Uusi sijoituskirja tekeillä - paljastaa aiemmin tutkimatonta tietoa

2.9.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Luovuuden tuskaa. Stephen Kingin teoksessa Hohto kirjailija jäi jumiin tekstin kanssa.
Tuskin on painomuste ennättänyt kuivua teoksestamme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä, kun on jo aika raottaa seuraavan projektin verhoa. Haaveissa on kypsynyt jo pitkän aikaa todellinen "hard-core" sijoituskirja, joka antaisi uutta ennen julkaisematonta tietoa lukijoiden hyödynnettäväksi. Vihjasin tällaisesta kirjasta antamassani Kauppalehden haastattelussa.

Hahmotelmat ja esiselvitykset ovat nyt siinä vaiheessa että projektista uskaltaa mainita ensimmäisen kerran. Kyllä, se on totta! Seuraava kirja on tekeillä! Kanssakirjoittana toimii Juho-Tuomas Appel jonka muut blogosfääreissä surffailevat tuntevat parhaiten Osinkopuu-nimisestä blogista. Päivätyönään Juho toimii sijoittaja.fi-palvelun yksilöllisten palveluiden johtajana. Juhon työnkuvaan liittyy muun muassa säätiöiden sijoitussalkkujen perkaamista.

Tulemme kirjassa perehtymään erilaisiin osakesijoitusstrategioihin ja niiden toimivuuteen niin Suomessa kuin Euroopanlaajuisesti. Vastaavanlaista teosta ei tietojemme mukaan ole Euroopan alueelta tehty. Siksi uskommekin tällaiselle teokselle löytyvän kysyntää. Minä ja Juho olemme monet täysiverisiä kvanttisijoittajia, joka tulee näkymään vahvasti myös kirjassa. Tulemme tekemään paljon erilaisten sijoitusstrategioiden backtestausta ja tukeudumme ennen kaikkea kvantitatiivisiin tekijöihin. Strategiat joihin lukeutuu kvalitatiivisia arvioitavia kriteereitä on toimivuutta aika mahdotonta todentaa luotettavasti. Projektin yhteistyökumppanina toimii lisäksi Oulun yliopisto, joka muun muassa varmentaa tekemämme backtestaukset ja pitää siten huolen julkaistavien tietojen luotettavuudesta. Lisäksi taustoitamme nämä erilaiset sijoitusstrategiat ja käsittelemme sijoitusanomalioiden syitä.

Kirja tulee tarjoamaan uutta aiemmin julkaisematonta tutkimustietoa Suomen ja Euroopan osakemarkkinoilta. Hanke on kieltämättä kunnianhimoinen, mutta meillä on tarvittavat eväät sen menestyksekkäästi maaliin saattamiseksi. Kustantaja ja julkaisuaikataulu ovat tässä vaiheessa avoinna.

Kysymykseni kaikille sijoittajille kuuluukin tässä vaiheessa, että onko mielessäsi jokin tietty sijoitusstrategia, jonka toimivuudesta haluaisit lukea? Joku, jonka toimivuudesta olet kenties ollut epävarma tai et ole pystynyt sitä todentamaan? Ehkä jokin vähemmän tunnettu? Kerro kommenteissa mistä strategioista haluaisit kuulla ja voi olla, että otamme ne mukaan! Myös nimiehdotukset kirjalle ovat tervetulleita!

Tehokkaampaa verosuunnittelua

19.8.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Kuva: cc-by-sa-2.0 Minnesota Historical Society

Osakesijoittajan työkalupakista puuttuu yksi tehokas verosuunnittelun työkalu joka on rahastosijoittajan käytettävissä. Tämän työkalun avulla sijoittajan on mahdollista poiketa tavanomaisesta FiFo-käytännöstä ja siten siirtää omaa verotusta myöhemmäksi. Sen käyttö vaatii vaivaa rahastoyhtiöltä ja siksi moni siitä mielummin vaikeneekin. Uskon aiheen kiinnostavan monia tämänkin blogin lukijoita. Kirjoitin tästä HCP:n blogiin aiheella rahastosijoittajan verosuunnittelu - käy lukemassa kirjoitus sieltä ja ota uusi työkalu pakkiin mukaan!

Edellinen kirjoitukseni HCP:n blogin puolella käsitteli arvoyhtiö- ja pienyhtiösijoittamisen paradoksia eli sitä miksi nämä hyvin tuottaneiden sijoitusstrategioiden noudattaminen käytännössä on niin vaikeaa. Tuoreimmat kirjoitukseni löytyvät siis sieltä, sekä HCP Quantin sijoittajakirjeestä.

Tämä blogi elelee edelleen hiljaiseloa omien tavoitteiden hiljalleen täyttyessä.

Tuottoisaa alkanutta syksyä!

Monta syytä juhlaan

30.4.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Kirjamme on viimein julkaistu! Virallinen julkaisupäivä oli maanantaina 28.4. Kustantajasta johtuen kirjassa oli toimitusvaikeuksia joihinkin kirjakauppoihin, kuten Akateemiseen kirjakauppaan ja Suomalaiseen kirjakauppaan, mutta nyt tilanne pitäisi olla korjattu ja saatavilla ympäri Suomen. Omat kappaleeni sain postista keskiviikkona. Voin kertoa että tuntuu todella hyvältä pitää usean vuoden työstämisen jälkeen työn hedelmää käsissä. Tähän ovat konkretisoituneet otsalla virranneet hikikarpalot!

Kirja on saanut erinomaisesti näkyvyyttä mediassa. Pyöritys on ollut paljon kovempaa kuin osasin ennalta aavistaa. Ei ihme että tällaisen maalla asuvan hiljaisen introvertin pää menee pyörälle kaiken huomion keskellä. Kaikki on itselleni täysin uutta. Joka ikinen haastattelu jännittää valtavasti. Jalat vatkaa ja kädet tärisee. Mutta se itsensä voittamisen tunne kun haastattelu on ohi, sitä ei voita mikään! "En kuollut sittenkään!" ja "Sehän meni lopulta ihan hyvin".

Ennen julkaisua annoimme muutamia lehdistöhaastatteluja. Suurin mediarumba oli edessä viime perjantaina 25.4. jolloin Helsinkiin oli sovittu useampi haastattelu yhdelle päivälle. Päivä alkoi tietysti kaikkein "pahimmasta" eli elämäni ensimmäisestä televisioesiintymisestä ja vielä suoralla sellaisella. Olin TV1 aamu-tv:n haastateltavana. Tämän jälkeen taksilla Helsinki Capital Partnersin toimistolle Kaapelitehtaalle ja Kauppalehden haastattelu. Siitä sitten siirtyminen tien toiselle puolelle Talentumin tiloihin, jossa minua ja Anttia haastattelivat mm. Talouselämä ja Gloria-lehti. Takaisin taksiin ja Pasilaan. Päivän lopetti Yle Puheen päivän haastattelumme. Seuraavalla viikolla olin viemässä säästämisen ja sijoittamisen ilosanomaa Radio Rockin ja Bassoradion aamuissa. Haastattelut ovat kuunneltavissa (ja katsottavissa) oheisista linkeistä.

Lisäksi olemme antaneet useita muita lehdistöhaastatteluja, mm. Helsingin Sanomat, Kaleva ja Aamulehti. Eilen näytti myös putkahtaneen ensimmäinen kirja-arvostelu, Meidän perhe-lehdessä. Perjantaina edessä on lähes tunnin mittainen suora haastattelu Yle Radio 1:n Mikä maksaa ohjelmassa, joka lähetetään 10:05-11:00.

TV1 aamu-tv
Asenne on rrrock!
















Pitää haukata happea. Kaikki tuntuu niin uskomattomalta! Olen aidosti aivan täpinöissäni siitä että pääsen innostamaan muita säästämiseen ja sijoittamiseen. Toivon hartaasti että kirja iskee moneen sellaiseen henkilöön joka ei ole aiemmin ollut kiinnostunut näistä aiheista ja ryhtyy toimiin. Onko parempaa kuin saada vaikuttaa toisen ihmisen elämään positiivisella tavalla?

Tietysti mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman lukuisten eri ihmisten myötävaikutusta. Sellaisten jotka uskoivat tekemiseemme paljon ennen kuin mitään näkyvää oli vielä olemassa. Teitä on lukuisia! Olen jokaiselle teille kiitoksen velkaa. Kustannuspäällikkömme Suvi Aalto, kustannustoimittajamme Hanna Virusmäki, tiedottajamme Mia Salo, markkinointipäällikkömme Laura Kauppinen, kanssakirjoittajani Antti Rinta-Loppi ja Ville Lappalainen, asiansa osaavat toimittajat jotka eivät peloista huolimatta teurastaneet minua kuten Esko Rantanen, Minna Kiistala, Hanna Eskola, Jarmo Laitaneva, Ina Mikkonen, Jussi Heikelä ja monet monet muut. Te tiedätte ketä olette, lämmin kiitokseni kaikille!

Nyt on niin monta syytä juhlaan - vapun lisäksi!

Olisiko sinun elämääsi kirjastamme apua? Kirjoita kommenttikenttään perustelusi miksi juuri sinä tarvitset tätä kirjaa tai miksi siitä olisi omaan elämääsi apua. Parhaimman perustelun antaneelle lähetän yhden kappaleen kirjaamme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä. Perusteluita voi jättää sunnuntaihin 4.5. kello 24 asti. Ilmoitan ensi viikolla kommenteissa voittajan ja hän voi jättää yhteystietonsa sähköpostilla, niin laitan kirjan postiin. Muiden kirjaa tarvitsevien on syytä käydä kirjakaupan kautta tai tilata kirja vaikka alla olevasta kuvalinkistä. Se maksaa nopeasti hintansa takaisin tekemiesi muutosten kautta!


« Vanhemmat tekstit

Related Posts with Thumbnails