Luopumisen tuska

12.12.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta




Yllä on kuva koirastani. Entisestä koirastani. Jouduin nimittäin luopumaan rakkaasta perheenjäsenestä tämän viikon maanantaina. Koiralla todettiin pitkälle edennyt syöpä. Kasvaimia löydettiin niin rintaontelosta, kuin imusolmukkeista, jotka etäpesäkkeinä olivat jo täysin vallattu. Jouduin tekemään vaikean päätöksen ja luopumaan perheenjäsenestä aivan liian varhain.

Nyt tuntuu hiljaiselta. Vielä kaksi vuotta sitten talossa tallusteli kaksi berninpaimenkoiraa. Nyt ei enää yhtäkään. Muita nelijalkaisia taloudesta vielä löytyy.

Koirilla ja monilla muilla eläimillä on eräs kadehtimisen arvoinen luonteenpiirre. Ne elävät hetkessä. Ne elävät hetkessä täysillä. Ne eivät pelkää mitä huominen tuo tullessaan tai murehdi menneisyydessä tehtyjä ratkaisuja. Ainut asia, joka niille merkitsee on nykyinen hetki. Sen mitä itselleni koiristani mukaan olen saanut ovat muistoja näistä hetkistä.

Tässä on myös meille sijoittajille ja säästäjille opittavaa. On tärkeää varautua taloudellisesti tulevaisuutta varten. Vaikka me säästäjät siirrämmekin kulutusta tulevaisuuteen säästämällä ja sijoittamalla - se ei saa tapahtua lyömällä laimin nykyhetkeä. Tärkeintä on löytää kultainen keskitie tulevaisuuteen siirretyn ja nykyhetken välille. Jos siirrämme liikaa asioita tulevaisuuteen emme välttämättä kykene enää nauttimaan nykyhetkestä. Jos elämme katkerana nykyhetkessä odottaen sitä tulevaa, jolloin pääsisimme nauttimaan työn hedelmistä - voi se antaa odottaa itseään kauan. Jopa niin kauan, ettemme koskaan saavuta sitä. Elämä on yllätyksellinen. Koska matka on pitkä on parempi nauttia myös itse matkan tekemisestä.

Siteeraan lopuksi Sisyfos kiven blogikirjoitusta, sillä mielestäni hän kiteytti erinomaisesti muutaman asian:
  • Nauti elämästä tässä ja nyt. Suhtaudu epäillen "realisteihin", jotka kehottavat hyväksymään nykyhetken mielettömyydet tulevan onnen hintana. Sosialismissa vain reaaliversio osottautui todelliseksi. Kapitalismissa tarjoaa loputonta muutosta vailla levon hetkeä.
  • Nauti elämästäsi tässä ja nyt, kohtuudessa. Kouluttautuminen, säästäminen ja maltillinen osakesijoittaminen ovat fiksusta tapoja sijoittaa tulevaisuuteen. Vain velaton on oikeasti vapaa ja vain pääomatuloilla eläjä voi saavuttaa aidon elämänhallinnan.


(Kuva takapihaltamme muutaman vuoden takaa - molemmat bernit, sekä kaksi vuokralaista)

Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun, suuren, valtavan,
sisintämme kalvavan.
On poissa katse tummien silmien,
ja haukku - sitä kuule en.
Vaan jokainen kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
kun näitä muistelen - en koskaan yksin jää.

5 vastausta artikkeliin "Luopumisen tuska"


Osinko77 kirjoittaa:

Lemmikit ovat yleensä tärkeä osa perhettä, mutta eivät elä niin kauan. Lapsille tämä yleensä on vaikeinta, mutta myös nuorelle aikuiselle se on rankkaa että lapsena hankittu "oma" rakas koira/kissa kuolee.

Hieman kommentoisin myös tuosta "elä nykyhetkessä", minulla aika monta tuttua jotka sen perustella elävät kulutusluotoilla kovasti koska "elämmehän vain kerran" ja "on sitten vanhempana kivoja muistoja mitä muistella". Tiedän jopa pari, jotka tämän takia ovat noin 30 vuotiaina joutunut velkajärjestelyyn, ja nyt elävät todella askeettista elämää. Mielestäni http://www.getrichslowly.org/blog/2009/12/04/is-frugality-a-necessary-evil/ tässä oli hyvin asia kiteytetty: ihmisen pitää oppia elämään myös säästäväisesti ja mieluiten nuorena eikä ikinä saisi elää yli tulojen. Itse olen sen ajatellut että kun nyt säästän hieman enemmän (mutta en siis karsi liikaa menoja, esim ulkomaille on tarkoitus mennä) niin voin joskus elää paljon huolettomammin. Kuten Aku Ankassakin todetaan: Raha rauhoittaa (ja kun taloudellinen tilanne on hyvällä pohjalla niin pitäisi pystyä nukkumaan öisin).

12.12.2009 klo 21.17.00

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoittaa:

Vanhempi bernimme kuoli 13 vuotiaana, tämä nuorempi, jonka jouduimme maanantaina lopettamaan eli vain alle 7 vuotiaaksi. Siinä mielessä pois meneminen tuli yllättäin ja mielestäni ennenaikaisesti.

Olet oikeassa mitä sanot nykyhetkessä elämisestä. Viittasin tässä ehkä enemmän tilanteeseen, jossa säästäminen ja sen myötä "piheys" kasvaa mittoihin, joissa nykyhetkessä eläminen alkaa kärsimään. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että turhan moni meistä elää liian impulsiivisesti yli tulojen. Tärkeintä onkin löytää se kultainen keskitie kuluttamisen ja säästämisen välistä.

12.12.2009 klo 21.28.00

Sisyfos Kivi kirjoittaa:

Eläimet, jotka eivät tietääksemme tiedä kuolemasta, opettavat lapsillemme sen merkityksen ja meille aikuisille hetkessä elämistä. Rajallisuudesta tietoisena ajan unohtaminen ei meiltä silti täydellisesti koskaan onnistu. Ehkei pidäkään. Lienee parempi, että huolehdimme tulevasta, kultaista keskitietä kulkien, kuten toteat.

Finlandia-palkittu Antti Hyry kiteyttää asian mielestäni hienosti : "Meidän pitää ajatella tulevia polvia, mutta meidän pitää ymmärtää se, että kaikki tapahtuu tässä ja nyt, ei tulevaisuudessa. Tulevaisuus ei tule koskaan."

Hienot ohjelmat Hyrystä ovat katsottavissa ja kuultavissa Yle Areenan sivuilla vielä hetken:
http://areena.yle.fi/video/614513 (Olla niin kuin ovi, kivet ja maa)
http://areena.yle.fi/audio/600952 (Kirjakerho: Uuniin muurattu avaruus)

Keskittymistä vaativat ja sen ansaitsevat ohjelmat sopivat mielestäni hienosti myös joulun aikaan.

15.12.2009 klo 2.23.00

Anonyymi kirjoittaa:

Oih, osanottoni, itsellänikin on ollut berni.
Voimia.

15.12.2009 klo 23.02.00

Saituri kirjoittaa:

Ja täältäkin osanotto. Komea koira.

Meilläkin on perheessä ollut taukoamatta lemmikkinä kissa, koko elämäni ajan. Aina näistä "perheen psykologeista" luopuminen on yhtä vaikeaa.

Toisaalta erityisesti lapsille tämä kokemus, vaikkakin tuskallinen, on myös erittäin tärkeä ja opettaa radikaalilla tavalla myös elämästä. Näin ainakin omalla kohdallani asiaa järkeilen.

Mitä nykyhetkessä elämiseen tulee, niin puhut asiaa. Tunnen itse muutamia henkilöitä, jotka Osinko40 -kommentin vastakohtana elävät niin uskomattoman pihisti, että minäkin joudun häpeään.

Elämänilo ei saa sammua sen seurauksena, että pitää rahoistaan huolta. Järki mukaan kaikille!

16.12.2009 klo 23.21.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails