Joko markkinat kääntyivät?

25.4.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Vaikka osakekurssien ennustaminen on mahdotonta - on se silti hauskaa. Tai ehkäpä juuri sen vuoksi. Ja ennustajia riittää. Mitä räväkämpi ennustus, sitä varmemmin media antaa sille palstatilaa. Median suosimat ennustajat saavat lempinimiä, kuten Dr. Doom.

Tätä kirjoittaessa ovat yhdysvaltojen osakekurssit nousseet jo seitsemän viikkoa putkeen. Aasiassa, kuten Kiinassa ja Intiassa on nousua ollut jo useita kuukausia. Kuparin hinta on myös kallistunut. Kuparin hintaa seuraavat monet siksi, että sitä pidetään talouden nousun ensimmäisenä mittarina. Joko markkinat siis kääntyivät?

Yllä on graafi, johon on piirretty nykyinen finanssikriisi, sekä kolme edellistä isoa karhumarkkinaa: teknokupla, öljykriisi ja suuri lama (great depression). Nykyisen kriisin päihittää kurssipudotuksen suhteen ainoastaan 30-luvun lama. Toisaalta aiemmat laskumarkkinat ovat kestäneet kauemmin, mikäli maaliskuussa nähtiin osakekurssien pohjat. Huomioitavaa on myös, että jokaiseen näistä markkinoista sisältyy ajanjaksoja jolloin kurssit ovat nousseet voimakkaasti väliaikaisesti eli ns. suckers rallyjä.

Eri valtiot ympäri maailmaa ovat elvyttäneet voimakkaasti, eikä maailmaa uhkaa samanlainen protektionismi kuin 30-luvulla. Aloitetut elvytystoimet alkavat hiljalleen näkyä taloudessa. Elämme vielä keskellä tulosjulkistuskautta, mutta jo ulostulleet tulosjulkistukset ovat hälventäneet yrityksien ympärillä vellonutta savuverhoa. Ennustettavuus on palaamassa yrityksien johtoon. Nämä kaikki ovat omiaan nostamaan pörssikursseja. Osakekursseille markkinoiden epävarmuus on myrkkyä. Kun epävarmuus hälvenee riski laskee. Samasta syystä isoimmat tuotot sijoittajille syntyvät kun maailma ympärillä näyttää synkimmältä - riskiä on enemmän. Riski ja tuotto käyvät käsi kädessä. S&P 500 indeksi on nyt noussut maaliskuun pohjilta 28 prosenttia. Se on alle kahden kuukauden nousuksi melkoinen.

Olen yhtä huono ennustamaan kurssikehitystä kuin kuka tahansa muukin. Kaikesta huolimatta olen varovaisen optimistinen ja pidän hyvinkin mahdollisena, että olemme uuden nousun alussa. Pitkäjänteisenä sijoittajana tosin toivon, että pääsen vielä ostoksille useaan kertaan näiltä aliarvostetuilta tasoilta. Osakemarkkinat kun aina liioittelevat - niin ylös kuin alaspäin.

Dshort.com palvelu päivittää ylläolevaa graafia päivittäin. Voit sieltä seurata, kuinka markkinat kehittyvät kolmeen edelliseen kriisiin verrattuna.

Tulos huhtikuu 2009 (+3319,18€)

21.4.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Edellinen kuukausi on ollut erittäin mielenkiintoinen. Osakkeet ympäri maailman nousivat lähestulkoon kuusi viikkoa putkeen, mikä näkyy huimana parannuksena salkussa. Kuukauden ainut ostos oli FXI (Kiinaan sijoittava ETF), jota tuli salkkuun lisää 45 kappaletta. FXI on toistaiseksi myös ainut sijoitus, joka on kirinyt plussalle finanssikriisin keskellä. Seligsonin OMXH25 ETF seuraa kannoilla ollen enää ainoastaan 2,31% miinuksella. Vaikka osakkeita onkin miellyttävämpää ostella nouseviin kursseihin, toivon ettei vielä pysyvää nousua ole aloitettu. Tämä siksi, että ostelisin mielelläni nykyiseltä ja alemmilta tasoilta lisää - onhan sijoitustavoitteeseeni pitkä matka.

Salkun allokaatiosta näkyy kuinka Kiina on noussut painavimmaksi markkina-alueeksi.

Sijoitusten arvo on nyt 17 081,50€. Tässä on nousua viime kuukauden katsaukseen huimat 24,12% tai 3 319,18€. Positiivista on myös se, että olen jo muutaman edellisen kuukauden ajan pystynyt tekemään kuukausittaisia ostoja noin tuhannella eurolla, 500 euron tavoitteeni sijaan. Tavoitteeni tälle vuodelle on ollut 14 246,40€ pääoma, jonka olen jo nyt pystynyt ylittämään 2 835,10€:lla! Vuoden tavoite täyttyi pian edellisen kuukausikatsauksen jälkeen. Tulisiko tämän vuoden tavoitteeksi jo ottaa ensi vuoden tavoite? 22 675,95€ voisi olla saavutettavissa jos kykenen jatkamaan tuhannen euron ostoilla kuukausittain. Toisaalta tämä säästötahti vetää arkikulutuksen jo todella tiukalle ja kun kesällä on tiedossa lomamatka Azoreille voi kyseinen tavoite olla liian kova.

Taloudelliseen riippumattomuuteen tähtäävä säästämiseni ja sen tavoitteet on laadittu 500 euron kuukausittaiselle panostukselle siten, että sijoituksille saa 12% vuotuisen koron. Tämä tarkoittaisi vuoden 2028 lopussa noin 550 000€ pääomaa. Nyt olen enemmän kuin paremmin pysynyt tavoitteissani. Tästä on hyvä jatkaa!

Yhteenveto
Salkun arvo huhtikuu 2009: 17 081,50€
Muutos edelliseen katsaukseen: 3 319,18€
Vuoden 2009 tavoite ylitetty 2 835,10€:lla!

Veloista eroon

18.4.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Nykyisessä epävakaassa taloudellisessa tilanteessa monet meistä toivovat, että olisi vähemmän velkaa, mieluiten ei laisinkaan. Jos huomaat kaivaneesi itsesi velkakuoppaan aivan ensimmäisenä lopeta kaivaminen. Älä missään nimessä ota lisää velkaa, jotta voisit maksaa muiden lainojen lyhennyksiä.

Yksi keino päästä veloista on käyttää menetelmää, jota englanniksi kutsutaan debt snowball:ksi. Termille en ole löytänyt suomenkielistä vastinetta, joten kutsun sitä tässä lumipallomenetelmäksi. Psykologialla on suuri merkitys talouden hoitamisessa ja lumipallomenetelmä hyödyntää nimenomaan tätä puolta velkojen poistamiseksi. Lumipallomenetelmän perusajatus on, että kaikista lainoista joita henkilöllä on, ensiksi maksetaan pois se laina, jota on jäljellä vähiten. Lainan maksun jälkeen seuraavaksi suurimman lainan maksuun kumuloidaan edellisen lainan lyhentämisestä vapautunut rahamäärä. Tämä antaa menetelmän käyttäjälle positiivisen palautteen. Puhtaasti matemaattisesti veloista kannattaisi aina ensiksi maksaa pois se laina, jonka kulut ja korot yhdessä ovat korkeimmat. Nopeasti saatu positiivinen palaute vahvistaa omaa käyttäytymistä ja tämä se on syy, joka on tehnyt lumipallomenetelmästä suositun.

Kuinka lumipallomenetelmää sitten käytännössä sovelletaan. Otetaan esimerkki. Matti Meikäläisellä on neljä erilaista kulutus- tai luottokorttivelkaa. Ensiksi Matin tulee järjestää velat jäljellä olevien summien mukaan järjestykseen, jossa pienin summa on ensimmäisenä ja suurin viimeisenä. Listasta muodostuu seuraavanlainen:
  • Luottokortti - lainaa jäljellä 240€, minimilyhennys 20€/kk
  • Kulutusluotto A - lainaa jäljellä 500€, minimilyhennys 50€/kk
  • Kulutusluotto B - lainaa jäljellä 800€, minimilyhennys 40€/kk
  • Autolaina - lainaa jäljellä 5000€, minimilyhennys 250€/kk
Lisäksi Matilla on käytettävissään joka kuukausi 100 euroa, jonka hän voi kuluttaa humpuukiin tai lyhentää sillä velkaa. Matti haluaa päästä veloistaan eroon, joten hän päättää käyttää kyseisen summan kuukausittain lainojen maksuun.

Lumipallomenetelmää käyttäen Matti lyhentää kaksi seuraavaa kuukautta velkojaan seuraavasti:
  • Luottokortti - lyhennys 120€/kk (minimilyhennys 20€ + extra 100€)
  • Kulutusluotto A - minimilyhennys 50€/kk
  • Kulutusluotto B - minimilyhennys 40€/kk
  • Autolaina - minimilyhennys 250€/kk
Näiden kahden kuukauden jälkeen on Matti saanut luottokorttivelkansa maksettua kokonaan pois ja jäljellä olevat lainat näyttävät summiltaan seuraavilta:
  • Kulutusluotto A - lainaa jäljellä 400€
  • Kulutusluotto B - lainaa jäljellä 720€
  • Autolaina - lainaa jäljellä 4500€
Matti kumuloi luottokorttivelasta vapautuneen 120 euroa seuraavaksi suurimman lainasumman maksuun (tästä nimitys snowball), joten lumipallomenetelmällä tämän jälkeen jäljellä olevia lainoja Matti maksaa seuraavasti:
  • Kulutusluotto A - lyhennys 170€/kk (minimilyhennys 50€ + edellisestä lainasta vapautunut 120€)
  • Kulutusluotto B - minimilyhennys 40€/kk
  • Autolaina - minimilyhennys 250€/kk
Kolmen kuukauden kuluttua Matti on saanut maksettua kulutusluotto A:n kokonaan pois ja jäljellä olevat lainat näyttävät summiltaan seuraavalta:
  • Kulutusluotto B - lainaa jäljellä 600€
  • Autolaina - lainaa jäljellä 3750€
Jälleen Matti kumuloi takaisin maksetusta velasta vapautuneen summan seuraavan velan maksuun:
  • Kulutusluotto B - lyhennys 210€/kk (minimilyhennys 40€ + ylimääräiset 170€)
  • Autolaina - minimilyhennys 250€/kk
Kolmen kuukauden kuluttua Matti on saanut maksettua kulutusluotto B:n kokonaan pois ja pystyy tämän jälkeen lyhentämään lumipallomenetelmää käyttäen autolainaa 490 eurolla kuukaudessa. Hieman yli kuuden kuukauden kuluttua hän on saanut autolainan maksettua pois ja on täysin velaton. Kaiken kaikkiaan Matilla meni velattomaksi pääsemiseen tässä esimerkissä noin vuosi ja kaksi kuukautta.


Mitä velkojen jälkeen?

Päästyään ylimääräisistä veloistaan on esimerkin Matilla kuukausittain käytettävänään 490 euroa ylimääräistä rahaa. Mihin laittaa ylimääräinen raha, kun Matti jo ehti oppia tulemaan toimeen vähemmällä? Olisi varmaan viisainta alkaa sijoittamaan? Ei vielä! Ensiksi Matin tulee laittaa henkilökohtainen vararahastonsa kuntoon.

Se mikä kullekin on sopivan kokoinen vararahasto vaihtelee. Jos sinulla ei ole autoa, olet hyvin vakuutettu jne. selviät pienemmällä vararahastolla. Vararahaston tulisi olla kuitenkin sen kokoinen, että sen turvin selviää yllättävistä ennalta arvaamattomista menoista, kuten auton tai pesukoneen hajoamisesta ilman, että tarvitsee turvautua kalliiseen lainarahaan - tai pidempiaikaiseksi tarkoitettuihin säästöihin. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa happotestinä voi pitää sitä selviäisikö väliaikaisen työttömyyden yli vararahastonsa avulla. Vararahaston tulee siis olla vähintään muutaman kuukauden nettopalkan suuruinen.

Tämän jälkeen Matti on valmis ottamaan askeleensa kohti taloudellista riippumattomuutta ja voi aloittaa sijoittamisen ylimääräisellä rahalla.









Haluatko tietää kauanko sinulla kestäisi päästä velattomaksi käyttäen tätä menetelmää? Kokeile laskuria.

Toinen video finanssikriisin syistä

11.4.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Alan Blinder, a Professor of Economics and Public Affairs at the Woodrow Wilson School and co-director of Princeton`s Center for Economic Policy Studies, discusses the financial crisis.




Ostatko varoja vai velkaa?

7.4.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Robert T. Kiyosaki esittää kirjassaan Rikas Isä - Köyhä Isä yksinkertaistetun kassavirtamallin avulla miksi suurin osa meistä ei pääse taloudelliseen riippumattomuuteen. Kiyosakin mukaan suurin ongelma on etteivät ihmiset osaa erottaa varoja ja velkoja toisistaan.
Rikkaat ostavat varallisuutta. Köyhät ja keskiluokka ostavat velkaa ja luulevat sen olevan varallisuutta.


Varallisuuteen liittyvä kassavirta
Ylempi laatikko on tuloslaskelma. Siitä näkyvät tulot ja menot eli sisään tulevat rahat ja ulos menevät rahat. Alempi laatikko on tase. Se on saanut nimensä siitä, että sen tehtävänä on tasapainottaa varat ja velat. Talousongelmien yleisin syy on se, ettei osata erottaa varoja ja velkoja. Varat tuovat taskuihin rahaa.


Velkaan liittyvä kassavirta
Velat taasen vievät taskuista pois rahaa. Jos haluat rikastua, käytä elämäsi varallisuuden ostamiseen. Mikäli haluat kuulua keskiluokkaan tai olla köyhä, käytä elämäsi velkojen ostamiseen. Nuolet kuvissa kuvaavat rahan virtaamista eli "kassavirtaa".


Kassavirtakaavioita

80%:lla perheistä talouden tarina kertoo kovasta työnteosta, jolla pyritään elämässä eteenpäin. Ei siksi, etteivät nämä ansaitsisi rahaa, vaan siksi, että he elävät elämänsä ostaen velkaa eivätkä varallisuutta. Tässä on köyhän henkilön, tai nuoren kotona asuvan henkilön kassavirtakaavio:

Tässä on tyypillinen keskiluokkaan kuuluvan henkilön kassavirta:

Tässä taasen tyypillinen varakkaan henkilön kassavirta:

Ylläolevat kaaviot ovat kärjistetyn yksinkertaistettuja. Kaikilla meillä on elinkustannuksia ja tarvitsemme ruokaa, asunnon, vaatteita jne. Kaaviot näyttävät rahojen virran köyhän, keskiluokkaisen ja varakkaan henkilön elämässä. Kaaviot kertovat kuinka nämä eri ihmiset käyttävät rahojaan ja mitä he tekevät saamillaan rahoilla.


Oravanpyörä

Monet ihmiset ajattelevat rahan ratkaisevan heidän ongelmansa. "Minulla on velkaa, joten minun on ansaittava enemmän rahaa." Lisäraha harvemmin kuitenkaan ratkaisee tätä ongelmaa, se voi jopa itse asiassa pahentaa sitä. Usein henkilö joka saa nopeasti paljon rahaa, kuten perinnön, palkankorotuksen tai veikkausvoiton kautta, palaa nopeasti samaan talouden sekasotkuun kuin missä hän oli ennen rahoja. Raha vain vahvistaa päässä olevaa kassavirtamallia. Jos tapoihin kuuluu kuluttaa kaikki mitä saa, lisäraha mitä todennäköisimmin vain johtaa suurempaan kulutukseen. Useimmat ihmiset eivät tiedä miksi heillä on taloudellisia ongelmia, koska he eivät ymmärrä kassavirtaa. Ihmiset tekevät usein enemmän töitä kuin heidän tarvitsisi, koska he ovat oppineet tekemään ahkerasti töitä, mutta he eivät saa rahaa tekemään töitä puolestaan.

Nykymedia ihannoi kuluttamista. Tämä vaikuttaa yleiseen kulutuskäyttäytymiseen. Juuri avioitunut, onnellinen ja koulutettu nuoripari muuttaa yhteen. Asuntona heillä on ahdas vuokra-asunto. He toteavat nopeasti, että rahaa jää yli, sillä kaksi ihmistä elää lähes yhtä halvalla kuin yksikin. Ongelma on, että asunto on ahdas. He päättävät ryhtyä säästämään, että voisivat ostaa unelmiensa asunnon ja hankkia lapsia. Heillä on nyt kaksi palkkaa, ja he ryhtyvät panostamaan työhönsä. Heidän tulonsa kasvavat ja kun tulot kasvavat:

Ensimmäisenä menoeränä nousevat verot. Täten myös heidän menonsa kasvavat:

Sitten heidän velkansa kasvavat:


Koska nuorenparin tulot ovat nousseet, päättävät he ryhtyä tuumasta toimeen ja ostavat unelmiensa talon. Kun talo on ostettu tulee heille uusi vero, kiinteistövero. Tämän jälkeen he ostavat uuden auton, huonekaluja ja uusia koneita, joita heidän talossa tarvitaan. Pian he huomaavat että heidän velkasarakkeensa on täynnä asuntovelkaa ja kulutusluottoja. He ovat joutuneet oravanpyörään. He saavat lapsen. He tekevät enemmän töitä. Näin prosessi toistaa itseään. Enemmän rahaa ja isommat verot. Pankki kertoo että heidän suurimman "varallisuutensa", heidän talon, arvo on noussut. Pankki tarjoaa lisälainaa taloa vastaan, kun heillä on niin hyvät vakuudet. Pankki kertoo, että olisi viisainta hankkiutua eroon korkeakorkoisista kulutusluotoista. Sitä paitsi, talolainan korot ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. He suostuvat tähän ja maksavat pois korkeakorkoiset kulutusluottonsa. He henkäisevät helpotuksesta. He ovat nyt paketoineet kulutusvelkansa asuntolainan lyhennyksiin. Heidän maksueränsä pienenevät, koska he pidentävät takaisinmaksuajan 30 vuoteen. Ystävä soittaa ja pyytää kanssaan ostoksille - alennusmyynnit ovat alkaneet. Mahdollisuus säästää rahaa. He päättävät olla ostamatta mitään, mutta ottavat varmuuden vuoksi luottokortin mukaan siltä varalta että sattuisivat löytämään jotakin.

Tällaiset ihmiset eivät ymmärrä mikä heidän todellinen ongelmansa on. Se on heidän tapansa käyttää rahaa. Heillä ei ole talouden perustaitoja. He eivät ymmärrä varojen ja velkojen välistä eroa. Lisäraha harvoin ratkaisee taloudellisia ongelmia. Tieto ratkaisee. Jos huomaat kaivaneesi itsesi kuoppaan, lakkaa kaivamasta. Köyhät ja keskiluokkaan kuuluvat sallivat liian usein rahan ohjaavan heitä. He nousevat ylös ja tekevät yhä enemmän töitä kysymättä itseltään onko heidän tekemisissään mitään järkeä. Koska suuri enemmistö ihmisistä ei ymmärrä kuinka raha toimii, he antavat rahan ohjailla heitä. Raha toimii heitä itseään vastaan. Monet suuret talousongelmat johtuvat siitä, että kuljetaan joukon mukana.

Oravanpyörässä olevan menot tuntuvat kasvavan aina tulojen tahdissa, eikä heillä ole koskaan mahdollisuutta sijoittaa varallisuuteen. Siksi heidän velkansa, kuten asuntolaina, kulutusluotot ja luottokorttivelat ovat aina suurempia kuin heidän varallisuutensa. Heidän suurin tulonsa on palkka, ja kun heidän palkkansa kohoaa, myös heidän veronsa kohoavat. Heidän menoillaan on taipumus kasvaa samaa tahtia kuin heidän palkkansa. He pitävät kotiaan tärkeimpänä varallisuutenaan, sen sijaan että he sijoittaisivat rahaa tuottavaan varallisuuteen.


Pois oravanpyörästä

Taloudellisesti riippumatomilla ihmisillä kassavirta on aivan erilainen. Varojen sarake tuottaa enemmän kuin tarpeeksi kattamaan menot, ja ylijäämä sijoitetaan uudelleen varojen sarakkeeseen. Varojen sarake kasvaa siten edelleen ja sen tuottama tulo kasvaa mukana. Lopputuloksena varallisuus kasvaa edelleen:

Keskiluokkaisen malli näyttää seuraavalta:
Tämä on malli, jonka mukaan koti on sijoitus, ja näkemys, jonka mukaan palkankorotus merkitsee isompaa taloa ja suurempaa kulutusta, ovat nykyisen velkayhteiskunnan perusta. Kasvavan kulutuksen ihannointi vie perheet isompiin velkoihin ja suurempaan taloudelliseen epävarmuuteen, vaikka nämä etenisivät urallaan ja saisivat säännöllisiä palkankorotuksia. Tämä on riskialtis tapa elää.

Keskiluokan on pelattava varman päälle, koska heidän taloutensa on parhaimmassakin tapauksessa kireä. Heidän taseensa eivät ole tasapainossa. He ovat hukkua velkoihin, eikä heillä ole todellista varallisuutta, joka tuottaisi tuloa. Tavallisesti heidän ainoa tulonlähteensä on palkka. Heidän elantonsa on täysin riippuvainen heidän työnantajastaan. Kun sitten olisi mahdollista tehdä elämänsä kaupat, nämä ihmiset eivät voi käyttää tilaisuutta hyväkseen. Heidän on pelattava varman päälle vain siksi, että he tekevät niin kovasti töitä, maksavat korkeita veroja, ja ovat korviaan myöten veloissa.

Kuten jo sanottu, kaikkein tärkeintä on kyetä erottamaan varat ja velat. Kun ymmärtää näiden eron on helppoa keskittyä ostamaan vain tuloa tuottavaa varallisuutta. Se on paras tapa aloittaa vaurastuminen. Jatka tätä ja varojen sarakkeesi kasvaa. Keskity pitämään velat ja kulut alhaisina. Tämä antaa enemmän vapaata rahaa, jota voit laittaa varojen sarakkeeseen. Useimpien meistä täytyy jatkaa töissä ja käyttää palkka varallisuuden hankkimiseen.

Rikas ostaa varallisuutta.
Köyhällä on vain menoja.
Keskiluokka ostaa velkaa, jota luulee varallisuudeksi.

Kiyosaki on kehittänyt Cashflow lautapelin, joka opettaa pelin muodossa erottamaan varojen ja velkojen eroa. Peli on hyvä niin nuorille kuin myös aikuisillekin opettamaan kuinka raha toimii.







« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails