Tulos lokakuu 2010 (+1714,55€)

21.10.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Kuukaudet ne vain vierivät. Syksyn lehdet ovat pudonneet ja täällä pohjoisessa myös ruskakausi on päättynyt. On siis jälleen aika kurkistaa sijoitussalkun uumeniin miten kuukauden ajan muhineet sijoitukset ovat kehittyneet.

Sieraimiin leviää selvästi jalokalan tuoksua. Turskan sivuhajua tulee vain vienosti USA sijoituksista (iShares Russell 3000). Kuukauden takaiseen salkku on pulskistunut 1714,55€:n edestä, mikä tarkoittaa 3,37%:n arvonnousua. Kuukauden aikana ropisi myös osinkoja muutaman kymmenen euron edestä USA sijoituksesta.

Uutta pääomaa ei kuukauden aikana tullut lisättyä salkkuun laisinkaan. Eikä taida näillä näkymin tulla lisättyä ensi kuussakaan. Vaimo nimittäin innostui sisustamaan olohuonetta, joten tämän "konkurssin" aiheuttaman loven paikkaamiseen menee hetki. Ostimme olohuoneeseen uuden sohvakaluston, television, blu-ray soittimen, rahin ja TV-tason. Toisinaan on ihan hyvä muistaa, että raha on tehty käytettäväksi. Kuten monesti olen sanonutkin, tärkeintä on löytää sopiva tasapaino kuluttamisen ja säästämisen välillä. Muutoin tavoitteiden saavuttaminen on tuskallisen vaikeaa ja epämukavaa.

Satelliittisijoitukseni peittosivat jälleen kerran indeksoidun ytimen. Ja vieläpä erittäin isolla marginaalilla. Tämä vielä siitä huolimatta, että kuukauden aikana siirsin salkussa olleen 4.000 euron käteisomaisuuden siihen kiinni.

Sinänsä satelliittisijoitusten parempi kehittyminen ei ole täysi yllätys. Olen nimittäin backtestannut käyttämääni strategiaa Reutersin tietokantaa vasten yli 10 vuoden ajalta. Tuloksena oli huomattava ylituotto indeksiin nähden, mutta silti selvästi pienemmällä riskillä. Strategia on hieman jalostunut käytön myötä, mikä on itselleni tärkeää. Kyseisellä strategialla tulee nimittäin olemaan iso merkitys minulle tulevaisuudessa.

Käyttämäni strategia ei kuitenkaan sovi kaikille. Se hyödyntää kontrausta eli sijoittajien valtavirran vastaan kulkemista. Yksi hyvä esimerkki salkun sijoituksista on Tom tom, joka julkisti tuloksensa eilen. Navigaattorivalmistajien tilannetta pidetään vaikeana, kun samaan aikaan navigointiohjelmia jaetaan ilmaiseksi mm. kännyköiden kylkijäisinä. Miten tällaisella yhtiöllä voi olla mitään tulevaisuutta?

Strategia kuitenkin pyrkii tunnistamaan juuri tämänlaisia yhtiöitä. Sellaisia joiden kurssiin on hinnoiteltu lähes maailmanloppu. Sijoittajien usko niihin on kadonnut täysin. Kun osakkeen arvostustaso on hakattu lähes maanrakoon ei tarvita paljoakaan, että jopa pelättyä vähän huonompi uutinen riittää antamaan sille nostetta. Osakkeen "margin of safety" on riittävä. Tom tomin keskiviikkoinen tulos ei ollut kovin hyvä. Silti tämä ostos on salkussa plussalla 18,44% kulut huomioituna. Huonoiten menestynyt osake on tappiolla -3,91% ja paras voitolla +56,68%. Strategian mukainen salkun kasaaminen alkoi 15.6.



Allokaatiossa suurin muutos on tapahtunut satelliittien osalta. Selitys on yksinkertainen sillä siirsin siihen käteisposition, joka oli esillä jo viime kuun raportissa. Muut muutokset ovat Brasilian ja USA:n osuuksien pienentyminen yhdellä prosenttiyksiköllä. Muiden painot ovat pysyneet ennallaan.

Vauvauintiharrastus on alkanut iloisissa merkeissä. Kävimme viime lauantaina ensimmäisen kerran polskuttelemassa vedessä pienokaisen kanssa. Sukeltamaan emme kuitenkaan taida päästä vielä hetkeen.

Näihin tunnelmiin. Hyvää syksyn jatkoa ja tuottoisia sijoituksia!


Yhteenveto
Salkun arvo lokakuu 2010: 52 664,48€
Muutos edelliseen katsaukseen: 1 714,55€
Vuoden 2010 tavoite ylitetty 29 988€:lla.
Vuoden 2011 tavoite ylitetty 20 547€:lla.
Vuoden 2012 tavoite ylitetty 9 973€:lla.

22 vastausta artikkeliin "Tulos lokakuu 2010 (+1714,55€)"


Anonyymi kirjoittaa:

Eikö olisi loogisempaa raportoida salkun kehityksestä kalenterikuukausittain?

Sami

22.10.2010 klo 14.52.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Samahan se mikä päivä raportoi kunhan väli on tasainen. Oma palkkapäivä osuu 20. päivän tienoille, joten se on siksi looginen päivä itselle.

Taidan muuten tiputtaa ensi vuonna koko julkisen raportoinnin pois.

22.10.2010 klo 15.08.00

Anonyymi kirjoittaa:

Älä ihmeessä lopeta näitä raportointeja!

Ainakin minusta on mukava seurata näitä "kuukausikatsauksia" ja samalla seurata edistymistäsi kohti tavoitettasi.

Sami

22.10.2010 klo 15.31.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Yritän keksiä jonkun toisenlaisen tavan, jolla etenemistä voisi seurata. Euromääräinen salkun esittely omalla nimellä on alkanut tuomaan esille kaikenlaisia lieveilmiöitä, mitkä eivät ole sieltä mukavimmasta päästä.

Itseäni varten en julkista raportointia enää tarvitse.

22.10.2010 klo 15.40.00

jadfh kirjoittaa:

Yritän keksiä jonkun toisenlaisen tavan, jolla etenemistä voisi seurata.

Itse teen nykyisin näin

Euromääräinen salkun esittely omalla nimellä on alkanut tuomaan esille kaikenlaisia lieveilmiöitä, mitkä eivät ole sieltä mukavimmasta päästä.

Tämä ei varmaan ole kovin yllättävää tässä maassa. Ikävä kyllä.

22.10.2010 klo 21.48.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Jotain juuri tuollaista voisi alkaa käyttämään. Menen vielä vuoden loppuun nykyisellä tavalla.

22.10.2010 klo 21.54.00

Anonyymi kirjoittaa:

Onnea jälleen hyvästä salkun kehityksestä. Itse olen vasta aloittamassa omaa uraani hivenen vanhemmalla iällä. Mielestäni salkkusi kehitystä on kiehtovaa seurata, koska siitä näkee konkreettisia lukuja, joista voi itse ainakin haaveilla.

Sen kyllä uskon, että tämä katajainen kateellinen kansa osaa parhaimmillaan olla kaikkea muuta kuin miellyttävä kannustaja. Nimimerkkien takaa on myös helppo huudella. Kaikesta huolimatta tsemppiä jatkossakin ja pieni pyyntö jälleen: Älä missään nimessä lopeta tätä blogia!

22.10.2010 klo 22.17.00

Laiska sijoittaja kirjoittaa:

Ikävä juttu jos julkinen raportointi omalla nimellä aiheuttaa lieveilmiöitä. Tuon takia olen tyytyväinen että olen itse jatkanut anonyyminä, voin pitää euromäärät mukana loppuun asti...

Toisaalta onhan suomessa vaikka kuinka paljon varakkaita ihmisiä (verotiedothan ovat julkisia), joita ei häiriköidä.

Onko niin, että blogin kautta varallisuuden esittely koetaan sitten jotenkin erityisen "ärsyttävänä" joidenkin kateellisten tahojen mielestä?

24.10.2010 klo 19.59.00

Anonyymi kirjoittaa:

http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/10/25/suomalaisen-saastajan-kipuraja-100-euroa/201014788/139

Jos useimmat haaveilevat satasen säästämisestä ja tässä blogissa kerrotaan sijoitusten karttumisesta tuhansilla, niin kaippa se herättää kateutta. Onhan tuosta oppirahatkin maksettu, mutta en tiedä kuinka moni on lukenut vanhemman kirjoituksen päiväkaupan tappioista.

25.10.2010 klo 11.30.00

Anonyymi kirjoittaa:

Oletko miettinyt siirtymistä pelkästään satelliittisijoituksiin (vaikkei ne sitten kai enää olisi satelliitteja), jos niiden riski tosiaan on pienempi ja tuotto-odotus suurempi?

Toivottavasti kuitenkin päivität salkun arvoa tasaisin väliajoin, vaikka vuosittain. Blogin otsikko kun on taloudellinen riippumattomuus, niin onhan se mukava nähdä miten lähellä tavoitetta olet :) Kun itselläkin kuitenkin on sama tavoite, vaikka ikä ja salkun koko laahaa perässä.

25.10.2010 klo 21.13.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Kyllä tässä on taustatyötä tehty salkun indeksoinnin purkamiseksi. Punnittu hyötyjä, haittoja, ajettu strategiaa hiljalleen sisään oikealla rahalla jne. Ja hyvä niin. Pieniä viilauksia on joutunut tekemään. Hätiköiden ei tule kuin...

Tehty backtestaus ja kaikki tukee indeksoinnin purkamista. Indeksointi on riskiltään huomattavasti korkeam ja erityisesti sen vuoksi, että olen painottanut kehittyviä markkinoita. Lisäksi vielä indeksien tuotot ovat strategiaan nähden huomattavasti heikommat. Vaikka olen huomioinut veroseuraamukset, kaupankäyntikulut, spreadit, keskihajonnan, beta, sharpen luvun jne. niin ei indeksi pärjää mitenkään pitkällä aikavälillä. Todisteet ovat vahvat.

25.10.2010 klo 21.18.00

Anonyymi kirjoittaa:

Mistä tuo termi "satelliitti" tulee ja mitä ne satelliittisijoitukset itseasiassa ovat?

25.10.2010 klo 21.39.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Ydin-satelliitti mallin kuvaus wikipediassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Core_%26_Satellite

Oma kirjoitukseni aiheesta:
http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/2010/01/ydin-satelliitti-malli.html

Satelliitin sijoitukset ovat omalla kohdallani suoria osakesijoituksia.

25.10.2010 klo 21.46.00

Unknown kirjoittaa:

Saanen kysyä todella tyhmän kysymyksen (ja pahoitteluni jos tämä on jo aikaisemmin kerrottu... törmäsin blogiisi tänään):
Missä kohtaa laskelmissasi on se todellinen summa euroja, jotka olet tienannun sijoittelulla ja jotka ovat sinun juuri nyt ja tänään? Eli se summa, jonka voisit hassata vaikka hevosten ruokaan juuri tänään ja joka ei vaikuttaisin mihinkään muuhun?
Koko osakesalkku/sijoitustouhussa minua on aina kiinnostanut eniten se, että onko sijoittajilla todellisuudessa euroja tilillään enemmän kuin toisilla, vai onko kaikki nuo 50 000 e tällä hetkellä kiinni lippulappusissa? Eli jos kurssit romahtaa, ei tuo 50 000 enää päde.
En itse uskaltaisi kuvitella olevani varakas jos todellisuudessa varat olisivat "summa jonka nyt tekisin jos tänään kaikki myisin". Tietysti osingot ovat eriasia, ne (kai) tuovat oikeasti euroja tilille.
Onko koko touhun pointti juuri se, että kasvattamalla varallisuutta, joka on kiinni sijoituksissa, hinkkaamalla aina välistä muutamia satasia kun myy kalliimmalla kuin mitä aikoinaan osti ja saa osinkoja jostain, kasvaa välihinkkausrahojen määrä niin isoksi, että sillä voi elää (eli maksaa laskut, ruuat jne)? Ja näin ei tarvitse tehdä muita töitä? Vai onko taloudellinen riippumattomuus niin paljon rahaa tilillä ettei tarvitse edes hinkata?

27.10.2010 klo 14.02.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Kovin helppoa ja yksinkertaista vastausta en sinulle voi antaa sillä muutoin joutuisin käymään koko sijoittamisen perusteet tässä vastauksessa lävitse. Suosittelen siis, että tutustut sijoittamiseen syvällisemmin sen osalta, jotta ymmärrät mistä loppujen lopuksi on kyse.

Nämä "lippuset ja lappuset" kuten asiaa kuvaat ovat todistuksia omistusoikeudesta yritykseen. Kun ostat vaikkapa kerrostaloasunnon, niin saat samanlaisen lappusen. Se lappunen todistaa, että olet oikeutettu hallitsemaan kyseistä asuntoa. Se miten asuntojen hinnat siinä välissä heiluvat (=vastaa pörssiä) ei muuta tilannetta. Omistat edelleen sen asunnon.

Varojen pitäminen pelkästään pankkitilillä on varsin tyhmää. Siellä ei kannata roikuttaa kuin sen verran mitä elämiseen tarvitsee. Jos pelkän pankkisaldon kautta haluat ajatella varallisuutta, niin et kovin montaa "rikasta" maailmasta löydä. Maailman vaurakkaimmatkin ihmiset pitävät omaisuutensa ihan muussa kiinni kuin käteisenä pankissa. Siihen on hyvä syy.

27.10.2010 klo 15.53.00

Pikalaina kirjoittaa:

Ihan mukava että jaksat raportoida salkkusi kehityksestä, hyvin on näyttänyt kehittyvän. Itselläni on vain noin 15 k€:n salkku indeksirahastoissa, enkä jaksa tarkemmin sen kehitystä seurailla. Ja vaikka voittoa tulisi esim. 10000, siitä menee lähes kolmannes veroihin.

28.10.2010 klo 11.35.00

Anonyymi kirjoittaa:

Moi!

Mielenkiinnolla olen kanssa seuraillut salkkusi sisältöä ja kehitystä. Itselläni on n.50 000 euron salkku eli aika samassa tilanteessa ollaan. Omani olen pitkälti indeksoinut joten olisi kiva seurata jos jaksat omat eurosi vielä esille laittaa että miten käy - viekö satelliittisi voiton indeksoidusta salkusta.

Olli

28.10.2010 klo 23.54.00

Anonyymi kirjoittaa:

Ilman muuta pidät eurot mukana salkun esittelyssä! Kateelliset saavat saivarrella jos haluavat. Juna kulkee ja rakkikoirat raksuttavat vai miten se oli?

Kivempi seuratakin kun konkreettisesti näkee miten salkku kehittyy. Toivottavasti jaksat jatkaa mahtavan blogin ylläpitoa!

-Jami

29.10.2010 klo 15.29.00

Anonyymi kirjoittaa:

Toivon, että jatkat salkkusi euromääräistä esittelyä sisältöineen. Se tuo mielestäni asiaan konkretiaa ja tavoitetta voi seurata reaalisesti. Uskon, että blogin lukijamäärä voi romahtaa, jos lukujen tilalla on prosentit.

Tällä hetkellä juhlin 15keur:n ylittämistä salkkuni koossa! En olisi ikinä uskonut, että tähän pisteeseen pääsisi näin nopeasti ja vielä kohtuullisen kivuttomasti. Matka on vasta alussa, mutta mahtava tunne =)

Kiitos mahtavasta blogista. Olet varmasti auttanut monia piensijoittajia, minä mukaan lukien, seuraamaan jalanjälkiäsi sijoituksen kiinnostavaan maailmaan konkreettisella ja persoonallisella tavalla!

5.11.2010 klo 23.32.00

Johannes Hidén kirjoittaa:

Ymmärrän, jos päätät lopettaa euromääräisten raporttien antamisen. En itsekään halua sellaisia esitellä, vaikka onkin periaatteessa mukava todeta, että subprime-kriisin ja sitä seuranneen finanssikriisin tuoksinassa säästin tietoisesti parempia aikoja odotellen rahoja määräaikaistileillä, kunnes koin ajan koittaneen keväällä 2009, ja tein enimmät ostokseni tuolloin huhtikuussa. Siihen on voinut olla oikein tyytyväinen.

Jos kuitenkin päätät jatkaa euromääräisten raporttien pitämistä, mielestäni sekä lukijan että sijoittajan kannalta arvokkaampi luku olisi kuukausittainen tuotto salkun euromääräisen kasvun sijaan. Ymmärrän toki, että se ei samalla tapaa kuvasta tuota kehityskulkua kohti taloudellista riippumattomuutta, mutta muuten tuottoluku on huomattavasti mielenkiintoisempi ja tekee peräkkäisistä kuukausista enemmän vertailukelpoisia, koska silloin jää satunnaiset "myinpäs veneen"-tyyliset tekijät pois.

7.11.2010 klo 23.01.00

Anonyymi kirjoittaa:

Osuin tänne vasta eilen, enkä ole ehtinyt lukea
kovin tarkkaan, mutta kiitokset Sinulle, että
pidät tällaista, koska tämä on todella harvinaista. Itselläni on 60k€:n salkku ja varmuuden vuoksi toinen mokoma tileillä ja eläkkeeseen on kuusi vuotta. Tavoite on, että salkku antaisi ainakin apuja pienen eläkkeen jatkoksi, mutta mieluiten jäisin pois töistä jo aiemmin sijoittajaksi.

10.11.2010 klo 17.54.00

Anonyymi kirjoittaa:

Hei

minäkin satuin näille sivuille vasta muutama päivä sitten, ja olen jo aivan koukussa. Yritin jo "ostaa" tunnukset tuonne sateliittisivulle, mutta työkännykästä en voinut tätä 5e investointia tehdä :)

Itselläni on 50 000e salkku. Itselläni olisi sellainen tavoite että 54 v pääsisin pois työelämästä, koska tuolloin 10v vanhempi puolisoni jää eläkkeelle (jos eläkeikää ei nosteta). Aikaa tähän on vielä 18v. Mutta paljonko on se summa että on taloudellisesti riippumaton? Sitä olen pohtinut? Riittääkö 2500e/kk vai 2000e/kk? Jälkimmäiselläkin summalla säästöjä pitäisi olla karkeasti 30 vuoden elämiseen 700 000e. 84 vuotiaana sitten ei varmaan muita kuluja ole kuin lääkkeet :) Mutta suurelta tuo summa siis kuulostaa, mutta tavoite täytyy asettaa ja sen saavuttamiseksi tehtävä jokin suunnitelma.

Näin kysynkin teiltä blogin lukijat että mikä on teidän mielestänne se summa jolloin olet taloudellisesti riippumaton ja miten perustelet sen summan?

16.11.2010 klo 21.40.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails