07.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Optio kirjoitetaan "ilmasta", ts. luodaan täysin tyhjästä ja laitetaan markkinapaikalle myyntiin. Se mille markkinalle optio menee riippuu siitä missä kyseisellä optiolla käydään kauppaa. Ostajina toimivat muut spekulantit, sijoittajat jne. aivan kuten osakekaupoissakin.

8.4.2012 klo 19.18.00

Jago kirjoittaa:

Toteutuvatko nämä optioiden määrittämät kaupat automaattisesti vai ei? Eli jos myyn naked putin ja eräpäivänä osakkeen hinta on alle optiossa määritetyn, takaako tämä sen että saan ne osakkeet kyseiseen hintaan?

Jos nyt ihan oikein ymmärsin, niin option myyvä osapuoli aina antaa SITOUMUKSEN, mutta option ostajaa saa OIKEUDEN tehdä XYZ, mutta hänen ei ole pakko, menikö oikein? Luonnollistesti option ostajan kannattaa se kauppaa toteuttaa koska se on kannattavaa, mutta on kuitenkin mahdollista että unohtaa tai muuttaa mielensä tms jolloin ei vaan tapahdu mitään?

Ilmeisesti option haltijalla on eräpäivänä sitten vaan joku valikko välittäjän kaupankäyntiohjelmassa/sivulla jossa voi päättää haluaako oikeutensa käyttää hyväkseen vai ei?

8.4.2012 klo 22.55.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Settlaustapa vaikuttaa asiaan. Jos optio settlataan cashilla saat suoraan erotuksen käteisellä, jos delivery (physical settlement) niin osakkeet. Niillä markkinoilla joilla itse olen toiminut on settlauksessa käytetty osakkeita. Kannattaa myös selvittää itselleen eri optiotyyppien (amerikkalainen/eurooppalainen) erot. Mm. täällä lisää asiasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Exercise_(options)

Option tiedot kannattaa aina tarkistaa. Esim. lista Visa:n optioista IB:n contract searchistä. Optiolinkkiä klikkaamalla saa tarkemmat tiedot.

Olen itse toistaiseksi kirjoittanut pelkästään covered call strategian mukaisia optioita, jotka ovat kaikki erääntyneet arvottomina.

9.4.2012 klo 8.17.00

Anonyymi kirjoittaa:

Onko mitään fiksua tapaa toimia yhdysvaltojen puolella optiomarkkinoilla? Todella kujalla olen tästä sijoitusmuodosta, eli jätetään optioilla pelaaminen tuonnemmaksi, mutta mielenkiinnosta kuitenkin... Kiitos ajasta!

13.4.2012 klo 10.09.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Interactive Brokersin ja/tai Lynxin kautta pääsee mm. käsiksi.

13.4.2012 klo 10.11.00

Anonyymi kirjoittaa:

Kertomasi mukaan olet kirjoittanut amerikkalaisia optioita, jotka voi eräänyttää ennen option eräpäivää. Black-Scholesin kaava ei suoraan sovellu amerikkalaisten hinnoitteluun. Amerikkaliset ovat eurooppalaisia hinnakkaampia juuri mahdollisen aikaisen erääntymisen vuoksi.

Miten olet huomioinut irtoavat osingot option hinnoittelussa?

Yleinen harha on, että in-the-money optioita ei kannattaisi kirjoittaa, vaan kannattaisi ottaa pieniä hiluja out-of-money.

-Andy-

15.4.2012 klo 16.49.00

Anonyymi kirjoittaa:

Oletko ottanut käyttöön Lynxin (tai siis IB:n) tarjoaman SLS:n (Secure Login System)? Ja jos, niin minkä laitteista?

26.4.2012 klo 20.14.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Ei ole käytössä. TWS:llä sisään logatessa käytän kylläkin SSL asetusta, jotta liikennöinti on salattu.

26.4.2012 klo 20.27.00

Anonyymi kirjoittaa:

Etkö kirjoita blogiin enää edes neljännesvuosikatsauksia?

5.7.2012 klo 19.43.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Tulossa on. Olen tässä ollut reissussa täysin tietokoneen ja internetin ulottumattomissa. Nyt jo takaisin Suomen kamaralla, mutta yhä huonon yhteyden (EDGE) päässä. Malta siis vielä hetki :)

6.7.2012 klo 21.31.00

Anonyymi kirjoittaa:

"Vaikka johdannaiskaupankäynti kokonaisuudessaan on nollasummapeli näyttäisi kaupankäynti vääristyvän siten, että se suosii johdannaisten myyjiä. Ostajille johdannaiset näyttäisivät olevan miinussummapeli ja myyjille tuottoisaa. Suurin osa optioista erääntyi arvottomina joten on selvää, että optioita ostaneet keskimäärin menettivät rahaa."

Vaikka suurin osa optioista erääntyi arvottomina, ei se välttämättä tarkoita, että optioita ostaneet esim. tietyllä aikavälillä menettivät keskimäärin rahaa. Voihan olla, että joistakin optioista he tekivät muhkean tilin, joka kattaa arvottomien optioiden kustannukset.

Lisäksi, jos ajatellaan optioiden vakuutusarvoa, kuten itsekin tuot esille tekstissäsi, optioiden ostopuolelle asettuminen tavallaan kuuluukin olla negatiivisen odotusarvon peli sijoittajalle, joka karttaa riskiä. Sijoittaja ei siis ole riskineutraali, vaan hyväksyy maksun siitä, että riskiä voi vähentää/tappioita pienentää.

25.7.2012 klo 17.21.00

Anonyymi kirjoittaa:

Mitä mieltä olet seuraavanlaisesta suunnitelmasta nyt korkojen ollessa erittäin matalalla:

Pankista sijoituslainaa sopivan suuri summa, joka sijoitetaan kokonaisuudessaan osakkeisiin sekä myyntioptioihin, joilla turvataan rahat kurssilaskun varalta. Kurssien noustessa optiot erääntyvät arvottomina, mutta mahdollisuus olisi suuriinkin tuottoihin. Vai aiheutuisiko optioilla suojaamisesta liian suuret kustannukset?

26.7.2012 klo 20.13.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Tuntematta sijoittajan taustoja, riskinsietokykyä ja muita olennaisia tekijöitä tuohon ei voi vastata juuta eikä jaata. Jollekin tuollainen voi sopia kuin nenä päähän ja toiselle aiheuttaa vatsahaavan.

26.7.2012 klo 20.20.00

Anonyymi kirjoittaa:

moi

0lisko mitään suomenkielistä kirjasuositusta kyseisestä aiheesta?
Treidailen valuuttoja ja uskoakseni näissä optiossa voisi olla jotain inside-infoa?

11.3.2013 klo 14.05.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails