Kuinka säästin 800 euroa vuodessa kahden minuutin työllä

15.8.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Pari viikkoa sitten täytin internetissä kaavakkeen, jonka seurauksena nettotuloni kasvavat noin 800 eurolla ja tämä säästö säilyy vuodesta toiseen. Lomakkeen täyttämiseen meni kaiken kaikkiaan enintään kaksi minuuttia. Miten voi saada näin suuret säästöt näin pienellä vaivalla? Vastaus on: eroamalla kirkosta.

Se paljonko itse kukin kirkosta eroamalla säästää riippuu henkilön kotikunnan kirkollisveroprosentista, sekä hänen tuloistaan. Omalla kohdallani säästö on noin 800 euroa vuodessa. Eroakirkosta.fi -sivustolla on laskuri, jonka avulla jokainen voi laskea omat säästönsä kotikuntansa ja tulojensa mukaan. Kirkosta eroaminen tapahtuu helposti täyttämällä sivustolla erolomake. Lomakkeeseen syötetään oma nimi, henkilötunnus, kunta, sekä ilmoitetaan eroaako henkilö evankelis-luterilaisesta vaiko ortodoksisesta kirkosta. Tämän jälkeen tulee vielä tarkistuslomake, johon sähköpostiosoitteen lisäämällä saa kopion itselleen sivuston lähettämästä tiedosta. Klikkaamalla Lähetä eroilmoitus lähtevät lomakkeen tiedot eteenpäin. Tämän jälkeen tulee vielä myöhemmin maistraatista postissa vahvistus tehdystä eroamisesta. Omalla kohdallani maistraatin vahvistus tuli noin viikko lomakkeen täyttämisen jälkeen.

(Kirkosta eroamisen lomake)

(Tarkistuslomake)

Monet ihmiset kuuluvat kirkkoon silkasta tottumuksesta. Näin oli asia myös omalla kohdallani. Uskonnolliselta vakaumukseltani olen agnostikko, joten senkään vuoksi kirkkoon kuuluminen ei ole enää perusteltua. Toki monella on hyvät syyt miksi he kuuluvat kirkkoon ja haluavat sen toimintaa tukea. Kirkosta eroaminen on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, eikä sitä voi aina perustella taloudellisin syin. Verohyöty tulee voimaan vasta eroamista seuraavana vuonna. Vaikka kirkosta eroaisi samantien kevenee verotus siis vasta vuonna 2010.

Kirkon hoitaman ulkomaanavun hoidan itse kiva.org sivuston kautta antamalla mikrolainoja kehittyviin maihin. Tämä on myös auttamistavoista itseäni puhuttelevin vaihtoehto.

Kirkosta eroaminen on yksi esimerkki siitä kuinka pienillä toimenpiteillä voi itse kukin säästää selvää rahaa - ilman, että se näkyy tai tuntuu yhtään missään! Säästämiseen erikoistuneet loistavat Saituri ja Tarkka markka blogit ovat kummatkin keränneet sivustoilleen vinkkejä kuinka säästää ilman, että se on mistään pois. Muita hyviä tapoja säästää rahaa ilman, että se näkyy päivittäisessä elämässä mitenkään on esimerkiksi sähkön kilpailuttaminen, vakuutusten kilpailuttaminen ja kirjaston käyttäminen.

4 vastausta artikkeliin "Kuinka säästin 800 euroa vuodessa kahden minuutin työllä"


Aurinko kirjoittaa:

Hei,

Hyvä blogi, mielenkiintoista luettavaa. Etenkin tuo ETF-sarja oli oikein kiintoisa.

Yksi asia vain hämää: miten oikein kirjoitat että v.2009 salkku niin ja niin paljon tavoitteen yläpuolella kun kuvista kuitenkin näkyy että "matkan alusta" katsoen salkku on pakkasella. 12% tuottotavoitteesta olla hyvin kaukana. Eikö olisi havainnollisempaa raportoida salkun performanssi sen alusta alkaen ja huomioiden (huikea) 12% tuottotavoite...?

19.8.2009 klo 16.53.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Hei Aurinko!

Tavoitteeni on luonnollisesti saavuttaa tietyn euromäärän säästöt. Nykyinen suunnitelma on laadittu 500e/kk säästöillä, siten että vuosituotto olisi 12%. Tuon perusteella muodostuu rahamäärä, joka tulisi olla aina tietyn vuoden jälkeen säästössä. Prosenteilla ei voi ostaa ruokaa kaupasta, euroilla voi ;)

Olen siis saavuttanut vuoden 2009 rahamääräisen tavoitteen jo aikoja sitten. Tämä on ollut mahdollista, koska olen kyennyt laittamaan rahaa kiinni enemmän kuin tavoitteeni on ollut.

Loppujen lopuksi on itselleni sama millä tuottoprosentilla tavoitteeseen pääsen, kunhan se täyttyy.

Vuosikohtaisen eurotavoitteen näet tästä: http://4.bp.blogspot.com/_K-mOkHYER5M/SZG_EtKqZFI/AAAAAAAAABI/slwqYKhJyIU/s1600-h/Picture+5.png

Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi.

19.8.2009 klo 21.52.00

Paras Pikavippi kirjoittaa:

En voisi enmpää suositella kirkosta eroamista, vaikka ehdin vasta muutaman työvuoden tehdä töitä kuuluen kirkkoon meni siinäkin satojen ellei tuhansien eurojan summat täysin hukkaan. En varsinaisesti vastusta kirkkoa ja tiedän kirkon tekevän myös paljon hyvää mutta itse en kirkon palveluita käytä niin en myöskään mielelläni maksa turhasta.

12.5.2010 klo 4.56.00

Pikavippi kirjoittaa:

Hieno kirjoitus ja erittäin ajankohtainen nyt kun melkein 30 000 henkilöä on eronnut kirkosta homoillan ja Päivi Räsäsen kannustamana. :) Kirkkohan ui rahassa ja ihmiset käyttävät kirkon palveluita niin vähän että eihän siinä mitään järkeä ole ollutkaan, että 90 % kansasta kuuluu kirkkoon ja maksaa järkyttäviä maksuja vuosittain tuolle antiikkiselle instituutiolle. Toivottavasti eroavat loputkin ihmiset.

20.10.2010 klo 11.56.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails