Monta syytä juhlaan

30.4.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Kirjamme on viimein julkaistu! Virallinen julkaisupäivä oli maanantaina 28.4. Kustantajasta johtuen kirjassa oli toimitusvaikeuksia joihinkin kirjakauppoihin, kuten Akateemiseen kirjakauppaan ja Suomalaiseen kirjakauppaan, mutta nyt tilanne pitäisi olla korjattu ja saatavilla ympäri Suomen. Omat kappaleeni sain postista keskiviikkona. Voin kertoa että tuntuu todella hyvältä pitää usean vuoden työstämisen jälkeen työn hedelmää käsissä. Tähän ovat konkretisoituneet otsalla virranneet hikikarpalot!

Kirja on saanut erinomaisesti näkyvyyttä mediassa. Pyöritys on ollut paljon kovempaa kuin osasin ennalta aavistaa. Ei ihme että tällaisen maalla asuvan hiljaisen introvertin pää menee pyörälle kaiken huomion keskellä. Kaikki on itselleni täysin uutta. Joka ikinen haastattelu jännittää valtavasti. Jalat vatkaa ja kädet tärisee. Mutta se itsensä voittamisen tunne kun haastattelu on ohi, sitä ei voita mikään! "En kuollut sittenkään!" ja "Sehän meni lopulta ihan hyvin".

Ennen julkaisua annoimme muutamia lehdistöhaastatteluja. Suurin mediarumba oli edessä viime perjantaina 25.4. jolloin Helsinkiin oli sovittu useampi haastattelu yhdelle päivälle. Päivä alkoi tietysti kaikkein "pahimmasta" eli elämäni ensimmäisestä televisioesiintymisestä ja vielä suoralla sellaisella. Olin TV1 aamu-tv:n haastateltavana. Tämän jälkeen taksilla Helsinki Capital Partnersin toimistolle Kaapelitehtaalle ja Kauppalehden haastattelu. Siitä sitten siirtyminen tien toiselle puolelle Talentumin tiloihin, jossa minua ja Anttia haastattelivat mm. Talouselämä ja Gloria-lehti. Takaisin taksiin ja Pasilaan. Päivän lopetti Yle Puheen päivän haastattelumme. Seuraavalla viikolla olin viemässä säästämisen ja sijoittamisen ilosanomaa Radio Rockin ja Bassoradion aamuissa. Haastattelut ovat kuunneltavissa (ja katsottavissa) oheisista linkeistä.

Lisäksi olemme antaneet useita muita lehdistöhaastatteluja, mm. Helsingin Sanomat, Kaleva ja Aamulehti. Eilen näytti myös putkahtaneen ensimmäinen kirja-arvostelu, Meidän perhe-lehdessä. Perjantaina edessä on lähes tunnin mittainen suora haastattelu Yle Radio 1:n Mikä maksaa ohjelmassa, joka lähetetään 10:05-11:00.

TV1 aamu-tv
Asenne on rrrock!
















Pitää haukata happea. Kaikki tuntuu niin uskomattomalta! Olen aidosti aivan täpinöissäni siitä että pääsen innostamaan muita säästämiseen ja sijoittamiseen. Toivon hartaasti että kirja iskee moneen sellaiseen henkilöön joka ei ole aiemmin ollut kiinnostunut näistä aiheista ja ryhtyy toimiin. Onko parempaa kuin saada vaikuttaa toisen ihmisen elämään positiivisella tavalla?

Tietysti mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman lukuisten eri ihmisten myötävaikutusta. Sellaisten jotka uskoivat tekemiseemme paljon ennen kuin mitään näkyvää oli vielä olemassa. Teitä on lukuisia! Olen jokaiselle teille kiitoksen velkaa. Kustannuspäällikkömme Suvi Aalto, kustannustoimittajamme Hanna Virusmäki, tiedottajamme Mia Salo, markkinointipäällikkömme Laura Kauppinen, kanssakirjoittajani Antti Rinta-Loppi ja Ville Lappalainen, asiansa osaavat toimittajat jotka eivät peloista huolimatta teurastaneet minua kuten Esko Rantanen, Minna Kiistala, Hanna Eskola, Jarmo Laitaneva, Ina Mikkonen, Jussi Heikelä ja monet monet muut. Te tiedätte ketä olette, lämmin kiitokseni kaikille!

Nyt on niin monta syytä juhlaan - vapun lisäksi!

Olisiko sinun elämääsi kirjastamme apua? Kirjoita kommenttikenttään perustelusi miksi juuri sinä tarvitset tätä kirjaa tai miksi siitä olisi omaan elämääsi apua. Parhaimman perustelun antaneelle lähetän yhden kappaleen kirjaamme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä. Perusteluita voi jättää sunnuntaihin 4.5. kello 24 asti. Ilmoitan ensi viikolla kommenteissa voittajan ja hän voi jättää yhteystietonsa sähköpostilla, niin laitan kirjan postiin. Muiden kirjaa tarvitsevien on syytä käydä kirjakaupan kautta tai tilata kirja vaikka alla olevasta kuvalinkistä. Se maksaa nopeasti hintansa takaisin tekemiesi muutosten kautta!


Tulos Q1/2014 +20,33%

1.4.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Sijoitusstrategiani tuotto verrattuna STOXX Europe 600 Gross Indeksiin ja OMXH25-indeksiin
Tervetuloa vuoden ensimmäiseen ja viimeiseen kvartaalikatsaukseen! Viimeiseen? Kyllä, seuraavan kvartaalin aikana käynnistyy hoitamani HCP Quant rahasto ja nämä kvartaaliraportit ilmestyvät jatkossa Quantin sijoittajakirjeessä. Jos siis haluat seurata näitä jorinoita myös jatkossa, lisää itsesi HCP Quantin postituslistalle. Edellisessä sijoittajakirjeessä kävin läpi mm. Quantin kustannusrakennetta eri markkinatilanteissa.

Kokonaisuudessaan kvartaali oli sijoitusstrategialleni varsinaista tuottotykitystä. Sijoitustuotoksi muodostui kulujen (kaupankäyntikulut, leimaverot, välittäjän maksulliset palvelut jne) jälkeen +20.33%! Eurooppaan sijoittava osingot bruttomääräisesti sisältävä STOXX Europe 600 Gross Index tuotti vain +2.57% ja kotimaan OMXH25-indeksi vaivaiset +0.29%. Tuottoero on häkellyttävän suuri. Kaiken lisäksi riskikorjattu tuotto on moninkertaisesti indeksejä muhkeampi, niin Sortino ratiolla, kuin vaikkapa Sharpen luvulla mitattuna.

Morningstarin listaamien rahastojen listalla (12.947 kpl) olisin sijalla 8 päihittäen 99.9% kaikista rahastoista. Indonesiassa on näemmä ollut hyvä alkuvuosi, sillä kaikki seitsemän edellä olevaa rahastoa sijoittavat Indonesian markkinoille. Itselläni ei ole sieltä yhtäkään osaketta. Viime vuonna rökitin 98.5% kaikista rahastoista ja sitä edellisenä vuonna 99.7%. En ole pitänyt listaa, mutta koska joka vuosi on muistaakseni edelläni ollut eri rahastot uskoisin nyt päihittäneeni 100% (eli kaikki) Morningstarin listaamista rahastoista tällä sijoitusstrategialla.

Seuraavan kvartaalin aikana realisoin nykyisen salkkuni, sillä kuten aiemmin todettua siirrän rahani samaa strategiaa noudattavaan HCP Quant rahastoon, jonka salkunhoitaja olen. Rahasto aloittaa toiminnan kesäkuun lopussa. Teen suurimman osan realisoinneista toukokuun ja kesäkuun alun aikana. Tulen istumaan samassa veneessä muiden sijoittajien kanssa. Maksan myös samat kulut kuin muutkin sijoittajat.

Helmikuun aikana saimme Finanssivalvonnalta vihreää valoa rahastolle. Suurin osa byrokratiasta alkaa olla hoidettuna alta pois ja enää työlistalla on muutamia suhteellisen triviaaleja asioita, kuten merkintätilin (rahastoyhtiön ja sijoittajien varat tulee pitää erillään, esimerkiksi rahastojen merkinnät menevät suoraan SEB:n - ei HCP:n tilille) ja eri valuuttojen käteistilien avaaminen säilytysyhteisö SEB:lle.

Itse asiassa HCP Quantin sisäänajo on jo täydessä käynnissä. Olen ostanut HCP Black rahastoon Quantin strategian mukaisia osakkeita nyt 600.000 euron edestä ja jatkan ostoja 300.000 euron kuukausitahdilla. Kesäkuuhun mennessä tulen tankanneeksi rahastoon siten 1,5 miljoonan edestä osakkeita. Kesäkuun lopussa Black puolestaan myy Quantille nämä osakkeet markkinahintaan ja Black vastavuoroisesti ostaa samalla summalla Quant rahastoa. Toisin sanoen nyt Blackiin hankkimani osakkeet siirtyvät Quantille.

Kirjamme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä
Rahaston lisäksi talven ja kevään minua on työllistänyt kirjaprojektimme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä. Kustannustoimitus on nyt onnellisesti takana, taitto ja sen tarkistukset tehtynä. Painoon kirja matkasi viime perjantaina, joten teksti on viimein poissa omista käsistä. Olemme hioneet tätä kokonaisuutta neljän vuoden ajan, joten mistään tajunnanvirrasta tekstiksi konvertoidusta tekeleestä ei todellakaan ole kyse. Olemme nähneet kirjan eteen suunnattomasti vaivaa, jotta se olisi lukijalle oikeasti hyödyllinen. Olemme antaneet kirjan luettavaksi ennakkoon muutamille henkilöille ja he ovat todenneet siitä mm. seuraavaa:
"Hyvät kirjat saavat lukijan ajattelemaan, mutta parhaat saavat toimimaan. Erilainen ote omaan talouteen on tällainen kirja. Sen inspiroimat valinnat tekevät elämästä täydempää - ja kukkarosta myös."
Anna Perho, toimittaja

"Suosittelen tätä hienoa kirjaa kaikille, joita kiinnostaa talous muutenkin kuin latteimpien hölinöiden näkökulmasta."
Tuomas Enbuske, toimittaja

"Erilainen ote omaan talouteen ei tee rahasta itseisarvoa, vaan tarjoaa lukijalle mahdollisuuden olla oman elämänsä sankari."
Jukka Oksaharju, osakestrategi

"Kirja on muistutus siitä, että ihminen on valintojensa summa. Vain me itse vastaamme omista valinnoistamme ja meillä on aina kaikissa olosuhteissa mahdollisuus valintaan."
Anne Berner, toimitusjohtaja

”Hyvät ansiot, ansioiden mukainen auto, auton mukainen asunto, asunnon mukainen vene, paremman veneen mukaiset paremmat ansiot. Kirjan luettuani pysäytin tuon oravanpyörän ostamalla käytetyn Ford Focuksen. Perhana kun automiestä kirpaisi alkuun, mutta olenhan vapaa ja Focuksessa muuten istuu onnellinen perheeni.”
KTT Pekka Puustinen
Kirja julkaistaan nyt huhtikuun lopussa ja voit tilata sen ennakkoon 38 euron hintaan (normaalisti 45 euroa) Talentumin verkkokaupasta koodilla BKT1340A. Alennuskoodi on voimassa kuun loppuun. Sivuja lopulliseen kirjaan kertyi lopulta vajaa 300. Kirjan sisällysluettelon ja alkusanat (pitää sisällään esipuheen ja kirjan ensimmäisen luvun) voit ladata ja lukea täältä.

Viime viikon maanantaina kävin pitämässä sijoitusstrategiastani luennon Talouskerho Markan järjestämässä sijoitusillassa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Paikan päällä oli parisen sataa kiinnostunutta kuulijaa. Suuret kiitokset hienosti järjestetystä tilaisuudesta Talouskerho Markalle, sekä yleisölle erittäin aktiivisesta osallistumisesta ja tiukoista kysymyksistä! Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kun puhuin näin suurelle kuulijakunnalle. Hienoja asioita ja kasvamista tapahtuu vain heittäytymällä epämukavuusalueelle.

Haluan kantaa korteni kekoon tehdäkseni tästä maailmasta meille edes ripauksen paremman. Yksi teko on se, että autan Artem Daniliantsia järjestämään yrittäjyyteen ja omaan talouteen keskittyvän kurssin. Pilotointi tehdään tänä keväänä oululaisessa lukiossa. Jos palaute on hyvä kehitetään asiaa eteenpäin ja isommille yleisömäärille. Helsinki Capital Partnersin nimissä puolestaan aloitimme Kiva-toiminnan, jossa tuemme köyhien maiden yrittäjiä lainaamalla heille rahaa yritystoiminnan kasvattamiseksi. Kaapelitehtaan toimistollamme pidämme puolestaan taiteilijoiden näyttelyjä, emmekä veloita tilojen käytöstä mitään.

Kävin kvartaalin aikana myös lapseni kanssa tervehtimässä äitiäni Espanjassa, joka asuu nykyisin siellä talvet. HCP:llä olemme rakentaneet yhtiön toiminnan siten, että henkilön fyysisellä sijainnilla olisi mahdollisimman vähän merkitystä. Viimeisimpänä otimme käyttöön virtuaalitapaamiset ja voitkin varata minulta henkilökohtaisen ajan vaikka HCP Quantin strategian läpikäymiseen kotisohvallasi. Tällaiset asiat mahdollistavat sen, että voin tehdä työtäni mistä päin maailmaa tahansa. Teen jo nyt työni 99%:sti etänä kodistani Tyrnävältä käsin. Jatkossa ehkä kasvavassa määrin myös jostain muualta, jossa aurinko paistaa pidempään myös talvisin. Tämä on nykyaikaa!

PS: HCP:n rahastojen merkitseminen onnistuu nykyisin myös netitse.

Yhteenveto (tuotot indeksoituna)
Kvartaalin tuotto: +20.33 %
Tuotto vuoden alusta: +20.33 %

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails