Tulos Q2/2013 -10,27%

1.7.2013 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


(Salkun TWR tuotto (sininen väri) vuoden alusta verrattuna indekseihin)

Crash! Boom! Bang! Näin voisi hyvin kuvata sijoitusteni kehitystä toisella kvartaalilla. Jos ensimmäinen kvartaali meni enemmän kuin putkeen 27%:n tuotolla, niin toisesta kvartaalista tuli sen peilikuva. Salkkuni otti kulujen jälkeen nimittäin turpaan -10,27%, jonka seurauksena TWR tuotto vuoden alusta painui +13,98%:iin kulut huomioituna.

En ole tähän tulokseen missään nimessä tyytyväinen. Kaikkea muuta! Heikkoon tuottoon löytyy yksi selitys yli muiden vaikka muitakin toki on. Astuin ensimmäistä kertaa sijoitusurallani Japanin markkinoille. Kaksi viikkoa positioiden ottamisen jälkeen rouva Watanabe (Japanissa perinteisesti naiset hoitavat perheen raha-asiat ja naiset ovatkin yliedustettuina moniin muihin pörsseihin nähden - näitä markkinoilla toimivia henkilöitä nimitetään rouva Watanabeiksi) kyni minut totaalisesti. Moni Japanin sijoitukseni lensi salkusta ulos -20%:n stop-lossin myötä vain muutama viikko niiden ostosta.

Surkeasta kvartaalista huolimatta olen yhä käyttämiäni vertailuindeksejä edellä. STOXX Europe 600 Gross Index heikkeni Q2 aikana -1,16% ja on tuottanut nyt vuoden alusta +4,6%. Kotimaan OMXH25 indeksi (ilman osinkoja) puolestaan kvartaalilla -4,46% ja vuoden alusta naurettavat +0,48% eli käytännössä ei mitään. Eroa on siis yhä reilun laisesti: STOXX Europe 600 GI:n 9,38 ja OMXH25:een 13,50 prosenttiyksikköä.

(Salkun riskimetriikkaa. IEV = S&P Europe 350, SPY = S&P 500. IB:n laskema TWR tuotto salkulleni on +14,02%)

Huonon kvartaalin myötä myös riskikorjatut tuottolukemat ovat painuneet reilusti alaspäin. Riskikorjattu tuotto on laskenut samalle tasolle S&P 500:n kanssa ja jopa sen alle. S&P Europe 350:n sijoitukseni yhä lyövät mennen tullen, mutta on oltava rehellinen. Tämä ei yksinkertaisesti ollut minun eikä käyttämäni strategian kvartaali.

Mutta tällaista sijoittaminen on. Käyttämäni strategia toimii markkinoita paremmin pitkällä aikavälillä. Väliin voi sattua lyhyempiä ja pidempiä aikajaksoja jolloin markkina suosii jotakin toista sijoitustapaa. Itse asiassa viimeiset viisi vuotta on ollut arvosijoittajalle varsin tuskainen. Tobias Carlile tutki blogissaan miten alhaisen P/B luvun ja EBIT/EV luvun osakkeet ovat pärjänneet viime vuosina.

(Juokseva viiden vuoden tuotto arvo-osakkeet vs. kasvuosakkeet (glamour) P/B luvulla mitattuna. Lähde: greenbackd.com)

(Arvo-osakkeet vs. kasvuosakkeet (glamour) tuotto EBIT/EV luvulla verrattuna eri vuosina, lähde: greenbackd.com)

Kuten ylläolevista graafeista on nähtävissä ovat viime vuodet olleet glamour osakkeiden ilotulitusta. On hyvin poikkeuksellista, että arvo-osakkeet pärjäävät kasvuosakkeita heikommin näin pitkään. Siksi onkin hyvin todennäköistä, että perinteiset arvo-osakkeet ottavat tulevina vuosina niskalenkin vastustajasta ja tilanne normalisoituu.

Pienen itseruoskinnan jälkeen on todettava, että noin 14%:n tuotto on kaikesta huolimatta ihan hyvä. Moni sijoittaja olisi hyvin tyytyväinen vuosituottona samaan lukemaan. Morningstarin listaamista 13160 rahastosta sijoittuisin alkuvuoden tuotolla 1177. sijalle. Taakse on jäänyt yli 91% kaikista rahastoista. Viime vuonna taakse jäi kokonaisuutena 99,7%, joten suunta on yhä oikea.

Aurinkoista heinäkuuta ja tuottoisampaa loppuvuotta!

Yhteenveto (tuotot indeksoituna)
Kvartaalin tuotto: -10,27%
Tuotto vuoden alusta: +13,98%

19 vastausta artikkeliin "Tulos Q2/2013 -10,27%"


Anonyymi kirjoittaa:

Vaikea ymmärtää miksi vertaat omaa järjestelmääsi indekseihin, jotka hajauttavat huomattavasti sinua laajemmin. Riski/tuotto -suhde pitkääkin olla erilainen kuin indeksillä, jos salkussasi on vähemmän hajautusta.

2.7.2013 klo 8.44.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Käyttämäni strategian riskin pitäisi olla markkinoita pienempi joten on mielestäni ihan hyvä seurata toteutuuko se käytännössä. Salkkuni on keskitetty, joten olet aivan oikeassa siinä että myös sen tuoton ja riskinkin suhde on erilainen. Mitään parempiakaan vertailuindeksejä en ole keksinyt. Mikä sinusta olisi hyvä globaalisti hajauttavalle keskitetylle salkulle?

Kokonaan toinen keskustelu sitten on riskin määritelmä. Volatiliteettiin perustuvat riskin kuvaajat ovat teoreettisia. Arvosijoittajille riski on pääoman häviämistä eikä arvon heiluntaa, joka on itse asiassa mahdollisuus.

2.7.2013 klo 9.16.00

Anonyymi kirjoittaa:

Kiitos hyvästä päivityksestä. Ja muihin aiheisiin..:)

Mikä on pienin kassa millä lähtisit sijoittamaan Piotroskin menetelmän mukaan? Olen helmikuussa aloitetun projektin alkutaipaleella ja (ilman tuottoa) pääoma on joulukuussa ehkä noin 10 000€. Tällä saatava hajautus on toki melko pieni, mutta kestän kyllä mielestäni riskiä hyvin.

Mitkä on parhaat paikat louhia dataa ja tunnuslukuja, jotta voisin itse kasata itselleni screenerin ehkä pienellä trimmauksella?

Tällä hetkellä kaikki sijoitukseni on Seligsonilla.

3.7.2013 klo 9.36.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Pitäisin tuota kymmenen tuhannen euron summaa miniminä, jolla pääsee kyseisen strategian kanssa liikenteeseen. Kun käytät edullista brokeria kuten Lynxiä tai Interactive Brokersia niin pystyt tuolla summalla kasaamaan 15-20 osakkeen portfolion inhimillisillä kuluilla.

IB tarjoaa hyvän ohjelmointirajapinnan, jota kautta on mahdollista louhia tuota tarvitsemaasi dataa. Kokonaan toinen asia sitten onkin, että omaatko tarvittavat taidot oman screenerin rakentamiseksi tai saatko omalle työllesi vastinetta. Rakentaminen on hitaampaa ja vaativampaa kuin kenties uskot.

Netistä löytyy ilmaisiakin Piotroski screenereitä (mm. http://www.screener.in/screens/2/piotroski-scan/), mutta itse suosin maksullisia sillä niiden datalähteet ovat luotettavammat. AAII:n vuosijäsenyys ei ole kovin kallis ja Piotroskin strategia on yksi johon he tarjoavat screenerin. Itse suosin MFIE:n palvelua, joka on toki kalliimpi.

3.7.2013 klo 9.55.00

Anonyymi kirjoittaa:

Varmaan olet jossain blogissasi maininnutkin mutta missä palvelussa teet tuota portfoliosi seurannan? En nyt tähän hätään sitä löytänyt.

Itselläni on ollut jonkin aikaa käytössä Google Financen portfolioseuranta mutta se kumuloi sijoitetut lisäpääomat eikä olet siten TWR pohjainen. Itselläni on tapana viime vuosien aikana ollut tasaisin väliajoin (muutamien kuukausien välein) ostella noin 10- 15k$ eriä (tämän blogin innoittamana eri menetelmiä hyödyntäen) ja tuolla Googlen palvelussa ainostaan yhden erän seuraaminen on ollut mielekästä.

Minulla on ollut myös tuo MFIE-palvelu käytössä varmaan parisen vuotta (kiitos Pasi vinkistä silloin joskus) ja olen ollut siihen tyytyväinen. Brokerina on Interactive Brokers ja siellä on sen verran huokeat välityspalkkiot että jo tuollaisen 10k$ erän saa hajautettua 15 eri osakkeeseen ilman että kuluista tulee häiritsevän suuria.

MFIE on tosiaan sen verran kallis vuosimaksultaan että ihan yhtä pientä sijoitusta varten en sitä itse ostaisi. Itselläni on salkku reilut noin 100k$ joka jakautuu seitsemään ostoerään tällä hetkellä ja itse koen tuolla summalla saavani hyvän vastineen rahoilleni kun pyörittelen sitä heidän screenereiden antamien ehdotusten perusteella.

Suosittelen omaan kokemukseeni (tosin nykyisellään vielä vaatimattomaan) MFIE:n ja IB:n palveluita!

3.7.2013 klo 22.05.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Varmaan olet jossain blogissasi maininnutkin mutta missä palvelussa teet tuota portfoliosi seurannan?

Minulla on Google Spreadsheetissä käytössä skripti, joka laskee salkun TWR tuottoa. Artikkelin ylimmässä graafissa olevan kuvaajan olen piirtänyt sen laskeman tuoton perusteella Excelissä ja lisännyt viereen vertailuindeksien tuotot. Lasken ne siis erikseen eri työkalussa. Riskituottometriikka tulee puolestaan suoraan IB:n Portfolio Analyst työkalulla ulos. Käytän siis useita eri palveluita portfolion seurantaan. Näistä Google Spreadsheets ja IB:n TWS (sekä työpöytä, että iPad ja Android applikaatio) ovat päivittäisessä käytössä.

Mukavaa, että aiemmista vinkeistä on ollut hyötyä! :)

3.7.2013 klo 22.30.00

Anonyymi kirjoittaa:


Tässä kohtaa pitää kiittää KTR:ää, joka opasti erityisesti Piotroskin metodin ja multifaktorimallin pariin. Lähes heti lähdin näitä tutkimaan MFIE:n kautta ja kannattihan tuo, vuosituotot ovat muikeat.

Tässä tulee hauska 'ongelma', nyt on kaksi salkkua, vaikka multifaktorisalkun yksi kriteeri on Piotroski score, en pysty hylkämään pelkän Piotroski scoren perusteella muodostettavaa salkkua. Viikon päästä sekin pitäisi kierrättää, tuotto nyt TWR:llä 30% (heinäkuu 12 - heinäkuu 13)

Alkusysäyksestä suurkiitos KTR:lle!

5.7.2013 klo 9.02.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Kiitos kiitos :)

Jos salkkusi on tarpeeksi suuri niin miksi luopua puhtaasta Piotroski strategiasta? Kahdella eri strategialla kokonaisportfoliosi tuotto ja riskisyys toki asettuu johonkin näiden kahden eri strategian välille. Tai itse asiassa (teoriamielessä) yhdistetty riskisyys on jopa alempi, koska hajautustakin tulee enemmän.

Kummassakin strategiassa on omat puolensa ja ne voivat täydentää toisiaan eri markkinatilanteissa kun sijoittajat suosivat enemmän toista sijoitustapaa toisen kustannuksella.

5.7.2013 klo 10.01.00

Anonyymi kirjoittaa:

Multifaktorimies täälläkin. Eli sama tuo joka tuossa ylempänä kyseli portfolioseurannasta. Itselläni oli pelkästään tuo Piotroski käytössä jonkin aikaa mutta sitten vaihdoin hiljalleen salkkua eri multifaktorimalleja seuraavaksi. Selkeää seurantadataa ei ole käytössä muuta kuin 5.4.2013 ostetusta erästä ja Juhannuksen jälkeen ostetusta erästä. Huhtikuun erä on tosin noussut muhevat 15,82% näiden viimeisen kolmen kuukauden aikana! :) Tuskin ihan sama putki jatkuu loppuun asti...

5.7.2013 klo 20.14.00

Anonyymi kirjoittaa:

Mitä algoritmia sä käytät osakkeiden ostamiseen?

6.7.2013 klo 12.20.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Käytän kvantitatiivista arvosijoitusstrategiaa, joka perustuu multifaktorimalliin.

6.7.2013 klo 14.39.00

Anonyymi kirjoittaa:

Moi,

Mistä tuosta käyttämästäsi (laatimastasi) multifaktorimallista saa lisätietoa?

8.7.2013 klo 23.52.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Käyttämäni strategian tarkemmat tiedot eivät ole julkisia, pahoittelen.

9.7.2013 klo 14.37.00

Anonyymi kirjoittaa:

Hei KTR,
olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja se on ollut hyvin motivoiva minulle ja olen saanut sinulta jo useamman hyvän vinkin. Koska olen tämän vuoden puolella ruvennut sijoittamaan Suomen ulkopuolelle mietin miten käytännössä hoidetaan helpoiten verotuksen seuraukset. Ts miten käytännössä saadaan takaisin ulkomailla perityt verot? Oletko törmännyt ohjeisiin vai voisiko tämä olla aihe tulevaan blogipostiin?

t. nt

24.7.2013 klo 7.13.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Thomas Brand on kirjoittanut Nordnetin blogin puolella asiasta. Asia vaatii vaivaa. Itse en ole vaivautunut sillä kyse on lähinnä ollut "penneistä".

24.7.2013 klo 10.14.00

Anonyymi kirjoittaa:

Mainitsemasi blogikirjoitus valaisi asiaa hyvin. Tässä linkki siihen jos muutkin miettivät asiaa:

http://www.nordnetblogi.fi/vasen-alakoukku-ulkomaisen-osinkoverotuksen-leukapieleen-tapaustutkimuksia-maailmalta/14/12/2012/

t. nt

24.7.2013 klo 18.46.00

Janzkimov kirjoittaa:


Käytätkö muuten Trailing stop-losseja (suom. liukuva stop-loss?), jotta saat ainakin osan mahdollisesta voitosta 'varmistettua'?

22.8.2013 klo 8.34.00

Anonyymi kirjoittaa:

Selkeästi tuot esille value sijoittamista kirjoituksissasi, joten lienee luonnollista kysyä että hyödynnätkö momentumia sijoitusstrategiassasi?

7.9.2013 klo 21.43.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails