Tekevätkö tavarat meidät onnelliseksi?

15.11.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



(Flickr: Nick Leonard)

Viimeisen parin vuoden aikana olen keskittynyt yhä enemmän säästämiseen. Säästämisen avulla kasvatettuja "ylimääräisiä" rahavaroja olen taasen kanavoinut sijoituksiin. Kaikki tämä säästäminen on muuttanut suhtautumistani tavaroihin.

Aiemmin elämä tuntui olevan enemmän elämistä aineellisen materian kautta. Jokaisen palkkapäivän koitettua mietin lähinnä mitä kaikkea tavaraa sillä ostaisin. Nykyisin tällainen toiminta tuntuu minusta hyvin vieraalta. Kaupungilla kävellessä minua lähinnä huvittaa henkilöt, jotka kantavat ostamiaan tavaroitaan kasseissa ja säntäilevät kaupasta toiseen vain etsimässä lisää tavaraa, jota ilmankin tulisivat hyvin toimeen. Pysähtyvätkö tällaiset ihmiset koskaan miettimään mitä varten he haalivat tavaraa?

Nykyistä suhtautumistani tavaroihin kuvaa hyvin muutaman viikon takainen tapahtuma, jolloin hackintosh tietokoneeni kovalevy sanoi itsensä irti. Siinä missä ennen olisin vain mennyt kauppaan ja ostanut uuden tietokoneen päädyin nyt vain vaihtamaan hajonneen kovalevyn uuteen.

Muutoinkin nykyään mietin tavaroita hankkiessani, että tarvitsenko todella kyseistä tavaraa. Onko se välttämätön? Kuinka kauan tulen vielä toimeen vanhalla? Onko kyseinen tavara ostettava juuri nyt? Miksi haluan kyseisen tavaran? Onko minulla siihen varaa? Onko sille olemassa korvaavaa edullisempaa vaihtoehtoa?

Törmäsin asian tiimoilta loistavaan videoon nimeltä The Story of Stuff - tavaroiden tarina. Videota tukemassa on myös samanniminen sivusto. Video kertoo tavaroiden ketjusta aina niiden alkupäästä käytön lopettamiseen rempseällä otteella. Tiesitkö, että esimerkiksi USA:ssa 99% ostetuista tavaroista on puolen vuoden käytön jälkeen heitetty roskiin? Uskoisin, ettemme tämän suhteen jää paljoa jenkeistä jälkeen. Video kuvaa muutoinkin mielestäni loistavasti oravanpyörässä juoksemista, jossa teemme kovasti töitä, jotta voimme ostaa lisää tavaraa. Kiireisen työpäivän jälkeen olemme niin väsähdyksissä, että tuijotamme vain monotonisesti televisiota, joka syöttää meille propagandaa, jotta kuluttaisimme enemmän ja tuntisimme itsemme paremmaksi. Tämä tietysti vaatii enemmän työn tekemistä ja näin ympyrä sulkeutuu.





(The Story of Stuff video - pituus n. 20 min)

Kun saamme vapautettua itsemme materiaalisten tavaroiden tuottamasta valheellisesta hyvänolon tunteesta pääsemme myös lähemmäksi oikeaa onnellisuutta. Onnellisuus ja hyvä olo ei tule tavaroiden kautta. Toki saamme himoitsemamme tavaran ostosta mielihyvää, mutta vain hetkeksi. Tilannetta voi verrata vaikkapa pienen lapsen karamelleistä saamaan sokerihumalaan. Meillä on hetken aikaa hyvä olo, mutta sen jälkeen tulee "krapula". Tämä on kestämätön kierre. Emme koskaan voi täyttää henkistä tyhjiötämme tavaralla. Kestävän onnellisuuden tavoittelu tavaroiden kautta ei tule onnistumaan. Jos näin olisi myös jokaisen miljonäärin elämä olisi äärimmäisen onnellinen.

Mielestäni on absurdia, että ne henkilöt, jotka elävät omasta mielestään köyhää elämää, ovat sitä mieltä että he olisivat onnellisia, kun vain saisivat tietyn summan rahaa itselleen. Totta toki on, että varallisuus tuo onnellisuutta siihen pisteeseen saakka, että saamme perustarpeemme tyydytettyä. Mutta tämän jälkeen rahan ja tavaroiden tuoma lisä onnellisuuteen on vain illuusio. Se, että kuvittelemme olevamme onnellisia, kun vain saisimme sen uuden paremman auton tai hienon omakotitalon arvostetulta alueelta ei ole kestävällä pohjalla. Mikäli nämä tavoitteet saavutamme olemme hetken tyytyväisiä. Sen jälkeen alamme himoita jotakin muuta. Aina nurkan takana odottaa jokin vielä hienompi ja haluttavampi tavara, jonka saatuamme kuvittelemme olevamme onnellisempia.

Kun tunnistamme tämän prosessin voimme viimein pysähtyä miettimään suhdettamme tavaroihin ja elämään. Jotkut ystävistäni ovat sekoittaneet tavoitteeni taloudellisesta riippumattomuudesta tarkoittamaan ahneutta ja materiaalisten tavaroiden himoa. Tämä tulkinta ei voisi olla enempää väärin. Tavoitteeni ei missään vaiheessa ole liittynyt materiaan, vaan vapauteen ja oman itseni etsintään. Tämän vuoksi myös säästötavoitteeni ei ole miljoonissa vaan noin 500.000 eurossa, joka takaisi nykyisen elämäntavan ylläpidon.

Meillä kaikilla on oikeus kokea itsemme onnelliseksi. Varallisuudella tai tavaroilla ei ole tämän asian kanssa tekemistä. Se mikä tekee meidät onnelliseksi löytyy meidän jokaisen sisimmästä. Jos joku asia on varmaa, niin se on se, että ainakaan juoksemalla tavaroiden perässä emme sitä löydä.


21 vastausta artikkeliin "Tekevätkö tavarat meidät onnelliseksi?"


Anonyymi kirjoittaa:

Tästäpä tuli mieleen kaavio ostopäätöksen tekemiseen. Tuota jos noudattaa rehellisesti, niin moni kama jää ostamatta: http://www.getrichslowly.org/blog/2009/09/11/should-you-buy-it-a-flowchart-for-evaluating-potential-purchases/

15.11.2009 klo 15.06.00

Laiska sijoittaja kirjoittaa:

Hyvä kirjoitus.

Itse en ole koskaan tullut onnelliseksi nimenomaan tavarasta (paitsi joskus 12 vuotiaana), vaan enemmän elämyksistä, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja elämästä itsessään.

Tietysti jotkut "tavarat" ovat sellaisia mitkä vaikuttavat elämänlaatuun niin paljon, että en haluaisi olla niitä ilman. Näitä oikeasti merkityksellisiä on kuitenkin hyvin vähän. Mieleen tulee mm. asunto ja harrastusvälineet. Juoksulenkille on vaikea lähteä ilman lenkkareita :)

15.11.2009 klo 15.26.00

Anonyymi kirjoittaa:

Monia "merkityksellisiäkin" tavaroita voisi usein vuokrata. Usein esteenä taitaa olla vuokrauspalveluiden huono saatavuus tai yleinen tuntemattomuus. Olkoon esimerkkinä vaikka kamera. Jos ei harrasta kuvaamista, kameran tarve on melko harvoin toistuvaa ja olisi mukava saada muutenkin aina uusinta tekniikkaa edustava kamera mukaan lomamatkalle. Vuokrauksella tämä onnistuu.

15.11.2009 klo 19.34.00

Planet Starbucks kirjoittaa:

Vanhana keräilijänä koen kyllä melkoista helpotusta, että olen lopettanut tavaroiden haalimisen (ja olen myynyt kaikki keräilyroinat pois). Erityisesti matkailuharrastuksen painopiste on muuttunut melkoisesti kun aika ei kulu divareissa ja leffa- ja vaatekaupoissa.

Toki perheellisenä tavaraa on nurkissa vaikka kuinka, mutta itselläni ei ole oikeastaan kuin vaatteet (ja lenkkarit) sekä läppäri & iso näyttö. En vaan tarvitse mitään muuta.

Tavaroiden haalimisen lisäksi aloin myös vuoden alussa kasvissyöjäksi (okei, syön kyllä kalaa koska sushista en luovu).

Toki näillä muutoksilla on myös pieniä varjopuolia koska kasvissyönti tuntuu tekevän ihmisestä monien silmissä vieläkin oudomman kuin tavaraton (ja sijoittamiseen suuntautunut) elämä. Ja sokerina pohjalla vielä se, että miten anarkokapitalisti voi olla kasvissyöjä ja antimaterialisti.

15.11.2009 klo 19.45.00

Osinko40 kirjoittaa:

Peak oil anyone? (http://en.wikipedia.org/wiki/Peak_oil) Mutta pakkohan sen noin oli mennä, onhan tuo säilytystila kasvanut Yhdysvalloissa 284 miljonasta neliöstä vuonna 1984 2.2 biljoonaan neliöön vuonna 2007, joten pitäähän olla vähän tavaraa mitä sinne laittaa (lähde: http://articles.moneycentral.msn.com/SavingandDebt/SaveMoney/TheHighPriceOfTooMuchStuff.aspx)

Kuluttaminen tuntuu ainakin osalle jenkeistä tullut osa identiteettiä (http://carolynbaker.net/site/content/view/899/1/), esim http://www.nytimes.com/2008/11/26/business/yourmoney/26moms.html?_r=2&em Kristen ei ole varaa ostaa haluamiansa merkkifarkkuja kun nyt on lama (lapsille toki varaa ostaa leluja) ja tämä tuntuu uhraukselta.

Isojen yritysten takia varmaan Culture jamming (http://en.wikipedia.org/wiki/Culture_jamming) on nostamassa päätä, ja esim Lester R Brownin kirja Plan B on saannut hyvän vastaanoton (Ted Turner, CNN perustajia ja "Plan B"-fani, osti 3569 kopioita ja lähetti kaikille maailman johtajille), tämä löytyy nyt netistä:

http://www.earth-policy.org/index.php?/books/pb4/pb4_table_of_contents

Tuossa on ihan selkeä myös "The Reponse"-kohta, jossa on ehdotuksia miten pääsemme tästä tilanteesta.

Ah, ja vielä yksi video aiheeseen: http://www.ted.com/talks/lang/fin/capt_charles_moore_on_the_seas_of_plastic.html

15.11.2009 klo 22.22.00

Anonyymi kirjoittaa:

Ihan vaan kysyn bloggaajalta, että mikä kyseisestä tekstistä on omaa mielipidettä ja mikä linkin referointia?

Meinaan vaan, ettet kai ala saarnaamaan mikä ihmisen onnelliseksi tekee ja mikä ei? Jos niin on, on hieman vaikeaa ottaa todesta sitä ihmiseltä, joka säästää kuitenkin rahaa ilmeisesti jotain käyttöä vastaan. Ja rohkeasti oletan, että kohde johon rahat käytät (taloudellinen riippumattomuus?) tekee sinut onnelliseksi?

Toki ymmärrän mitä haluat sanoa; tavaran palvonta on hajoavaista. Mutta niinhän on rahankin? Rikkaat eivät olekaan onnellisia, niinhän totesit itsekin..

15.11.2009 klo 22.30.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Aiheellinen kysymys anonyymiltä ja osasin oikeastaan tätä odottaakin.

Ensiksi tekstistä. Se on enimmäkseen omaa mielipidettäni ja ajatuksenjuoksuani. Videon yläpuolella olevan kappaleen sisältö taasen videon sisällöstä (kannattaa katsoa!).

Sitten siihen kiinnostavaan osaan. En palvo rahaa vaikka toki ymmärrän, että sellaisen kuvan blogia lukemalla saattaa saada. Luenhan yliopistossa rahoitustakin, joten täytyyhän minun olla rahan ahne? Vastaus on kielteinen. Opiskelen rahoitusta, koska minua aidosti kiinnostaa kuinka raha ja pääomamarkkinat toimivat. Yhteiskuntamme toiminta perustuu hyvin pitkälle tämän järjestelmän toimintaan. Ilman toimivaa rahoitusjärjestelmää meillä ei olisi myöskään yritystoimintaa, eikä sitä kautta ihmisillä töitä.

Säästämieni rahojen käyttötarkoitus on eläminen. Jollet ole huomannut, niin eläminen vaatii rahaa ellei halua jättäytyä kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Tarkoitus on siis rahoittaa nykyistä elintasoani vastaava eläminen kuolemaani saakka. Kohteeni ei siis ole materia vaan vapaus. Vapaus työstä ja sen tekemisestä. Vapaus mennä minne haluan, milloin haluan. Vapaus viettää enemmän aikaa läheisteni kanssa. Vapaus toteuttaa itseäni. Se on tavoitteeni.

Toki voimme kiistellä siitä mikä on riittävä määrä varallisuutta, jotta tämän voisi toteuttaa. Jollekin se on pienempi ja jollekin suurempi. Tämän vuoksi kyseinen debaatti ei olisi kovinkaan hedelmällinen.

15.11.2009 klo 22.47.00

Anonyymi kirjoittaa:

Viisaita sanoja, ja alan olla yhä enemmän samaa mieltä. Olen itse vasta melko äskettäin alkanut vähän aktiivisemmin (= säännöllisemmin) harrastaa sijoitustoimintaa, ja olen tehnyt samankaltaisen havainnon: joka kuukausi laitan mieluummin rahaa säästöön kuin ostan jotakin sellaista, minkä koen nykyään turhaksi mutta olisin ennen saattanut ostaa vain siksi, että minulla on siihen varaa.

Nautin yhä enemmän ilmaisista tai ainakin suht edullisista vapaa-ajan harrastuksista, kuten retkeilystä, ruuanlaitosta ystävien kanssa (hauskempaa ja halvempaa kuin ravintolaruokailu) ja kirjojen lukemisesta.

Säästän ennen kaikkea siksi, että halutessani voisin lopettaa palkkatyöt aiemmin kuin eläkeiässä -- en ole ihan varma, haluanko niin tehdä, mutta koska haluaisin enemmän vapaa-aikaa kuin nykyisessä erittäin kiireisessä työssäni (käyttääkseni ajan vaikkapa siihen retkeilyyn), haluan pitää tuollaisen takaportin itselläni. Minäkään en havittele luksuslinnasta uima-altaineen tai kovin hienosta autosta, mutta tietyistä elämään mukavuutta tuovista seikoista toki (suht vaatimaton kesäasunto esimerkiksi).
Onnea omalla tielläsi, ja jatka kirjoituksiasi!

16.11.2009 klo 22.36.00

Anonyymi kirjoittaa:

Olen lukenut kirjoituksiasi säännöllisesti. Olen kyllä saanutkin sen kuvan, että teet tätä juuri blogisi nimen omaamaa tarkoitusta varten. Kunhan hiukan yritin hämmentää.

Olen todellakin huomannut, että eläminen vaatii rahaa. Ja Suomen ilmainen terveyshuoltokaan ei ole niin ilmainen kuin annetaan ymmärtää. Samoin kun lähimmäisestä tulee pian enemmän lähimmäisiä, vasta rahaa alkaakin kulua!

Helpostihan sitä voi laskea, että kuinka paljon enemmän aikaa viettää työkavereiden seurassa, versus näkee omaa perhettä. Konkluusio: oravanpyörässähän tässä ollaan.

Hedelmälliseksi tuo viimeisessä kappaleessa (kiitos muuten vastauksesta) saattaisi tulla vain siinä tapauksessa, jos aletaan keskustella mihin maahan tulisi muuttaa, jotta rahat riittäisivät elämiseen mahdollisimman aikaisin ennen eläkettä. Eli siis, työtä Suomessa ja rahat säästöön, sitten Finnairin jäykkäsiipisellä Thaimaahan pysyvästi.

Niinkin on moni tehnyt.

19.11.2009 klo 1.02.00

Anonyymi kirjoittaa:

Taloudellisen riippumattomuuden voi saavuttaa kahta polkua, osittain samanaikaisestikin: maksimoimalla varansa ja minimoimalla tarpeensa. Paradoksi on se, että ensimmäinen polku toimii sitä paremmin mitä harvempi ihminen painottaa jälkimmäistä. Jos tarpeita minimoiva elämäntapa leviää laajalle, tuloksena on deflaatio. Tarpeiden minimoimisen ja menestyksekkään säästämisen ja sijoittamisen onnistumisen edellytys on siis se, että muut pitävät rahan pyörimässä. Ja ehkä siinä sivussa tuhoavat sen elinympäristön, jossa taloudellisesta riippumattomuudesta on tarkoitus nauttia.

Jos siirrytään rahataloudesta enemmän vaihdantatalouden suuntaan, taloudellista riippumattomuutta ei nimittäin tule rahasta vaan... tavarasta. Ja tietenkin viljelysmaasta. Siis tietenkin sellaisesta tavarasta jolle on vielä käyttöä. Henkkamaukan biletopit eivät kelpaa kenellekään tai mihinkään, mutta vanhatkin kumisaappaat ovat tuohivirsuihin verrattuna ylivoimaiset pelit.

20.11.2009 klo 13.04.00

Sisyfos Kivi kirjoittaa:

Kommentoin kentän merkkimäärärajoitteiden vuoksi kahdessa osassa. 1 / 2:

En joidenkin ystäviesi tapaan ollenkaan epäile vilpittömyyttäsi, kun sanoudut irti materiaalisen himoitsemisesta. Tietyn perustason (ja kypsyystason) jälkeen tavaroiden hamuaminen ei onnellista meitä vaan pikemminkin päinvastoin. Hetken helpotusta seuraa krapula ja taas uuden hamuaminen, kuten toteat. Näin "joulurauhaa" odotellessani ajattelen kauppojen notkuvia hyllyjä kaatopaikkojen "esikartanoina", joissa tulevat jätteet odottavat loppukäsittelyään. Minimipalkatut nuoret myyjät kauppaavat hyvää tuulta huonosti teeskennellen stressatuille asiakkailleen muoviin pakattuja turhakkeita, jotka eivät hetken kuluttua kelpaa kenellekään kirpputoreillakaan. Hupsuimmat veuhkoavat oravanpyörässä viestittäkseen vertaisryhmälleen yksilöllisyyttään suksien tai golfmailojen kaltaisia vapaa-ajan välineitä haalimalla, välineitä, joita eivät koskaan tosiasiassa ehdi käyttää.

Mutta asiaan. Ainakaan kiinnostus pääomamarkkinoiden toimintaa kohtaan tai laadukas sijoitusaiheinen blogi eivät suista ketään rahan palvontaan. Sijoitusharrastuskaan ei tee kenestäkään materialistia yhtä vähän kuin teologian opiskelu tekee kenestäkään uskovaista. Silti molempien kriittinenkin harrastaminen muuttaa ihmistä kuten mikä tahansa muukin valintamme tai valitsematta jättäminen. Vaikka teologi voi pysyä ateistina ja sijoittaja antimaterialistina, niin aivan varmasti teologi käyttää paljon aikaansa jumalan käsitteen pohdiskeluun siinä missä sijoittaja seurailee rahavirtojen liikkeitä. Tämä aika on vääjäämättä muusta poissa. Eli heistä jää tulematta se, mitä he voisivat olla, jos käyttäisivät aikansa toisin. Säveltäjä, urheilija, kirurgi, balettitanssija...

Olet mielestäni oikeassa siinä, ettemme tosiaan voi täyttää henkistä tyhjiötämme tavaralla. En silti ole varma, että tyhjiötä voi täyttää myöskään tavoittelemalla taloudellisella riippumattomuudella. Vapaus lienee vain tavoite muiden joukossa siinä missä tavaroiden haaliminenkin? Ehkä vähän järkevämpi, mutta kuitenkin vain yksi monista? Eikö senkin saavuttaminen tuota krapulan, ja lopulta kysymyksen: mitä tämän jälkeen? Olemmeko vuosien ponnistelumme myötä itse peruuttamattomasti muuttuneet joksikin, mitä emme alunperin halunneet olla?

25.11.2009 klo 12.51.00

Sisyfos Kivi kirjoittaa:

Ja 2 / 2:

Vaikka kuinka asiaa pähkäilen, tavoitteesi on mielestäni myös aavistuksen surullinen. Taloudelliseen riippumattomuuteen pyrkiminen näyttäytyy minulle jonkinlaisena luottamuksen puuteena toisiin ihmisiin tai siihen, että elämä itsessään kantaisi. Muutenhan et varmaan tuota riippumattomuutta kokisi tarvitsevasikaan. Asenne "Hyppään pelistä pois heti kun se vain on mahdollista", taitaa myös olla aika epäkapitalistinen, ja jos suuri joukko ihmisiä sen elämässään toteuttaisi, koko nykyisen kaltainen taloutemme taitaisi romahtaa? Pohdin tässä yhteydessä usein sitä mitä Stalinin vainot ovat tehneet venäläisten keskinäiselle luottamukselle. Kyökkipsykologisointia tai ei, minusta on pitkään tuntunut, että perusvenäläinen luottaa mieluummin mihin tahansa muuhun kuin toiseen venäläiseen ja vie siten rahansa ulkomaille "turvaan" heti ensimmäisen tilaisuuden saatuaan. Rauhassa eläneet ja toisiinsa luottamaan oppineet länsinaapurimme sen sijaan malttavat toimia yhteisönä epätoivoisilta tuntuvissa tilanteissakin. Niinpä he sitten kääntävät pelin edukseen tekemällä yhden tai kaksi komeaa maalia ottelun viimeisellä minuutilla. Eikö pitäisi siis tavoitella mieluummin luottamusta kuin riippumattomuutta?

Eipä silti, vapaus viettelee minuakin, ja taidan pikemminkin kadehtia järkeviä suunnitelmiasi, vaikka olenkin niitä arvostelevinani. Realistista nimittäin lienee, että todella rohkeat ajatukset ja teot synnytetään sellaisten ihmisten toimesta, jotka ovat vapaita äärimmäisistä seurauksista. Kaltaiseni kädestä suuhun eläjät sen sijaan matelevat läpi elämänsä säyseänä laumana työn menettämisen pelossa tai uuden saamisen toivossa. Miksei juuri taloudellisesti riippumaton sijoittaja à la Georges Soros voisi olla Antiikin ihanteen mukainen vapaa ja rohkea toimija?

Haluan toivoa, mutta palaan samalla pohtimaan miten elämämme varrella tehdyt valintamme meihin hiljaisesti vaikuttavat. Yksi suuri, taloudellisesti riippumattomien ryhmä meillä nimittäin jo on joukossamme. Olen odottanut rohkeutta ja räväkkyyttä hyväkuntoisilta eläkeläisiltä, joiden ei enää tarvitse pelätä sanomistensa tai tekemistensä vievän heitä perikatoon. Valitettavasti suurin osa eläkeläisistä näyttää omistautuvan aika lailla täydellisesti saippuasarjoille, lottoamiselle ja rantalomamatkoille. Olisiko päässyt käymään niin, että sovinnaiset valinnat ovat vuosikymmenten myötä muokanneet heitä niin, etteivät he enää pysty näkemään passiiviselle kuluttamiselle vaihtoehtoista tapaa elää?

25.11.2009 klo 12.51.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Kiitos Sisyfos kommenteista, nostit hyviä asioita esille!

Ensiksi haluan tehdä selväksi, että tavoittelemani taloudellinen riippumattomuus ei tarkoita oman elämäni onnen etsintää tai sitä tyhjyyden täyttämistä. Vaikka toki uskon, että olen taloudellisesti riippumattomana tyytyväisempi elämääni, en usko minkään estävän tuntemasta onnea ja tyytyväisyyttä omaan elämään juuri tällä hetkellä. Tämä oli yksi asia, jota halusin tuoda esille, että nimenomaan onnellisuudella ei ole varallisuuden (taloudellisen riippumattomuuden) kanssa tekemistä. Näin siis oma tavoitteeni ei edelleenkään ole onnen etsintä vaan taloudellinen riippumattomuus, joka mahdollistaa elämässä erilaisia asioita. Onni elämään löytyy aivan muuta kautta.

En sanoudu täysin irti materialistisista tarpeista. Ehkä parhaiten kuvaa, jos sanon, että tunnen omistavani tällä hetkellä kaikki sellaiset asiat, joita tarvitsen. En tunne tarvitsevani enempää tavaraa. Joskus aiemmin olisin tuntenut tarvitsevani, mutta nykyisellään tunnen, että tulisin toimeen paljon vähemmälläkin.

Tähän tilanteeseen on ehkäpä päädytty juuri kuvailemallasi tavalla. Sijoittaminen on luultavasti muuttanut tarpeitani hiljalleen. Toisin kuin kuvaat, näen ehkä sijoittamisharrastuksen eri tavalla. Sijoittaja säästää rahaa ja siten lykkää omaa kulutustaan myöhemmäksi. Ehkä juuri tämä ajatusmaailma on päässyt syöpymään sisälleni ja siten enempikin välttelen kuluttamista (materian hankintaa) kuin aiemmin. En ainakaan näe, että sijoittaminen johtaisi suurempaan kuluttamiseen vaan juurikin päin vastoin.

Kommenttisi luottamuksen puutteesta on minulle hämmentävä. En ole koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta. Itse näen asian siten, että kerätyt taloudelliset puskurit juuri tuovat turvaa sille, että elämä kantaa. Se antaa enemmän mahdollisuuksia ottaa elämässä riskejä ja antaa liikkumavaraa niin työpaikkojen valinnan, omaehtoisen "lataustauon" ottamiseen työelämästä, kuin monen monen moneen muuhunkin asiaan. Ei tarvitse heti panikoitua, kun elämä näyttää sitä huonompaa puoltaan.

Olet siinä oikeassa, että nykyinen järjestelmä ei kantaisi mikäli kaikki olisivat taloudellisesti riippumattomia. Toimiakseen tämä järjestelmä tarvitsee niitä oravanpyörässä sinnitteleviä ihmisiä.

Mitä tulee eläkeläisiin, niin suurten ikäluokkien nousu eläkeläisiksi tulee varmasti vielä muuttamaan nykyistä poliittista temmellyskenttää.

25.11.2009 klo 18.12.00

Sisyfos Kivi kirjoittaa:

Valitan kommenttini pituutta...

Tyhmä kysyjä saa sinulta näköjään vain fiksuja vastauksia. Olen kaikesta miltei samaa mieltä. Saivartelijana uskon vielä kyllä, että taloudellisella riippumattomuudella tavoittelet perimmältään nimenomaan onnea, tosin elämästä samalla nauttien. Onnella ei varallisuuden kanssa ole suoraa tekemistä, mutta turvallisuuden kautta kyllä. Mutta ehkei koko asia peräti edes kuulu minulle.

Tasapainoilen paraikaa itse riippumattomuuden ja riippuvuuden välillä. Potkujeni myötä pohdin ihan oikeasti, saavutanko enää keski-ikäisenä työtä tekemällä mitään kiinnostavaa vai onko tarjolla vain raakin osa kurssitusten ja "paskatöiden" oravanpyörässä. Yläluokkaista joutilaisuutta en voi valita, mutta mummonmökkiä omalla metsätontilla voin hyvin tavoitella. Jos terveyttä riittää, puulämmityksen, kirjastojen, marjastuksen, lenkkeilyn ja netin maailmassa lienee mahdollista elää vailla jokapäiväistä kosketusta rahatalouteen. Perhe ei kyllä tykkäisi, mutta sekin on toinen asia.

Mutta nyt elämänhallintaan, jota pidän jonkinlaisena omana perimmäisenä tavoitteenani. Mielestäni sitä voi tavoitella kahdella tavalla. Periaatteessa ne ovat vastakkaisia, mutta käytännössä ne liukuvat toisiinsa, josta lisää tuonnempana.

Ensimmäinen tapa on pyrkiä (taloudelliseen) riippumattomuuteen, kuten sinä ja oikeastaan minäkin teemme. Emme halua päätyä muiden armoille, joten saadessamme satasen säästämme tai sijoitamme siitä osan tulevaisuutta varten. Tässä on järkeä, sillä kerjääminen ja anomusten täyttely olisi kauheinta kuviteltavissa olevaa (ehkä puhelinmyyntityötä lukuunottamatta), mitä ainakaan minulle voisi tapahtua. Vain olemalla vahvoja aloite pysyy käsissämme. Vahvoina voimme työskennellä, jos se tuntuu kivalta, tai olla työskentelemättä, jos työkaverien naamat alkavat kyllästyttää. Vahvuudessa on se epäitsekäskin puolensa, että voimme halutessamme auttaa muita. Toisaalta voimme ihan hyvin ajatella myös niin, että kaikkien asiat tulevat hoidetuksi, kun jokainen hoitaa omansa.

26.11.2009 klo 22.11.00

Sisyfos Kivi kirjoittaa:

Voimme tavoitella elämänhallintaa kuitenkin myös luottamusta rakentamalla. Luottamuksen rakentaja ei säästä satastaan pahan päivän varalle vaan esimerkiksi tarjoaa muutamalle hyvänä pitämälleen tyypille kaljat lähipubissa. Hän ei koe tarvitsevansa taloudellisia puskureita ollenkaan, vaan luottaa hyvän kiertoon ja kasvamiseen. Jeesatessaan muita hän uskoo vastaavasti saavansa apua, jos itse joskus joutuu pulaan. Piiri oppii vähitellen tuntemaan toisensa ja tietämään kehen voi luottaa, kehen ei, ja kehen missäkin asiassa. Vapaamuotoisesta yhteydenpidosta muhii parhaimmillaan hienoja ideoita jotka joku porukasta ehkä osaa tuotteistaa. Reaaliaikaisten maailmanlaajuisten tietoverkkojen aikana uskon nimenomaan sosiaalisten verkostojen tavattomaan merkitykseen. Ilman kavereita ei pärjää lahjakkain eikä ahkerinkaan. Ja kavereita saa paremmin antamalla (kuten sinäkin teet esimerkiksi bloggaamalla) kuin säästämällä.

Molemmissa elämänhallinnan tavoittelun tavoissa on äärimmäisinä huonotkin puolensa. Nykyhetken sivuuttavan riippumattomuuden tavoittelijan koko elämä voi muuttua ilottomaksi. Tylsänä pihtaajana hän ei lopulta saa lempeä rahallakaan. Suuri tulevaisuus odotuttaa itseään ikuisesti ja tosiasiallinen arki muuttuu reaalisosialismiksi.

Naiivi luottamuksen rakentaja voi puolestaan valita ystävänsä väärin. Hyvä ei kierräkään vaan rahojen loputtua iloinen antaja istuu pöydässään yksin. Luottamuksen maailma on myös riippumattomuuden maailmaa irrationaalisempi. Riippumattomuutta eli rahaa yleensä joko on tai ei ole. Maineen voi sen sijaan internetin aikakaudella menettää paljon sattumanvaraisemmin ja oikeastaan kunnolla vain kerran. "Julkisesti" hyvät tyypit keräävät kavereita ja kontakteja, pystyvät junailemaan ja sumplimaan, mutta samalla he elävät tavattomassa paineessa, kun heiltä edellytetään jatkuvaa täydellisyyttä. Löytyy varomattomia tekstiviestejä tai blogikirjoituksia tai vääriä kaverinkavereita Facebookissa, ja vaivalla rakennettu ura on kerralla ohi.

26.11.2009 klo 22.12.00

Sisyfos Kivi kirjoittaa:

Riippumattomuus ja luottamus ovat selkeämpiä vaihtoehtoja periaatteessa kuin käytännössä. Esimerkiksi sijoittamista voi mielestäni ilman muuta pitää riippumattomuuden tavoitteluna ja muiden yhteydestä pakenemisena. Samalla se kuitenkin perustuu mitä suurimmassa määrin juuri luottamukseen, kun sijoittajat jakavat riskiä kaikkien eduksi. Euroopan nousua on ymmärtääkseni selitetty juuri tällä toisilleen ventovieraiden ihmisten poikkeuksellisella kyvyllä yhteisiin taloudellisuun suurhankkeisiin. Hankkeet eivät syntyneet tyhjästä vaan liittyivät jo vanhastaan uskontoon, hyväntekeväisyyteen, älylliseen ponnisteluun tai vaikkapa juhlimiseen. Muuta maailmaa löyhemmät perhe- ja sukusiteet edesauttoivat laajempien verkostojen syntymistä.

Summasummarum. Pidän ihanteenani tasapainoa riippumattomuuden ja luottamuksen välillä. Omassa elämässäni painotan luottamuksen rakentamista riippumattomuuden tavoittelua enemmän. Pelkään etääntymistä omiin ajatuksiini ainakin vielä tänään viranomaistahon työnhakuun kannustavia toimenpiteitä enemmän. Yritän jopa luontoni vastaisesti päivittäin ehdoin tahdoin pyytää joltakulta jotakin (en kuitenkaan tupakkaa tai rahaa), jottei sosiaalisuus unohtuisi. Täysin riippumattomina tietäisimme kyllä edelleen kaikenlaista, muttemme enää kohta ymmärtäisi asioiden merkityksiä. Ihan kaikki, käyttämämme kieltä myöten, rakentuu meissä suhteessa muihin ihmisiin. Siteiden intensiivisyyden väheneminen, riippumattomuus, poistaisi meiltä tarpeen kehittää itseämme. Lopulta taantuisimme vaeltelemaan päämäärättömästi valtavassa asunnossamme. Käteemme osuisi ehkä muinainen perhealbumi, jonka henkilöt olemme unohtaneet, mikä olisikin samantekevää, sillä kukaan ei koskaan kysyisi heistä mitään.
Jos mahdollista, äärimmäinen muiden varaan heittäytyjä olisi vielä riippumatontakin onnettomampi hahmo sulautuessaan laumaan ja noudattaessaan vailla sisäistä johdonmukaisuutta joka ainutta kenen tahansa antamaa käskyä.

Tasapaino on yksilöllinen, joten tavoittelemme kukin mieleistämme ääripäiden välillä. Vinhasti muuttuvassa ajassamme monet joutunevat tarkistamaan ideaaliaan koko ikänsä. Ehkä minäkin. Yleisemmälle unelmalle minulla on sentään nimi. Perustulo, eli "kohtuullinen" taloudellinen riippumattomuus ihan kaikille. Riittävän suuri, jottei kenenkään tarvitsisi oravanpyöräillä itseään loppuun, mutta riittävän pieni, jottei kukaan oikeasti saavuta taloudellista riippumattomuutta.

26.11.2009 klo 22.13.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Pahoittelen, että pääsen vastaamaan hyviin kommentteihisi vasta nyt. Toisinaan on vaikeaa löytää aikaa jopa oman blogini seuraamiseen.

"Potkujeni myötä pohdin ihan oikeasti, saavutanko enää keski-ikäisenä työtä tekemällä mitään kiinnostavaa"
Niin mikä on kenellekin "kiinnostavaa"? Itse löydän elämästä paljonkin kiinnostavia puolia. Itse asiassa niitä on helpompi jopa hyödyntää, kun ei tarvitse käydä töissä. Kysymys siis on enempi siitä, mistä saa omalle elämälleen merkitystä. Omalla kohdallani tällaista tuo esimerkiksi opiskelu ja muu henkinen kasvaminen. Olen viime aikoina hurahtanutkin lukemaan erilaisia "sisäisen kasvun" sparrauskirjoja. Onko mummonmökki tällaista "kiinnostavaa"? Siihen vain sinä tiedät vastauksen. Haluaisin kuitenkin painottaa, että monia merkityksellisiä asioita on löydettävissä omaan elämään ilman, että ne vaatisivat taloudellista panosta.

Jostakin syystä näytät pitävän taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemista ja luottamuksen rakentamista joko-tai vaihtoehtoina. Minä väitän, että molemmat on tehtävissä toisen kärsimättä! Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei parhaimmillaan vie kuin muutaman minuutin aikaa kuukaudessa (se kuukausittainen arvopaperin ostamiseen käytettävä aika). Tämä pari minuuttia ei vie niin paljoa aikaa, että se olisi millään tavalla luottamuksen rakentamisesta pois. Taloudellista riippumattomuutta tavoitteleva henkilö voi siis minusta myös olla kuvauksesi luottamusta rakentava henkilö.

Mitä tulee täysin luottamuksen varaan rakentaneen henkilön tilanteesta, niin se ei ole kovinkaan turvallinen. Jos kaikki nämä henkilöt ovat toisistaan luottamuksen mukaan riippuvaisia, mutta kukaan ei ole suunnitellut omaa talouttaan eivät he kykene auttamaan toisiaan jonkun jäsenen kohdatessa taloudellisia ongelmia. Tämäkin luottamukseen perustuva piiri tarvitsee siis jonkun "rahoittajan", jotta luottamus henkilöiden välillä voidaan säilyttää. Muussa tapauksessa ainut mitä henkilöt voivat toisilleen tarjota on ainoastaan henkistä pääomaansa.

29.11.2009 klo 17.05.00

Anonyymi kirjoittaa:

Katsoin tuon videon ja siinä oli hyviä asioita, mutta myös monta kapitalisminvastaista kohtaa jotka pelaavat suoraan jihadistien taskuun:

http://www.glennbeck.com/bookczar/videos03.html

30.11.2009 klo 8.00.00

Sisyfos Kivi kirjoittaa:

Kiitos että löysit aikaa hyvälle vastineellesi. Olemme yksimieliset siitä, että vaikkeivat taloudellinen riippumattomuus ja luottamuksen rakentaminen ole sama asia, ne eivät myöskään ole automaattisessa ristiriidassa. Pikemmin päinvastoin. Ainakin minä teen mieluummin vapaaehtoisen sopimuksen taloudellisesti riippumattoman ihmisen kanssa kuin sopimuksen, johon epäilen toisen alistuvan vain (taloudellisesta) pakosta. Kunpa valtiovaltakin ajattelisi samoin. Samalla kun "virallinen Suomi" julistaa sankarillista työhulluuttamme, se pelkää pienenkin vastikkeettoman rahan parantavan vähäosaisten neuvotteluasemaa niin paljon, että he kilvan karkaisivat kokonaan työmarkkinoilta.

Ei vauraus tietysti myöskään tee kenestäkään mammonakeskeistä vaan taas pikemmin päinvastoin. Siinä missä köyhä ei muusta puhukaan kuin rahasta (koskei muuta voi), raha vapauttaa rikkaan ajattelemaan muita asioita. Aiemmasta elämästäni tunnen sekä rahan että taiteen valinneita, ja hiukan surullisena epäilen, ettei ihminen juuri koskaan taida olla tyytyväinen. Siinä missä rahaa ikänsä keränneet alkavat vanhoilla päivillään hamuta sielua, sieluunsa satsanneet kadehtivat toisensa pieniä apurahoja, ja rahamiehen ilmainen viina kelpaa aina. Taitaa olla ihmisen osa, että eri tavalla rampoina talutamme toisiamme.

30.11.2009 klo 15.36.00

Anonyymi kirjoittaa:

Jäin vain miettimään, että mikäli sijoittaminen taloudellisen riippumattomuuden hankkimiseksi olisi kannattavaa tarkoittaisi se sijoituskohteiden globaalia kasvua markkinataloudessa - ja sitähän ei taas synny ilman kuluttamista...

31.5.2011 klo 15.07.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Jos kaikki tavoittelisivat sijoittamisen kautta taloudellista riippumattomuutta olisi asia eri. Näin ei kuitenkaan ole. Enkä usko, että tulee koskaan olemaan. Siksi se on myös mahdollista.

Mitä kuluttamiseen tulee, niin kaikki kulutus ei ole luonnonvarojen kuluttamista jolloin myös rajalliset resurssit eivät ole esteenä. Hyvänä esimerkkinä ohjelmistot tai digitaalinen musiikki.

31.5.2011 klo 15.55.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails