(Kuva: Chris Lott)

Käyttäytymisperusteinen rahoitus eli behavioral finance on aihealue, josta minua on pyydetty kirjoittamaan useampaan eri otteeseen. Sitä opetetaan myös yliopistossa. Tämä kirjoitussarja koostuu kolmen tunnin rahoituksen luennosta, joka johdattaa behavioral financeen. Sen on kirjoittanut Oulun yliopiston rahoituksen professori Hannu Kahra, joka ystävällisesti antoi luvan materiaalin käyttöön blogissa. Kahran koostama materiaali perustuu pitkälle John Nofsingerin kirjaan Psychology of Investing. Luento tiivistää minusta hyvin olennaisimmat asiat behavioral financesta. Olen palastellut sen useampaan pienempään osaan lukemisen ja omaksumisen helpottamiseksi. Teksti on englanniksi, mutta sen verran helppolukuista, että uskon suurimman osan selviytyvän sen lukemisesta helposti.

"Advice is the only commodity on the market where the supply always exeeds the demand."

Anonymous

1. Introduction

The behavioral finance challenge to the efficient market hypothesis. In recent years there has been a rapid growth in a branch of economics known as behavioral finance. The field of behavioral finance seeks to explain why and how financial markets can be inefficient by bringing in insights from human psychology to explain the behavior of financial market participants. As long ago as 1912 C.C. Selden wrote a book entitled Psychology of the Stock Market which was based 'upon the belief that the movements of prices on the exchanges are dependent to a very considerable degree on the mental attitude of the investing and trading public'. But it was not until the publication of a paper entitled 'Does the Stock Market Overreact?' by De Bondt and Taylor in 1986 that the study of behavioral finance began. However, cognitive psychologists Daniel Kahneman and Amos Tversky are considered to be the fathers of behavioral economics/finance, having published over 200 papers. Kahneman was awarded the Nobel Prize in Economics in 2000 for his contribution.

In their papers, Kahneman and Tversky reported on a series of experimental studies in which subjects answered questions that entailed making judgments between two monetary decisions. These decisions involved prospective losses and gains, and an example of two questions is given below:

Question 1 

You have $1,000 and you must pick one of the following choices:
• Choice A: You have a 50 per cent chance of gaining $1,000, and a 50 per cent chance of gaining $0.
• Choice B: You have a 100 per cent chance of gaining $500.

Question 2 

You have $2,000 and you must pick one of the following choices:
• Choice A: You have a 50 per cent chance of losing $1,000, and a 50 per cent of losing $0.
• Choice B: You have a 100 per cent chance of losing $500.

There is no correct answer to the above questions. If the subjects answer the questions logically then they should give the same answer to both with people answering 'B' being more risk-averse than those answering 'A'. However, in their study a large majority of people chose 'B' for question 1 and 'A' for question 2. The implication is that people are willing to settle for a reasonable level of gain even if they have a reasonable chance of earning more, but are willing to engage in risk-seeking behavior where they can limit their losses. The conclusion is that losses are weighted more heavily by economic agents than an equivalent amount of gains. Kahneman and Tversky created prospect theory to explain this 'disposition effect'. The disposition effect is also observed in real-life situations; for example, people tend to cash in winning stocks for too little and yet hold losing stocks for too long, when a more logical approach would be to hold onto winning stocks for further gains whilst selling losing stocks to prevent mounting losses.

Another concept is that of anchoring, whereby economic agents tend to focus, or anchor, on a piece of irrelevant information, even though that information is of no particular relevance to the share price. In their 1974 paper 'Judgment Under Uncertainty: Heuristics and Biases', Kahneman and Tversky spun a wheel showing showing the numbers 1 to 100. Once the wheel was spun, subjects were asked whether the percentage of African countries making up United Nations membership was greater or lower than the number on the wheel. They were then asked to estimate the actual percentage. Kahneman and Tversky found that the value of the subjects' estimate was heavily influenced by the random value from the wheel spin. For example, if the wheel spin read 60 then the estimates tended to be high, like 50 per cent, whereas if the wheel spin read 20 the estimates might be only 16 per cent. The value given by the wheel spin was acting as an anchor to the response given, even though it was irrelevant to the question in hand. Anchoring can occur in financial markets. For instance, people tend to look at the year high of a share, and if the current price is well below that high they think they are getting a bargain. This perception endures even if the share has been falling in value so that the recent high is of no relevance to whether it is undervalued.

Another concept is that of herd behavior whereby people tend to mimic the actions of a large group, although they might act differently if they acted individually. Herd behavior can be explained by people not wanting to appear as outcasts or by a belief that a large group must be 'in the know'. During the dot com bubble many people bought Internet stocks at extremely inflated prices because they observed others doing so, even though in normal times they would have avoided such stocks. In 1985 Werner De Bondt and Richard Thaler published a paper in the journal of Finance entitled 'Does the Market Overreact?'. The authors examined stock returns on the New York Stock Exchange over a three-year period. Stocks were separated into two portfolios, the 35 best-performing stocks were placed into a 'winners portfolio' and the 35 worst-performing stocks were placed into a 'losers portfolio'. The authors then tracked both portfolios against a representative market index for three years. They found that the losers portfolio consistently outperformed the market index while the winners portfolio consistently performed worse than the market index. The cumulative difference between the losers portfolio and the winners portfolio was a significant 25 per cent. As such the original losers became the future winners while the original winners became the future losers. De Bondt and Thaler's study suggested that the price of winning stocks rose too much in the winning years while the price of losing stocks fell too much, suggesting that market participants pushed the prices too high and down too low to begin with. One possible reason for over-reaction could be availability bias whereby people tend to attach too much importance to recent news and fail to take a longer term perspective. For instance a company may report a very good quarter and so its share price increases rapidly in the short term, but had a longer-term perspective been taken the quarter might be viewed as a one-off and share price would not rise as much or as quickly.

Another problem is that of overconfidence. In a 2006 study entitled 'Behaving Badly' James Montier found that 74 per cent of professional fund managers believed they had delivered above-average performance, with the vast majority of the remaining 26 per cent classifying themselves as average performers. In other words, nearly 100 per cent believed that their performance was average or better, suggesting that a degree of overconfidence prevails in the industry. In addition, there is confirmation bias and hindsight bias to consider. Most of us have preconceived ideas about things and we tend to seek out information that confirms our preconceived ideas while ignoring, or not fully taking on board, evidence to the contrary. The confirmation bias can result in poor decision making because the one-sided view of the investment decision means that the downside and risks have not been fully considered. For instance, you might think that biotech stocks are the next big thing and worth investing in. You might then look for all the positive information about how they have the potential to produce new medical cures, generate huge potential revenues and profits, but ignore negative information that suggests only 1 in 10 biotech companies actually succeeds in generating a profit for its shareholders.

Obviously there is a lot more to behavioral finance than we can cover here and it is a rapidly growing area of finance. There now exist funds that seek to make money out of known behavioral patterns. While behavioral finance has provided many useful insights it has not yet been fully accepted as a new paradigm by the finance profession. Indeed, the father of the efficient market hypothesis, Eugene Fama mounted a robust defense of the EMH in a 1998 article entitled 'Market Efficiency, Long Run Returns and Behavioral Finance'. He argued that behavioral finance is riddled with contradictions and that many so called anomalies can disappear if a proper methodology is applied. For instance, the winner-loser anomaly could be due to differences between the risk premium for losing shares going up, resulting in higher future returns, and the risk premium for winning stocks going down, resulting in lower future returns. Fama argued that some anomalies are really the result of chance and that markets are as likely to under-react as they are to over-react to new information.

2. Psychology and finance

Traditionally, a formal education in finance has dismissed the idea that one's personal psychology can be a detriment in making good investment decisions. For the past three decades, the field of finance has evolved based on the following two assumptions.

• People make rational decisions.
• People are unbiased in their predictions about the future.

By assuming that people act in their own best interests, the finance field has been able to create some powerful tools for investors. For example, investors can use modern portfolio theory to obtain the highest expected return possible for any given level of risk they can bear. Pricing models (such as the Capital Asset Pricing Model, the Arbitrage Pricing Theory, and option pricing) can help value securities and provide insights into expected risks and returns. Investment texts are full of these useful theories.

However, psychologists have known for a long time that these are bad assumptions. People often act in a seemingly irrational manner and make predictable errors in their forecasts. For example, traditional finance assumes that people are risk averse. They prefer not to take risk but will do so if the expected rewards are sufficient. People should also be consistent in their level of risk aversion. But in the real world, people's behaviors routinely violate these assumptions. First, people exhibit risk aversion when buying insurance and simultaneously exhibit a risk-seeking behavior by buying lottery tickets.

The finance field has been slow to accept the possibility that economic decisions could be predictably biased. Early proponents of behavioral finance often were considered heretics. Over the past decade though, the evidence that psychology and emotions influence financial decisions became more convincing. Today, the early proponents of behavioral finance are no longer heretics but visionaries. Although the controversies of when, how, and why psychology affects investing continue, many believe that the 2002 Nobel Prize in Economics awards to psychologist Daniel Kahneman and experimental economist Vernon Smith have vindicated the field.

Financial economists are now realizing that investors can be irrational. Indeed, predictable decision errors by investors can affect the function of the markets. The contributions of behavioral finance include (1) documenting actual investor behavior, (2) documenting price patterns that seem inconsistent with traditional models with rational investors, and (3) providing new theories to explain these behaviors and patterns.

Perhaps most important, people's reasoning errors affect their investing and ultimately their wealth. Investors who understand the tools of modern investing still can fail as investors if they let psychological biases control their decisions.

2.1 Prediction

The brain does not work like a computer. Instead, it frequently processes information through shortcuts and emotional filters to shorten analysis time. The decision arrived at through this process is often not the same decision you would make without these filters. These filters and shortcuts can be referred to as psychological biases. Knowing about these psychological biases is the first step toward avoiding them. One common problem is overestimating the precision and importance of information. The following demonstration illustrates this problem.

Let's face it, investing is difficult. You must make decisions based on information that might be inadequate or inaccurate. Additionally, you must understand and analyze the information effectively. Unfortunately, people make predictable errors in their forecasts. Consider the 10 questions in following table.

Although you probably do not know the answers to these questions, enter the most probable range based on your best estimate. Specifically, give your best low guess and your best high guess so that you are 90 percent sure the answer lies somewhere between the two. Don't make the range so wide that the answer is guaranteed to lay within the range, but also don't make the range too narrow. If you consistently choose a range following these instructions, you should expect to get 9 of the 10 questions correct. Go ahead, give it your best shot.

If you have no idea of the answer to a question, then your range should be large to be 90 percent confident. On the other hand, if you think you can give a good educated guess, then you can choose a smaller range to be 90 percent confident. Now let's check the answers (they are (1) 113 500 kgs, (2) 1513, (3) 192 countries, (4) 16 974 kms, (5) 206 bones, (6) 8.3 million, (7) 19 million, (8) 6 440 kms, (9) 1 681 kms per hour, and (10) 9.5 million). Count your response correct if the answer lies between your low and high guesses. How many did you get right?

Most people miss five or more questions. However, if you are 90 percent sure of your range, then you should have missed only one. The fact is that you are too certain about your answers, even when you have no information or knowledge about the topic. Even being educated in probability is no help. Most finance professors miss at least five of the questions, too.

This demonstration illustrates that people have difficulty evaluating the precision of their knowledge and information. Now that you see the difficulty, you can have a chance to redeem yourself. Consider the following question.

In 1896, the Dow Jones Industrial Average (DJIA) was at 40. At the end of 2006, the DJIA was at 12 463. The DJIA is a price- weighted average. Dividends are omitted from the index. What would the DJIA average have been at the end of 2006 if the dividends were reinvested each year?

Notice that table has room for your DJIA minimum and maximum guesses. Again, you should be 90 percent sure that the correct value lies within the range you choose. Because you are 90 percent sure that the correct value lies within the range you chose, you should get this one correct. Are you ready for the answer? (If dividends were reinvested in the DJIA, the average would have been 1 037 090 at the end of 2006. Does this surprise you? It surprises most people.) Even after learning that most people set their range too narrowly in their prediction and experiencing the problem firsthand, most people continue to do it.

This example also illustrates another aspect of investor psychology called anchoring. When you read the question, you focused on the DJIA price level of 12 463; that is, you anchored your thinking to 12 463. You probably made your guess by starting at this anchor and then trying to add an appropriate amount to compensate for the dividends. Investors anchor on their stock purchase price and the recent highest stock price.

(Kuva: Renjith Krishnan)

Hetemäen ehdotus

Suomen verotusta ollaan uudistamassa. Martti Hetemäen vetämä verotyöryhmä on ehdottanut pääomaveroprosentin korottamista nykyisestä 28%:sta 30%:iin. Myös osinkoverotusta ehdotetaan nostettavaksi nykyisestä 19,6%:sta 30%:iin. Osinkojen verotukseen ehdotetaan siis vain kevyttä yli 50%:n korotusta!

Poliitikot eivät pidä pääomiin kohdistuvien verojen korottamista ongelmallisena. Heidän mielestään kyseessä on enemmänkin oikeudenmukaisuuskysymys. Iso osa kansasta ei saa pääomatuloja ja tuulipukukansa yhdistää mielessään pääomatulot ökyrikkaisiin, joten kansan keskuudessa uudistus otetaan ilolla vastaan. Populismia parhaimmillaan!

Verokertymällä korotusta ei voida perustella, sillä kahden prosenttiyksikön korotuksella kokonaisvaikutus valtion verokertymään on hyvin pieni. Todellisuudessa uskon korotuksen johtavan pienempään verokertymään, mutta se ei liene pääasia. Pääasia on se, että verotus on "oikeudenmukaisempaa" ja kansa tyytyväinen.

Kolme laillista tapaa laskea sijoitusten verotusta

Minua on aina häirinnyt suuresti se tapa millä veromuutoksista koituvien rahojen oletetaan kertyvän. Virkamiehet tuntuvat jostain kumman syystä uskovan sellaiseen matematiikkaan, että jos aiemmin verokertymä on ollut 100 rahaa, niin kahden prosenttiyksikön korotus toisi 102 rahaa. Yksinkertaista matematiikkaa?

Kaikkea muuta! Ihminen on ajatteleva olento, joka ottaa huomioon useita eri asioita tehdessä päätöksiä myös verotuksen suhteen. Pääomaverotuksen osalta sijoittajilla on useita eri vaihtoehtoja järjestellä verotus ja kaikilla näillä on vaikutusta valtion verokertymään.

Suomessa on jo nykyisellään pääomaverotus äärimmäisen tiukkaa. Osinkoverotuksen julmettu kiristäminen ja pääomaverotuksen nostaminen johtavat siihen, että kameleiden selkiä alkaa napsahdella katki siellä täällä.

Suursijoittajille on jo vuosia ollut erilaisia vaihtoehtoja välttää Suomen himoverotus. Tämä tapahtuu aivan laillisesti verosuunnittelun kautta. Mutta entäpä piensijoittaja. Jääkö piensijoittajalle muuta vaihtoehtoa kuin purra hammasta ja niellä korkeamman verotuksen katkera liemi?

Kyllä jää ja siitä seuraavaksi lisää. Mikäli Hetemäen ehdotukset menevät tällaisenaan lävitse toivon, että jokainen näitä myös käyttää hyväksi. Ihan vain siksi, että se on näin sijoittajan näkökulmasta oikeudenmukaisempaa. Kenties sen jälkeen istuvien virkamiestenkin päähän tulisi jotakin järkeä ja ymmärrystä siitä miten pääoma toimii ja käyttäytyy. Verokertymien laskeminen on muuta kuin ala-astematematiikkaa.

Ohessa kolme ehdotustani veroasteen pienentämiseksi - täysin laillisesti!

1. Käytä verotehokasta sijoitusinstrumenttia

Ensimmäinen asia, jonka piensijoittaja voi tehdä on hyödyntää verotehokkaita sijoitusinstrumenttejä. Näitä hyväksikäyttäen sijoittajan verot siirtyvät. Esimerkiksi osingot uudelleen sijoittavaan indeksirahastoon rahansa laittava sijoittaja maksaa pääomaveron vasta silloin, kun lähtee realisoimaan sijoituksia. Kaikkien niiden vuosien aikana, jolloin sijoittaja pumppaa pääomaa sisään ei tule veroja maksettavaksi. Valtion verokertymä on 0 euroa.

Mutta entä sitten vuosien kuluttua, kun rahalle on tarvetta ja sitä pitää nostaa? Eikö verokarhu saa silloin viimein omansa? Kyllä ja ei. Tähänkin voi sijoittaja vaikuttaa suuresti omalla toiminnallaan.

Se millainen verotus useiden vuosien kuluttua on voimassa ei voi tietää, mutta tehdään yksinkertaistuksen vuoksi oletus, että se on samankaltainen kuin nyt. Tällöin sijoittaja maksaa veroa kertyneestä voitosta silloisen pääomaveroprosentin mukaisesti tai käyttäen hankintameno-olettamaa. Jos sijoitusten arvo on noussut voimakkaasti ja ne ovat olleet hallussa pitkään tulee hankintameno-olettaman käyttö edullisemmaksi. Sijoittajan veroaste jää pääomaveroprosenttia pienemmäksi.

On myös olemassa toinen tapa, jota käyttäen veron maksamisen Suomeen voi välttää kokonaan. Se on myös täysin laillista. Sijoitusomaisuus on henkilökohtaista omaisuutta, joka seuraa henkilön mukana verotettavaksi aina siihen maahan missä asuu. EU:n vapaan liikkuvuuden ansiosta henkilö voi muuttaa sellaiseen maahan, jonka pääomaverotus on Suomea kevyempi. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Belgia ja Luxemburg, joissa molemmissa on pääomaveroprosentti pyöreät nolla. Muuttamalla siis toiseen maahan ja lunastamalla sijoitukset siellä on mahdollista välttää verojen maksu kokonaan. Sijoittajan tulee vain pitää mielessä Suomen niin sanottu kolmen vuoden sääntö verotuksessa. Epäilen ettei Hetemäen työryhmä ole osannut ottaa huomioon tällaista seikkaa?

Katso eri maiden pääomaveroasteet tästä linkistä.


2. Perusta oma sijoitusyhtiö

Jottei yrittäminen kuolisi Suomessa täysin ehdottaa Hetemäen työryhmä pääomaverotuksen kiristämisen vastapainoksi yritysten yhteisöveron laskemista nykyisestä 26%:sta 22%:iin. Toteutuessaan tämä aukaisee mahdollisuuden vero-optimointiin. Yritykset maksavat yhteisöveroa tekemästään voitosta. Hetemäen ryhmän logiikka tämän suhteen kulkee niin, että vaikka pääomaverotus kiristyy, niin alhaisemman yhteisöveron johdosta yrityksille kertyy enemmän voittoa maksettavaksi ulos sijoittajille.

Katsotaanpa kuviota vielä uudelleen. Pääomaveroa ollaan siis korottamassa 28%:sta 30%:iin ja yhteisöveroa laskemassa 26%:sta 22%:iin. Pääomaveron ja yhteisöveron erotus on tällä hetkellä siis kaksi prosenttia. Kaksi prosenttia ei ole paljon, mutta kuitenkin sen verran, että jo nykyisellään on isompien sijoittajien kannattanut perustaa erillinen sijoitusyhtiö. Sijoitusyhtiötä käyttäen on ollut mahdollista päästä aavistuksen kevyemmällä verotuksella. Piensijoittajalle se ei ole maksanut vaivaa, sillä yhtiön pyörittämisestä itsestään tulee ylimääräistä byrokratiaa, mikä harvemmin maksaa vaivan pienempiä summia pyöritettäessä.

Nyt tämä ero kuitenkin repeäsi kahdeksaan prosenttiin! Se on jo sen verran suuri säästö, että myös piensijoittajan kannattaa se hyödyntää. Vaikka byrokratian pyörittämisestä maksaisi erikseen tilitoimistolle tulee erillisen sijoitusyhtiön pitämisestä kannattavampaa jo selvästi aiempaa pienemmillä pääomilla. Miksi maksaa pääomasta 30% veroa, kun pienellä järjestelyllä on mahdollista tiputtaa veroaste 22%:iin? Veikkaankin, että verotyöryhmän esityksen toteutuessa tulemme näkemään Suomessa ennätysmäärän uusia sijoitusyhtiöitä! Jälleen yksi asia, mitä Hetemäen työryhmä ei varmasti tullut ajatelleeksi ehdotusta hahmotellessaan. Toisaalta työryhmä halusi kylläkin edelleen tukea yrittäjyyttä Suomessa - ehkä he tarkoittivat juuri tätä?


3. Yhtiön ei tarvitse sijaita Suomessa

Kolmas laillinen tapa liittyy läheisesti edelliseen vinkkiin. Syvää isänmaallista paloa rinnassaan tunteva sijoittaja halunnee maksaa veronsa jatkossakin Suomeen. Mutta ne, joilla kamelin selkä napsahti viimein poikki voivat olla alttiimpia tekemään radikaalimpia muutoksia verotuksen osalta.

Kiitos jälleen EU:n vapaan liikkuvuuden edellisessä vinkissä mainitun sijoitusyhtiön voi perustaa maahan, jossa verotus on kevyempää. Monelle suomalaiselle Viro on hyvä vaihtoehto läheisen sijaintinsa vuoksi. Keski-Euroopasta löytyy myös muita kevyemmän verotuksen maita, joihin sijoitusyhtiön voi rekisteröidä. Yhtiö maksaa silloin verot aina kyseisen maan lainsäädännön mukaisesti, mikä monesti on vähemmän kuin Suomessa toimivalla yrityksellä.


Yhteenveto

Erilaisia vaihtoehtoja oman verotuksen keventämiseksi Hetemäen ehdotuksen toteutuessa siis löytyy. Piensijoittajalle houkuttavimmat vaihtoehdot ovat sijoitusyhtiön perustaminen ja sijoitusten siirto verotehokkaisiin instrumentteihin, sekä niiden realisointi mahdollisesti myöhemmin toisessa maassa.

Vinkit tuovat hyvin esille sen, että verotuksen vaikutusten arviointi on hyvin monimutkaista. Nykyinen lähestymistapa, jolla veronkorotuksia perustellaan vain oikeudenmukaisuusnäkökulmasta on tuhoisa. Mikäli Hetemäen ehdotus toteutuu esitetyllä tavalla voi se hyvin johtaa verokertymän pienenemiseen oletetun kasvun sijaan. Sijoittajat eivät ole tyhmiä. Pääomaverotuksen korottaminen johtaa tilanteeseen, jossa verotus nousee jo sietämättömälle tasolle jolloin sijoittajat etsivät yhä tehokkaampia keinoja verojen välttämiseksi. Mitä korkeampi verotus on, sitä suurempi joukko etsii erilaisia menetelmiä omaisuuden suojaamiseksi.

Yhteiskunnan maksajat löytyvät tulevaisuudessakin keskiluokasta. Se on ainut määrällisesti riittävän suuri joukko, jonka verokertymillä voidaan kustantaa hyvinvointiyhteiskuntamme pystyssä pysyminen. Suurituloisten joukko Suomessa on loppujen lopuksi varsin pieni - verojen korotuksilla on vain pieniä vaikutuksia kokonaisuuteen. Järjestelmä jo nykyisellään rankaisee liiallisesta työnteosta, eikä kannusta oman tulotason nostoon tai yrittämiseen, missä riskit eivät kohtaa mahdollisia tuottoja. Suomi haluaa tasapäistää kaikki samalle tasolle. Hetemäen ehdotus verotuksen uudistamisesta on yksi osoitus siitä. Pääomaverotusta halutaan viedä lähelle ansioverotusta ymmärtämättä sitä miten ne eroavat toisistaan. Miksi hyvätuloinen haluaisi jäädä Suomeen, jos ainut hänelle varattu osa on lypsylehmän rooli?

Ainut tapa miten sijoittaja voi asiaan reagoida on muuttaa omaa toimintaa. Toivon lähivuosina näkeväni Suomessa paljon uusia sijoitusyhtiöitä.

Tämän kirjoitussarjan edellisessä osassa latasin täyslaidallisen karua faktaa indeksisijoittamista vastaan. Indeksisijoittamisen teoreettinen pohja on vähintään heikoilla kantimilla. Siitä huolimatta pidän indeksisijoittamista suurimmalle osalle ihmisistä kaikkein parhaimpana muotona. Miksi? Kriittisen lähestymistavan jälkeen lienee selvää, että syyt löytyvät aivan muualta kuin kuivista akateemisista teorioista. Katsokaamme näitä muita syitä nyt tarkemmin.

10 hyvää syytä indeksisijoituksen puolesta


1. Indeksisijoitus takaa markkinoiden keskituoton

Sijoitus indeksiin takaa sijoittajalle vuodesta toiseen indeksin mukaisen tuoton hallinnointipalkkiolla vähennettynä. Sijoittaja ei lyö markkinoita, mutta indeksisijoitus myös puolestaan takaa ettei sijoittaja saa markkinoita heikompaa tuottoa. Indeksisijoitusta voi ajatella vaikka tuoton vakuutuksena. Tämä "vakuutus" takaa sijoittajalle markkinoiden mukaisen tuoton. Nyt ja tulevaisuudessa. Ilman yllätyksiä.

2. Suurin osa piensijoittajista häviää indeksin tuotoille

"If you can't beat them, join them." Tutkimusten mukaan selvästi suurin osa piensijoittajista häviää indekseille vuodesta toiseen. Ostamalla indeksirahastoa sijoittaja saa näin itseasiassa etulyöntiaseman muihin kaltaisiinsa nähden. On selvästi todennäköisempää pärjätä muita piensijoittajia paremmin sijoittamalla indeksiin. Indeksin tuoton lyöminen on vaikeaa ja vielä vaikeampaa se on amatöörille.

3. Indeksisijoitus on verotehokas

Suomessa verotus on kireää. Myös pääomaverotus on korkealla. Tällä hetkellä pääomaveroprosentti on 28 ja se todennäköisesti nousee lähivuosina 30:een. Indeksisijoittaja lyö tuotoissa sijoittajan, joka on päässyt samaan tuottoon vuoden aikana ostamalla ja myymällä osakkeita. Osakkeita veivannut sijoittaja joutuu maksamaan tuotostaan pääomaveron, kun indeksisijoittajalla jää koko tuotto kasvamaan korkoa korolle tuleville vuosille. Jo tämä yksittäinen hyöty antaa indeksisijoittajalle suuren etumatkan pitkällä aikavälillä.

4. Indeksisijoittaminen ei vaadi markkinoiden seuraamista

Koska indeksisijoittaja hyväksyy itselleen markkinoiden keskituoton ei sen seuraamisella saa sijoitusten osalta mitään etua. Sijoittajan tuotot ovat samat kuin markkinoilla. Markkinoiden seuraaminen on hyödytöntä. Tämä johtaa samalla viidenteen indeksisijoittajan etuun.

5. Indeksisijoituksessa on paras ajankäyttö/tuottosuhde

Indeksisijoittaminen ei vaadi sijoittajalta omaa ajankäyttöä kuin minimaalisesti, mutta sijoitusten antama tuotto on kuitenkin aina taattu markkinatuotto. Niinpä indeksisijoittaja saa parhaimman mahdollisen tuoton suhteutettuna sijoittamiseen tarvittavaan aikaan. Esimerkiksi verkkopankkiin sijoittajan tekemä automaattinen kuukausittainen indeksirahaston merkintä tarkoittaa sitä ettei henkilön tarvitse käyttää sijoittamiseen laisinkaan aikaa. Siitä huolimatta hän saa markkinoiden keskituoton rahoilleen.

6. Indeksisijoittaminen on helppoa

Indeksisijoittaminen on yhtä helppoa kuin tavallisen rahaston tai osakkeen ostaminen. Indeksirahastoa merkitään siirtämällä rahaa rahastoyhtiön tilille ja indeksiosuusrahastoja (ETF) voi puolestaan ostaa ja myydä pörssissä samalla tavalla kuin osakkeita.

7. Helppo hajautus yhdellä arvopaperilla

Sijoitusmaailmassa on olemassa vain yksi ilmainen lounas. Se on hajauttaminen. Sijoittajalle se tarkoittaa parempaa tuottoa pienemmällä riskillä. Kukapa ei tällaisesta lounaasta pitäisi? Indeksisijoittaja saa laajan hajautuksen yhden arvopaperin kautta. Sijoittajan varallisuus jakaantuu indeksin mukaisesti eri osakkeisiin. Hajautus 500 suurimpaan USA:ssa noteerattuun osakkeeseen vaatisi suorilla ostoilla 500 eri osakkeen hankintaa, kun indeksisijoittajalle riittää S&P 500-indeksiä seuraavan indeksirahaston osto. Helppoa.

8. Indeksisijoitukset ovat läpinäkyviä

Indeksisijoittaja tietää tasan tarkkaan mitä rahoillaan saa. Indeksien sisällään pitämät osakkeet ja niiden painotukset ovat julkisesti tiedossa. Indeksisijoittaja tietää aina tarkalleen mitä osakkeita hänellä on ja millä osuuksilla. Monet rahastot julkaisevat tiedot vain 10 suurimmasta omistuksesta ja niitäkin vain kuukauden välein. Ajantasaista tietoa rahastoista on vaikea löytää.

9. Ei riskiä salkunhoitajan valinnasta

Indeksisijoittaja voi olla levollisin mielin, että hänen sijoituksensa noudattavat samaa sijoitustyyliä vuosien jälkeen kuin aloitettaessa. Hänen ei tarvitse hermoilla siitä, että yhtäkkiä sijoitusten luonne muuttuisi aivan toiseksi. Indekseillä ei ole varsinaisesti "salkunhoitajaa", joten sijoittajalle ei ole merkitystä vaikka henkilö siirtyisi hoitamaan jotakin toista rahastoa. Rahaston kohdalla salkunhoitajan vaihtuminen olisi merkittävä asia.

10. Indeksisijoitus on kustannustehokas

Indeksisijoittamisen kulut ovat alhaiset. Indeksirahastoista puuttuu monia sellaisia kuluja, joita rahastoilla on tai ne ovat pienemmät. Indeksirahastoilla ei esimerkiksi ole aktiivista salkunhoitajaa ja niiden kaupankäyntikustannukset ovat pienet. Tämän johdosta indeksirahastojen kustannukset ovat selvästi aktiivisesti hoidettuja rahastoja pienemmät. Kun hajautus huomioidaan, niin monelle indeksirahasto tulee myös suoraa osakesijoittamista edullisemmaksi. Sijoittamisessa ainoat varmat asiat ovat kulut ja verot, joten ne on hyvä minimoida.


Lopuksi

Indeksisijoittamista puoltaa monta hyvää syytä. On totta, että passiivista ja indeksisijoittamista vastaan on olemassa hyviä argumenttejä. Kaikesta huolimatta indeksisijoittamisen edut haittoihin nähden ovat sen verran suuret ja kiistattomat, että se on suurimmalle osalle sijoittajista kaikkein paras muoto.

Kaikesta huolimatta vuodesta toiseen markkinoille tulee uusia untuvikkoja painimaan markkinavoimien kanssa. Heitäkin indeksisijoittaja tarvitsee. Keskituottoa ei voi saada ellei aina osa sijoittajista saa markkinoita pienempää tuottoa ja osa suurempaa. Suomen verotus huomioiden sijoittajan todennäköisyydet onnistua markkinoilla ovat kuitenkin selvästi paremmat, kun hän astuu indeksituotteita kuljettavan laivan kannelle.

Hyvää matkaa!

Tämä on viimeinen kolmeosaisesta indeksisijoittamista pohtivasta kirjoitussarjasta. Ensi viikolla blogissa alkaa uusi moniosainen kirjoitussarja, joka käsittelee käyttäytymisperusteista rahoitusta (behavioral finance). Se on uusi rahoituksen suuntaus, joka pyrkii antamaan parempia selityksiä sijoittajien käyttäytymiselle markkinoilla.