Tilastojen harhaa

6.1.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Maailma on pullollaan erilaisia tilastoja. Pörssien kehitystä on tutkittu pitkään ja myös siitä on saatavilla paljon erilaista tilastotietoa. Mielenkiintoiseksi asia käy, kun sinänsä täysin umpimähkäinen tilasto käy yhteen pörssikurssien kehittymisen kanssa. Näistä voisi tietenkin vetää sellaisen johtopäätöksen, että asioilla on keskenään jonkinlainen syy-seuraus suhde. No näin asia ei tietenkään välttämättä ole. Koska tilastollinen massa on niin suuri löytyy sinänsä saman kaltaisia tuloksia eri tilastoista vaikkei niillä olisi yhtään mitään tekemistä toistensa kanssa.

Jotkut näistä tilastoista korreloivat pörssikurssien kanssa positiivisesti - jotkut negatiivisesti. Vaikka asiat vaikuttavat olevan täysin irrallisia toisistaan pyrkivät ihmiset löytämään niistä selityksiä toisilleen. Toisinaan yhteneväisyydet on helpommin järkeiltävissä meidän pienissä päissämme - toisinaan yhteneväisyys on niin kaukainen, että joudumme turvautumaan aina mielikuvitukseen asti. Joka tapauksessa kyse on enemmän siitä, että haluamme löytää tilastoille selittävän korrelaation vaikkei sellaista oikeasti olisi olemassa. Älä anna tilaston hämätä itseäsi!

Käyn seuraavaksi läpi tällaisia tilastoja, jotka ovat omasta mielestäni hauskimpia ja absurdeja. Kun oikein yritämme voimme ehkä löytää jokaiselle jonkin selittävän asian - jopa varsin kaukaa haetun sellaisen. Jotkut näistä yhteneväisyyksistä pörssien ja talouden kanssa on otettu jopa niin vakavasti, että niistä on tehty akateemisia tutkimuksia.


Hameen pituus


Yksi tunnetuimmista tällaisista tilastoista on hameen pituuden ja pörssikurssien välinen yhteys. Pörssikurssien noustessa nousee naisten hameiden helma samaa tahtia - siis lyhenee. Vastaavasti kurssien laskiessa hameen helman pituus kasvaa. Asiaa selitetään siten, että nousukauden aikana muoti on rohkeaa ja suosii siten enemmän paljasta pintaa. Minihameet olivat kovaa huutoa 90-luvun lopulla. Vuonna 1999 ranta-asuina olivat narubikinit.

Asiaa on tutkittu akateemisella tasolla 20-luvulla ja siitä kehitettiin ns. skirt-length (hameen pituus) teoria, sekä sen johdannainen hemline (helma) indikaattori. Sen sijaan epäselväksi on jäänyt onko tämä ennakoiva indikaattori vai heijastuuko luottamus talouteen - ja siten tulevaisuuteen - tämän kautta.

Muoti-ilmiöt tuntuvan kulkevan sykleissä, kuten pörssikin. Niinpä samanlaisia yhteneväisyyksiä löytyy myös muilta muodin alueilta. Miesten kravattien leveydellä tuntuu olevan samanlainen yhteys. Kravatit ovat leveämpiä parempina aikoina ja kapeampia huonoina. Lipstick (huulipuna) indikaattoria pidetään vuorostaan laman ennustajana. Kun huulipunan myynti kääntyy kasvuun on taantuma nurkan takana.


Haiden tekemät hyökkäykset


Tämä on yksi suosikeistani. Haiden tekemistä hyökkäyksistä ihmisiä kohtaan on pidetty tilastoja jo varsin pitkään. Teorian mukaan ihmisiä joutuu haiden hyökkäysten kohteeksi vähemmän taantuman ja laman aikana, kuin talouden noususuhdanteessa. Esimerkiksi vuonna 2007 hait tekivät 71 hyökkäystä, mutta vuonna 2008 hyökkäysten määrä tipahti alimmilleen viiteen vuoteen - vain 59 hyökkäystä maailmanlaajuisesti. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut. Tilastojen valossa haiden tekemät hyökkäykset korreloivat talouden suhdanteiden kanssa.

Biologit selittävät asiaa sillä, että taantuman aikana ihmiset eivät uskalla pitää yhtä paljon vapaata töistä ja oleskelevat siten vähemmän rannoilla. Haiden hyökkäykset kun korreloivat myös suoraan rannoilla olevan ihmismäärän kanssa. Kaksi kolmasosaa haiden tekemistä hyökkäyksistä raportoidaan tapahtuvan USA:ssa, joten tämä teoria painottaa selvästi kyseistä maanosaa.


Auringonpilkut


Auringonpilkut ovat pieniä mustia pisteitä, joita voidaan havainnoida auringon pinnalta. Pilkkujen määrät menevät sykleissä, joiden pituus on keskimäärin 11 vuotta. Entisenä LA-puhelimien harrastajana muistan hyvin auringonpilkkujen vaikutuksen maapallon magneettikenttään, joka aiheutti skippiä puheluihin siten, että toisinaan pystyi puhumaan Italiaan asti.

Tämän teorian mukaan auringonpilkkujen maksimit osuvat taantumien ja lamojen yhteyteen. Ne siis korreloivat keskenään negatiivisesti. Kun auringonpilkkuja on vähän menee taloudessa hyvin ja kun auringonpilkkujen määrä kääntyy nousuun alkaa talouden liukumäki.


(Auringonpilkut ja taantumat 1926-2003, Michael Mandeville)


(Auringonpilkut ja DJIA 1925-2007, Theodore Modis)

Auringonpilkkujen ja pörssikurssien välinen suhde kuuluu siihen sarjaan, johon on ollut myös akateemista kiinnostusta. Esimerkiksi Theodore Modis on tehnyt vuonna 2007 tutkimuksen nimeltä Sunspots, GDP and the stock markets. Tämän teorian mukaan Modis ennakoi seuraavan kuplan puhkeavan vuonna 2008 (alemman kuvan viimeinen nuoli alaspäin, joka on teorian pohjalta tehty ennustus). Näin jälkikäteen voi todeta, että teoria ennusti kuplan puhkeamisen ajankohdan aika hyvin.


3 vastausta artikkeliin "Tilastojen harhaa"


Osinko77 kirjoittaa:

Motley Foolillakin oli oma "Foolish Four" tuossa hetken aikaa sitten, http://www.fool.com/ddow/FoolishFourInfo.htm?ref=LN

9.1.2010 klo 11.44.00

Anonyymi kirjoittaa:

Mielenkiintoinen artikkeli, ja erityisesti auringonpilkut vaikuttivat tutustumisen arvoisilta. Ennuste 2008 pudotuksesta osui kyllä hyvin kohdalleen, mutta toteutuneet auringonpilkkumäärät eivät.

Nasan tilastojen valossa auringonpilkkujen minimi tuli 2008 sijaan vasta 2010

http://solarscience.msfc.nasa.gov/images/Zurich_Color_Small.jpg

Seuraava maksimi olisi luvassa vasta 2013 kesällä.

http://solarscience.msfc.nasa.gov/predict.shtml

Siispä varautukaa ;) ! Ja siinä ohessa, jatka erinomaista blogia!

20.1.2011 klo 22.18.00

Anonyymi kirjoittaa:

Ja tarkoitin siis tietysti että 2008 maksimin sijaan pelkästään minimi saavutettiin vasta 2010...

20.1.2011 klo 22.19.00

Jätä kommentti

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails