Kirja-arvostelu: The Smartest Investment Book You'll Ever Read

31.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Luin Daniel R. Solinin rohkeasti nimetyn kirjan The Smartest Investment Book You'll Ever Read: The Simple, Stress-Free Way to Reach Your Investment Goals. Oliko kirja nimensä veroinen?

Kirja itsessään on vain 150 sivuinen sisältäen 44 lukua. Jokainen luku on vain parin sivun mittainen, joten lukeminen on helppo rytmittää itselle sopiviin palasiin. Kirjan pituuden osalta sen hotkaisee yhdessä illassakin, jos niin haluaa.

Solin on jakanut kirjansa neljään eri osaan:
  1. 1. Become a smart investor: change your investment life forever
  2. 2. Your broker or advisor is keeping you from being a smart investor
  3. 3. Smart investors know better
  4. 4. The real way smart investors beat 95 percent of the "pros"
Jako neljään tuntuu teennäiseltä, sillä kirja itsessään jakautuu selvästi kahteen eri osaan.

Ensiksi Solin käy lävitse luku luvulta syitä miksi indeksisijoittaminen on aktiivista sijoittamista kannattavampaa. Koska luvut ovat lyhyitä Solin lähinnä tyytyy laukomaan lukijalle nämä syyt sen kummemmin pureksimatta tai käymättä niitä tarkemmin lävitse. Indeksisijoittamiseen jo aiemmin tutustuneille ei Solin tuo tässä esille mitään uutta vaan käy läpi tutut asiat: markkinoiden ajoittamisen mahdottomuuden, osakepoiminnan mahdottomuuden, hajautuksen perusteet, rahastojen kulut, talousuutisoinnin (=talousporno), välittäjien ongelmat ja niin edelleen. Tähän Solin kuluttaa 150 sivuisesta kirjastaan ensimmäiset 110 sivua. Solin muistuttaa alun luvuissa useaan otteeseen, että lukija voi hypätä suoraan hänen neljän vaiheen reseptiinsä mikäli ei tarvitse alun massiivista suostuttelua.

Sitten Solin esittelee neljä vaihetta, jolla tulla "fiksuksi" sijoittajaksi. Tämä selvästikin on olevinaan kirjan pihvi. Amerikkalaiset rakastavat tällaisia yksinkertaisia reseptejä, joita noudattamalla pääsee haluttuun lopputulokseen. Solinin neljän vaiheen resepti on seuraava:
  1. Vaihe 1. Määritä itsellesi sopiva allokaatio. Ikä, terveydentila jne. määrittää kuinka iso osa henkilön portfoliosta voi olla osakkeita tai korkoja ja paljonko on hyvä pitää käteisenä. Solin selvästikin suosittaa matalariskisiä osakkeita, sekä korkoja. Kirja tarjoaa kyselylomakkeen oman allokaation määrittämiseen, mutta se on laadittu puhtaasti amerikkalaisten omiin tarpeisiin, sillä se ottaa huomioon IRA:n, 401(k):n jne. Saman kyselyn voi tehdä myös kirjan kotisivulla.
  2. Vaihe 2. Avaa tili. Solin suosittaa indeksirahastoista Fidelity Investments:iä ja Vanguard Group:ia. Meillä Suomessa indeksirahastojen osalta ei käytännössä ole kuin yksi vaihtoehto, Seligson. Indeksiosuusrahastojen eli ETF:ien osalta tilin voi avata joltakin edulliselta pörssivälittäjältä. Meillä Suomessa hyvä sellainen on esimerkiksi Nordnet.
  3. Vaihe 3. Valitse sijoitukset. Tämä on Solinin mukaan helpoin osa. Kaikissa vaihtoehdoissa salkun sisältö on sama: indeksirahasto joka sijoittaa USA:n osakemarkkinoille, indeksirahasto joka sijoittaa kansainvälisiin osakkeisiin, sekä korkoja. Riippuen riskitasosta näiden painotukset vain vaihtelevat. Esimerkiksi Vanguardin indeksirahastoilla sijoitustuotteet ovat Total Stock Market Index Fund (VTSMX), Total International Index Fund (VGTSX) ja Total Bond Index Fund (VBMFX).
  4. Vaihe 4. Tasapainota portfolio. Solin suosittaa tasapainottamaan sijoitukset kaksi kertaa vuodessa. Riippuen talouden tilanteesta saattaa korkojen tai osakkeiden osuus nousta salkussa isommaksi, kuin mitä kohdassa 1. allokoitiin. Tämän johdosta salkku tulee saattaa jälleen haluttuun tasapainoon. Tämän voi tehdä kahdella eri tapaa. Joko ostamalla alipainoon joutuneita sijoituksia tai myymällä ylipainoon joutuneita.


(kirjan videomainos)

Lopuksi kirja muistuttaa pitäytymään omassa päätöksessä.

Mitä tästä kaikesta jäi käteen? Henkilökohtaisesti ei mitään uutta. Henkilö joka ei aiemmin ole tutustunut indeksisijoittamiseen löytää kirjasta varmasti paljonkin uutta ajattelemisen aihetta. Siten voin suositella kirjaa henkilöille joilla ei vielä ole kokemusta indeksisijoittamisesta. Aiheeseen enemmän tutustuneet eivät löydä kirjasta mitään uutta. Tämän johdosta annan kirjalle kouluarvosanaksi seitsemän miinus.

Arvosana: 7-

Uutiskirjeillä huonoa tuottoa

28.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Uutiskirjeet jotka antavat osakkeiden osto- ja myyntisuosituksia ovat lyhytikäisiä. Tällaiset uutiskirjeet pyrkivät ajoittamaan osakemarkkinoita. Kuten jo useasti olen todennut lukuisat tutkimukset osoittavat, että markkinoiden ajoittaminen on mahdotonta. Niinpä uutiskirjeiden elinikä jää keskimäärin vain kolmeen ja puoleen vuoteen.

Jeffrey Lauderman kirjoitti BusinessWeek -lehteen vuonna 1998 artikkelin nimeltä Market Timing: A Perilous Ploy (vapaa suomennos: Markkinoiden Ajoittaminen: Vaarallinen Harrastus). Jutussa haastateltiin Mark Hulbertia, joka seuraa eri markkina-ajoittajien suosituksia. Hulbert antoi täystyrmäyksen jokaiselle 25 seuraamalleen uutiskirjeelle. Yksikään uutiskirje ei kyennyt saamaan markkinoita parempaa tulosta. Kymmenen vuoden ajalta 1988-1998 uutiskirjeiden neuvoja noudattamalla sai keskimäärin 11,06%:n vuotuisen tuoton, kun markkinat tuottivat samaan aikaan 18,06% vuosittain. Huonoimman uutiskirjeen tuotoilla olisi saanut vain 5,84% tuoton p.a., kun paraskin uutiskirje jäi 16,9%:iin.

Älä tilaa uutiskirjeitä, jotka antavat osakevinkkejä. Ne ovat huonoja neuvoja.

Korttisäästäminen rantautui Suomeen

23.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Yhdysvalloissa on ollut jo pitkään tarjolla palveluita, jossa kortilla maksettaessa tulee laittaneeksi samalla rahaa säästöön. Nyt Nordea toi tämän saman säästämismuodon ensimmäisenä Suomeen ePossu nimellä. Mistä hommassa on oikein kyse?

Kyse on oikeastaan varsin vanhasta säästämismuodosta, jossa ostoksista saadut vaihtorahat laitetaan säästöön. Nyt homma vain tehdään sähköisesti muovirahaa käyttäessä. Säästöjä karttuu jokaisen korttiostoksen yhteydessä automaattisesti. Tämän säästämismuodon paras puoli onkin ehdottomasti juuri automaattisuus. Säästöjä kertyy huomaamatta, joka tekee tästä vaivattoman säästämismuodon. Joillekin on myös luontevampaa säästää usein vähän kuin paljon kerralla.

ePossu asiakkaalla on kaksi eri vaihtoehtoa kuinka säästöjään haluaa korttiostamisen yhteydessä kerryttää:
  • Kiinteä summa. Jokaisen korttiostoksen yhteydessä palvelu siirtää automaattisesti ennalta sovitun summan säästöön.
  • Pyöristetty summa. Oston euromäärä pyöristetään ylöspäin seuraavaan yhteen, viiteen tai kymmeneen euroon ja näin saadun summan ja ostoksen välinen erotus siirtyy säästöön.

Karttuvat säästöt voi halutessaan ohjata muillekin kuin itselleen, esimerkiksi lapsilleen tai lapsenlapsilleen tai vaikka hyväntekeväisyyteen. Asiakas voi myös rajoittaa päivittäistä säästämisen määrää tai pitää säästämisessä tauon.

Kaiken kaikkiaan erittäin tervetullut uutuus. Toivottavaa onkin, että myös muut pankit seuraavat perässä.

ASP-tili uudistuu

22.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Omaan ensiasuntoon säästäville on tarjolla asuntosäästöpalkkiotili eli ASP-tili. Se tarkoittaa valtion lailla säätämää tukea ensimmäisen omistusasunnon ostajille tai rakentajille. Valtio tukee ensiasunnon ostajia myöntämällä heidän asuntolainalleen korkotukea. ASP-sopimuksen tekijän tulee olla 18-30 vuotias, puoliso voi olla yli 30 vuotias. ASP-tilille on talletettava kahdeksana vuosineljänneksenä 150-3000 euroa kerrallaan, siten säästöaika on vähintään kaksi vuotta. Pankki maksaa ASP-tilille koko säästöajan 1%:n korkoa. Omasäästöosuuden tulee olla vähintään 10% asunnon hinnasta. Kun säästötavoite on saavutettu ja asuntokauppa tehty maksaa pankki vielä 2-4%:n lisäkoron. Asunnon voi ostaa, kun vähintään puolet 10%:n omasäästöosuudesta on säästetty, mutta ASP edut saa vasta, kun tarvittava 10% on täynnä.

Hallitus on hyväksynyt lakimuutosesityksen, joka toteutuessaan muuttaa ASP-säästämisen ehtoja. ASP-säästäjä saa ylimääräisen 3000 euron bonuksen, jos hän ostaa asunnon tai aloittaa omakotitalon rakentamisen ennen vuoden 2011 loppua. Enimmäislaina-aika pitenee 18 vuodesta 25 vuoteen ja korkotukilainojen enimmäismäärä kaksinkertaistetaan nykyisestä. Samalla ehdotuksella valtiontakauksen enimmäismäärä korotetaan 25 250 eurosta 50 000 euroon. Valtiontakauksen suuruus ASP-lainoissa voi olla enintään 25%, kuitenkin enintään tuon 50 000 euroa. Mikäli asunnon hinta ylittää korkotuen enimmäismäärän voi loppuosaan ottaa mahdollisen ASP-lisälainan.

(nykyiset ASP-lainan korkotuen enimmäismäärät, joita ehdotetaan kaksinkertaistettavaksi)

Korkotuen suuruus säilyy ennallaan. Korkotukea maksetaan 10 ensimmäiseltä vuodelta 70%:ia ASP-lainan siitä korosta, joka ylittää 3,8%.

Ehtojen parantamisen tarkoituksena on kohentaa erityisesti ensiasunnon hankkijoiden asemaa asuntomarkkinoilla ja samalla edistää rahoituskriisin ja taantuman myötä hiljentynyttä asuntokauppaa. (Asuntoministeri Jan Vapaavuori)

Kaavaillut muutokset parantavat selvästi ASP-säästämisen asemaa tehden siitä aiempaa houkuttelevamman. ASP:n maine ryvettyi pahasti vuosia takaperin, kun vielä oli olemassa neliömääräiset enimmäishinnat. Lisäksi vielä muutama vuosi sitten asuntojen hinnat nousivat sitä tahtia, ettei se houkutellut säästämään ennalta vaadittua 10%:ia vaan oli kannattavampaa pyrkiä ostamaan asunto heti kun mahdollista. Ei ihme, että ASP-lainojen määrät tippuivat pieniksi. Nyt hintojen laskettua ja ASP:n uudistuessa sillä on uudet eväät nousta suosioon. Tosin voi olla etteivät pankit ota asiaa mieluusti esille, sillä ASP-lainan ottajalle ei voi myydä kalliita karkokattoja tai omatakauksia.

ASP-säästämisen huonona puolena voi pitää sen jäykkyyttä muutoksiin. Sopimusta tehtäessä on tiedettävä säästettävä summa. Mikäli säästökautena tuleekin esimerkiksi perheenlisäystä ja sen myötä tarve isompaan ja kalliimpaan asuntoon ei ASP taivu tähän muutokseen, sillä säästötavoite on erikseen sovittu. Tämän vuoksi kannattaakin sopimusta tehdessä ottaa säästettäväksi riittävän suuri summa, jotta liikkumavaraa jää. Omasäästöosuushan voi olla suurempi kuin 10% asunnon hinnasta.

Mikäli eduskunta hyväksyy ehdotuksen tulee se voimaan 1.7.2009.

Tulos toukokuu 2009 (+3335,61€)

21.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Huhtikuun kuukausikatsauksessa hehkutin hurjaa nousua salkussa. Samaa voi sanoa myös edellisen kuukauden ajan tuloksesta. Pörssikurssit jatkoivat edelleen jyrkkää nousuaan. Passiivinen indeksisijoittaja pääsee tässä kohti hyötymään noususta. Monet aktiiviset sijoittajat kevensivät salkkujaan jo kuukausi sitten, sillä pitivät tapahtunutta nousua liian nopeana. Mutta kuinkas kävikään. Nousu on jatkunut aina vain ja nyt mediakin jo puhuu yleisesti, että kurssipohjat olisi nähty maaliskuussa. Passiivinen indeksisijoittaja tunnustaa itselleen ettei kykene ajoittamaan ostoja ja myyntejä, eikä siksi edes yritä tehdä sitä. Lukuisat akateemiset tutkimukset ovat antaneet saman tuloksen: markkinoiden ajoittaminen on mahdotonta. Tekemällä ostoja tasaisin väliajoin ei tarvitse välittää markkinasentimentistä ja pääsee parempaan tulokseen. Tutkimukset osoittavat, että markkinoita ajoittavat sijoittavat tekevät huomattavasti heikompaa tulosta kuin ne, jotka eivät pyri ajoittamaan.

Edellisessä katsauksessa oli Kiina ETF:äni (iShares FTSE/Xinhua China 25 Index, tikkeri FXI) noussut plussalle. Nyt tämä ETF sai seurakseen kotimaisen OMXH 25 ETF:n, joka nousi kertaheitolla edellisen kuukauden 2%:n miinukselta 19% plussalle. Kiina ETF jatkoi nousuaan ja on nyt vajaat 19% voitolla. Kaksi viidestä ETF:stä on nyt voitollisia ja salkun kokonaistuotto enää ainoastaan 5% tappiolla. Edelliseen katsaukseen on salkun arvo noussut 3 335,61€ eli enemmän kuin edellisellä kerralla. Prosentteina nousua kertyi 19,53% kuukaudessa. Sijoitusten arvo on nyt 20 417,11€.

Kuukausittainen osto osui tällä kertaa Venäjä ETF:ään (Market Vectors Russia, tikkeri RSX). Venäjän RTS indeksi on noussut pohjiltaan noin 500 pisteestä jo huisat 100%:ia yli 1000 pisteen. Jos Venäjän pörssilasku oli nopea, niin niin on ollut myös nousu. Venäjä ETF:ää tarttui salkkuun noin tuhannella eurolla 65 kappaletta.
(Venäjän RTS indeksi on noussut pohjilta jo noin 100%)

Salkun allokaatio paljastaa, että Brasilian ETF:n (iShares MSCI Brazil Index, tikkeri EWZ) kovemman nousun ansiosta se nousi salkun painavimmaksi markkina-alueeksi tiputtaen Kiinan toiseksi painavimmaksi. Kaiken kaikkiaan salkku on valitun strategian mukaisesti erittäin riskipitoinen. Tällä haen parempaa keskituottoa pitkällä aikavälillä. Siten kehittyvät markkinat muodostavat noin kolme neljäsosaa salkusta. Valitsemani kehittyvät markkinat koostuvat Intiaa lukuunottamatta BRIC valtioista. Tulen lisäämään salkkuun myöhemmin yhden laajasti hajautetun eurooppaan sijoittavan ETF:n, sekä kasvattamaan USA ETF:än (iShares Russell 3000 Index, tikkeri IWV) osuutta salkussa. Lisään myös salkkuuni myöhemmin vähintään yhden korkotuotteen. Näiden muutosten jälkeen salkun perusrakenne on valmis ja aikaa myöten tiputan kehittyvien markkinoiden osuutta pienemmäksi samalla kasvattaen USA:n, euroopan ja korkojen osuutta. Samalla riski pienenee. Suomen osuuden tulen pitämään nykyisessä 10%:ssa.

Yhteenveto
Salkun arvo toukokuu 2009: 20 417,11€
Muutos edelliseen katsaukseen: 3 335,61€
Vuoden 2009 tavoite ylitetty 6 170,71€:lla!

PS: Seligson ehdottaa OMXH 25 ETF:n osingoksi 0,79 euroa osuudelta. Täsmäytyspäivä on 29.5. eli vielä ehtii ;)

Short squeeze

17.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Lyhyeksi myyminen eli shorttaus tai short selling on tapa tehdä rahaa osakemarkkinoilla osakekurssien laskiessa. Tämä tapahtuu myymällä osakkeita joita ei omista ja ostamalla ne myöhemmin halvemmalla takaisin, jotta kauppojen selvityspäivänä myynnit ja ostot vastaavat toisiaan. Shorttaajan myydessä ensin osaketta 10 eurolla ja ostaessa myöhemmin takaisin 8 eurolla tekee kaksi euroa voittoa per osake vähennettynä kaupankäyntikuluilla ja myyntivoiton veroilla.

Short selling kuvaa hyvin myös tämän kaupankäynnin pituutta. Monesti lyhyttä kauppaa käydään päivän sisäisesti eli saman päivän aikana tehdään sekä myynti että osto. Myös pidempiaikainen lyhyeksi myyminen on mahdollista, mutta tällöin sijoittaja joutuu turvautumaan osakelainaukseen, jotta kykenee toimittamaan myymänsä osakkeet joita ei siis omistanut. Osakelainaus ei taasen ole halpaa huvia. Lyhyeksi myynnin vastakohta on pitkäksi myyminen eli longaus tai long selling, jossa kauppa tapahtuu totutussa järjestyksessä. Ensin osto ja vasta sen jälkeen myynti.

Lyhyeksi myymiseen liittyy pari olennaista riskiä. Lyhyeksi osakkeita myyneen sijoittajan tulee osakekurssien noustessa kyetä nostamaan lainattujen osakkeiden vakuutta. Mikäli tähän ei pysty ostaa välittäjä lyhyenä olleet osakkeet takaisin välittämättä hinnasta. Vaikka osake olisi kuinka yliarvostettu kyseisellä hetkellä ei mikään estä yliarvostusta nousemasta entisestään. Tämä voi siten tuoda lyhyeksi myyjälle tuntuvat tappiot.

Tästä pääsemme toiseen riskiin, sekä varsinaiseen aiheeseen eli short squeezeen. Short squeeze tarkoittaa osakekurssien nopeaa nousua, joka johtaa tilanteeseen jossa lyhyeksi myyneet sijoittajat joutuvat ostamaan osaketta minimoidakseen tappionsa ja kattaakseen osakemyyntinsä. Lyhyeksi myyjiä ollessa paljon suhteessa myyjiin johtaa tämä osakekurssin rakettimaiseen nousuun. Ilmiö tavallaan ruokkii itse itseään. Koska osakekurssi on noussut haluaa lyhyeksi myynyt sijoittaja katkaista tappiot ja ostaa osaketta. Ostaminen nostaa kurssia edelleen johtaen tilanteeseen, jossa muut lyhyeksi myyneet eivät kykene kasvattamaan lainattujen osakkeiden vakuutta tai lainoittaja haluaa osakkeensa takaisin. Lyhyeksi myyjän on pakko ostaa osaketta hinnasta välittämättä.

Yllä on Volkswagenin osakekurssi Saksan pörssistä vuodelta 2008. Tuolloin finanssikriisi oli jo hyvässä vauhdissa ja yleisesti autoteollisuus rypi syvällä ongelmissa. Laajat autoteollisuutta koskevat ongelmat johtivat siihen, että niiden osakekurssien oletettiin laskevan. Volkswagenia ei pidetty tämän suhteen poikkeuksena, joten monet sijoittajat ja hedge yhtiöt myivät sen osaketta lyhyeksi tavoitellessaan voittoja. Volkswagen oli lokakuussa 2008 DAX indeksin lyhyeksi myydyin osake.

Mutta sitten tapahtui jotakin yllättävää. Jotakin mitä lyhyeksi myyjät eivät olleet osanneet odottaa. Volkswagenin suurin omistaja Porsche ilmoitti omistavansa yhtiöstä 75 prosenttia optioiden kautta. Hyvä uutinen keskellä synkimmältä näyttänyttä markkinatilannetta johti kurssinousuun, joten lyhyeksi myyjät alkoivat sulkea myyntejään. Mutta koska Volkswagen oli lyhyeksi myydyin osake ja yhtiön toiseksi suurimmalla omistajalla, Ala-Saksin osavaltiolla oli hallussaan 20 prosenttia osakkeista - tuli vapaana vaihdettavista osakkeista huutava pula. Volkswagenin osake nousi kahdessa päivässä 210 eurosta parhaimmillaan jopa yli 1000 euron! Volkswagenista tuli hetkeksi muutamassa päivässä maailman arvokkain yhtiö sen pörssiarvon ollessa yli 300 miljardia euroa Exxon Mobilin pitäessa kakkospaikkaa.

Kuten shortista, myös short squeezesta on olemassa vastakohta - long squeeze. Long squeeze on huomattavasti harvinaisempi kuin short squeeze johtuen siitä, ettei siinä ole samanlaista riskiä osakkeen toimittamisen suhteen kuin short squeezessä. Esimerkkinä long squeezestä voi käyttää edesmenneen Bearn Stearns pankin osaketta vuodelta 2008. Long squeeze osaltaan auttoi Bearn Stearnsin kurssiromahdusta.

Shortsqueeze.com kerää dataa lyhyeksi myynneistä. Ilmiötä metsästävät sijoittajat voivat sen avulla yrittää aavistaa seuraavaa short squeeze osaketta ja päästä hyötymään rakettimaisesta noususta.

Rahoitusmarkkinoiden luentoja

11.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Academic Earth -sivustolta löytyy Yalen yliopiston rahoitusmarkkinoiden kurssin luennot videoina. Luennot pitää tohtori Robert J. Shiller. Luentoja on 26 kappaletta ja jokaisen videon kesto on noin tunnista puoleentoista tuntiin. Aiheina on muunmuassa finanssikriisi, optiot, futuurit, raaka-aineet, random walk -teoria, markkinoiden tehokkuus, markkinapsykologia ja monia monia muita.

Financial institutions are a pillar of civilized society, supporting people in their productive ventures and managing the economic risks they take on. The workings of these institutions are important to comprehend if we are to predict their actions today and their evolution in the coming information age. The course strives to offer understanding of the theory of finance and its relation to the history, strengths and imperfections of such institutions as banking, insurance, securities, futures, and other derivatives markets, and the future of these institutions over the next century.

Henkilökohtaisesti pidin videoita erittäin hyvinä. Joten olkaa hyvät, Yalen yliopiston rahoitusmarkkinoiden luennot.

Toukokuuilmiö

9.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


"Sell in May and go way!" Onko tuttu lausahdus? Tämän legendaarisen yhdysvaltalaisen sanonnan mukaan osakkeista tulisi luopua huhtikuun lopulla ja mennä pitkälle lomalle. Takaisin osakkeita kannattaisi ostaa puolen vuoden kuluttua lokakuun lopulla. Toukokuuilmiö on toiseksi tunnetuin sijoittajien kalenteri-ilmiöistä. Vielä sitäkin tunnetumpi on tammikuuilmiö, mutta ajankohtaisuuden vuoksi pysyttelemme toukokuuilmiössä.

Toukokuuilmiötä tapahtuu

Katsotaan ensin Yhdysvaltojen S&P 500 -indeksin kuukausituottoja tammikuusta 1950 huhtikuuhun 2009 asti. Ero on varsin suuri. "Hyvä" puolivuosittaisjakso (marraskuu - huhtikuu) on tuottanut keskimäärin 7,9%, kun vastaavasti "huono" puolivuosittaisjakso vain 2,5%.

Toukokuuilmiötä on tapahtunut myös muilla markkina-alueilla. MSCI World -indeksi on palauttanut vuosittain vuodesta 1969 lähtien "hyvän" puolivuosittaisjakson aikana 6,5% tuoton, kun "huono" puolivuosittaisjakso on tuottanut tappiota -1,0%:ia. Myös kehittyvien markkinoiden tuotot ovat olleet heikommat toukokuun ja lokakuun välillä verrattuna marraskuun ja huhtikuun väliseen aikaan.


Toukokuuilmiö on esiintynyt myös Suomessa. Suurin osa Helsingin pörssin osingonjaoista osuu "hyvälle" loka-huhtikuun jaksolle, joka osaltaan voi selittää ilmiötä. Ohessa OMX Helsinki -indeksin kehitys puolivuosittain 30.4.-31.10. ja 31.10.-30.4. vuodesta 1995 nykypäivään.

Heikko 6kk Indeksi 30.4. Indeksi 31.10. Muutos %
1996 1945 2202 +13
1997 2927 3444 +18
1998 4780 4481 -6
1999 6962 9051 +30
2000 17723 13438 -24
2001 10619 7478 -30
2002 6821 6089 -11
2003 5634 6171 +10
2004 5790 6104 +5
2005 6509 7525 +16
2006 9483 9198 -3
2007 10825 12526 +16
2008 9729 6156 -37
2009 5606


Vahva 6kk Indeksi 31.10. Indeksi 30.4. Muutos %
1995-1996 1917 1945 +1
1996-1997 2202 2927 +33
1997-1998 3444 4780 +39
1998-1999 4481 6962 +55
1999-2000 9051 17723 +96
2000-2001 13438 10619 -21
2001-2002 7478 6821 -9
2002-2003 6089 5634 -7
2003-2004 6171 5790 -6
2004-2005 6104 6509 +7
2005-2006 7525 9483 +26
2006-2007 9198 10825 +18
2007-2008 12526 9729 -22
2008-2009 6156 5606 -9

Keskimäärin "huonon" puolivuosittaisjakson tuotto oli -0,23% tappiolla. "Hyvä" puolivuosittaisjakso sen sijaan tuotti keskimäärin 14,36%.

Viimeisen 59 vuoden aikana on Yhdysvalloissa ollut kaksi pitkän aikavälin nousumarkkinaa (karkeasti 1950-1966 ja 1982-1999), sekä kaksi pitkän aikavälin laskumarkkinaa (1966-1982 ja 2000-????). Myös näiden kahden karhumarkkinan aikana on toukokuuilmiö toiminut hyvin.

Kun aineisto rajataan koskemaan vain nykyistä laskumarkkinaa nähdään, että ilmiö on toiminut vieläkin paremmin.


Ei tapahdu sittenkään

Mitenkään varmana menetelmänä toukokuuilmiön käyttöä ei voi pitää. Esimerkiksi viimeisen kahden vuoden ajalta S&P 500 -indeksi näyttää ilmiön osalta seuraavalta:
  • toukokuu 2007 - lokakuu 2007 +12,5%
  • marraskuu 2007 - huhtikuu 2008 -0,6%
  • toukokuu 2008 - lokakuu 2008 -30,7%
  • marraskuu 2008 - huhtikuu 2009 +0,9%
Toisinaan toukokuuilmiö näyttäisi siis toimivan ja toisinaan taas ei. Yksittäisten vuosien ja kuukausien välillä tuotot vaihtelevat paljon ja ovat ennalta arvaamattomia.

Toukokuuilmiö on hyvin tunnettu sijoittajien keskuudessa ja monet ovatkin alkaneet hiomaan kyseistä ilmiötä. Pörssikursseilla on ollut taipumusta nousta kuukauden vaihteen tienoilla. Siten osa toukokuuilmiötä hyödyntävistä sijoittajista on alkanut aikaistamaan ostojaan ja viivästämään myyntejään. MACD-järjestelmää käyttävät sijoittajat voivat taasen viisästyttää ostoja mikäli lokakuun lopulla ei tule ostosignaalia ja vastaavasti viivyttää huhtikuussa myyntejä, mikäli järjestelmä ei anna myyntisignaalia.

Hyvin tunnetuilla ilmiöillä on tapana kadota itsestään. Tämä johtuu siitä, että ilmiön tullessa yleiseen tietoisuuteen se menettää tehonsa. Menetelmää käyttäviä sijoittajia on markkinoilla liikaa. Ilmiön viilaus saattaa johtaa siihen, että kohta ilmiö tapahtuukin huhtikuussa, sitten maaliskuussa ja niin edelleen. Myynnin viivästäjät voivat tehdä puolivuosittaisjaksoista eri mittaiset jne. Näin toukokuuilmiö katoaa muuntuen joksikin muuksi.

Jotakin mielenkiintoista toukokuuilmiössä kaikesta huolimatta on. Varsinkin siksi, että se on tunnettu jo todella pitkään.


Musta joutsen

5.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Musta joutsen on erittäin epätodennäköinen tapahtuma, jolla on kolme luonteenomaista piirrettä: se ei ole ennustettava, sillä on valtava vaikutus ja osaamme kehitellä sille jälkikäteen selityksen. Mustia joutsenia ovat olleet esimerkiksi nykyinen finanssikriisi, syyskuun 9. terrori-isku, sekä Googlen valtava menestys.

Musta joutsen -teoria on saanut nimensä Australiassa elävistä mustista joutsenista. Ennen Australian löytämistä ihmiset olivat vakuuttuneet, että kaikki joutsenet olivat valkoisia. Uskomus oli kiistaton, sillä kaikki tavatut joutsenet siihen asti olivat valkoisia. Tämä kuvastaa havaintoihin ja kokemukseen perustuvan oppimisemme rajoitusta ja tietomme haurautta. Yksi ainut havainto voi kumota koko yleisen väitteen, joka perustuu miljoonia valkoisia joutsenia käsittävään vahvistavien havaintojen sarjaan. Tarvitaan vain yksi musta lintu.

Musta joutsen on vieras havainto, joka on tavanomaisten odotusten ulkopuolella. Mikään menneisyydestä ei viittaa sen mahdollisuuteen vakuuttavasti. Sillä on äärimmäinen vaikutus ja huolimatta sen vieraan havainnon asemasta ihmisluonto pakottaa meidät kyhäämään selityksiä sen ilmaantumiselle jälkikäteen, tekemään siitä selitettävän ja ennustettavan. Jälkikäteen selitettynä finanssikriisi oli välttämätön. Silti se tuli yllätyksenä ja sen voimakkuus yllätti kaikki.

Mustan joutsenen logiikka tekee siitä mitä et tiedä paljon olennaisempaa kuin se mitä tiedät. Mustat joutsenet voivat johtua ja pahentua siitä, että ne ovat ennakoimattomia. Mikäli joulukuun 2004 Tyynenmeren tsunami olisi ennakoitu, sen vahingot olisivat jääneet pienemmiksi. Se minkä tietää ei oikeastaan aiheuta vahinkoa.

Kyvyttömyydestä ennustaa vieraat havainnot seuraa kyvyttömyys ennustaa historian kulkua. Toimimme kuitenkin kuten osaisimme ennustaa tapahtumia. Laadimme kolmenkymmenen vuoden ennusteita sosiaaliturvan alijäämistä ja öljyn hinnoista, vaikkemme osaa ennustaa näitä edes ensi kesäksi. Kyvyttömyytemme ennustaa mustien joutsenien vaikutusta alaan kuuluvissa ympäristöissä kytkettynä yleiseen tietämättömyyteen tästä asiantilasta tarkoittaa, että tietyt itseään asiantuntijoina pitävät ammattilaiset eivät itse asiassa olekaan sitä. Heidän toteutuneen toimintansa perusteella he eivät tiedä asiantuntemuksensa alasta sen enempää kuin väestö yleensä, mutta he ovat paljon parempia tarinan kertojia - tai mikä pahempaa, muiden sumuttajia monimutkaisilla matemaattisilla malleilla. On myös melko todennäköistä, että heillä on solmio.

Koska mustat joutsenet ovat luonteeltaan ennustamattomia, joudumme mukautumaan niiden olemassaoloon. Mutta voimme myös altistaa itsemme laadultaan myönteisille mustille joutsenille. Esimerkiksi riskipääoman sijoittamisessa tuntemattomasta saa suhteettoman palkkion, koska tyypillisesti harvinaisessa tapahtumassa on vähän menetettävänä ja paljon voitettavana. Harva merkittävä teknologia on syntynyt suunnittelun ja harkinnan pohjalta - ne ovat vain mustia joutsenia.

Mustien joutsenien vuoksi pörssiin syntyy tulevaisuudessakin uusia kuplia, ja yhtä varmasti niitä puhkeaa.

Entinen optiomeklari Nassim Nicholas Taleb on kirjoittanut musta joutsen -teoriasta kirjan "Musta Joutsen - Erittäin Epätodennäköisen Vaikutus". Vaikka kirja omasta mielestäni on hieman kuivahkoa luettavaa suosittelen sitä aiheesta enemmän kiinnostuneille.

Globalization creates interlocking fragility, while reducing volatility and giving the appearance of stability. In other words it creates devastating Black Swans. We have never lived before under the threat of a global collapse. Financial Institutions have been merging into a smaller number of very large banks. Almost all banks are interrelated. So the financial ecology is swelling into gigantic, incestuous, bureaucratic banks – when one fails, they all fall. The increased concentration among banks seems to have the effect of making financial crisis less likely, but when they happen they are more global in scale and hit us very hard. We have moved from a diversified ecology of small banks, with varied lending policies, to a more homogeneous framework of firms that all resemble one another. True, we now have fewer failures, but when they occur ....I shiver at the thought.


The government-sponsored institution Fannie Mae, when I look at its risks, seems to be sitting on a barrel of dynamite, vulnerable to the slightest hiccup. But not to worry: their large staff of scientists deem these events "unlikely".

(Black Swan, 2007)


Maksa 30 vuoden asuntolaina 15 vuodessa

2.5.2009 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Tällä kertaa kerron tekniikasta, jolla voi asuntolainan takaisinmaksuajan puolittaa. Tekniikka toimii parhaiten pitkien asuntolainojen kanssa, joten käytän esimerkkinä 30 vuoden asuntolainaa.


Asuntolainan takaisinmaksutavat

Asuntolainaa voi maksaa pankille annuiteettilainana (tasaerälaina), jossa maksuerän suuruus pysyy aluksi samana, mutta koron muuttuessa muuttuu myös maksuerä. Kun annuiteettilainan viitekorko muuttuu, lainan maksuerien suuruus lasketaan uudelleen, mutta laina-aika pysyy edelleen samana. Toinen maksuvaihtoehto on tasalyhennyslaina. Tasalyhennyslainassa maksuerä koostuu kiinteästä lyhennysosasta ja kertyneestä korosta. Tasalyhennyslainassa lainaa lyhennetään samankokoisin erin ja koron osuus vähenee ajan kuluessa, koska lainasumma on pienentynyt. Kolmas maksuvaihtoehto on kiinteä tasaerä. Kiinteässä tasaerälyhennyksessä kaikki takaisinmaksuerät ovat nimensä mukaisesti kiinteitä, euromääräisesti aina yhtä suuria. Erät koostuvat korkotason mukaan vaihtelevista osuuksista pääoman lyhennystä ja korkoa. Kun viitekorko nousee, maksuerää ei suurenneta, kuten annuiteettilyhennyksessä, vaan laina-aika pitenee.


Korkoja, korkoja...

Korkona voi käyttää pankkien omaa prime korkoa, eri mittaisia kiinteitä korkoja tai euribor eli markkinakorkoja. Prime korko muuttuu pankin omalla päätöksellä ja sen ominaisuuksiin kuuluu, että kyseinen korko nousee nopeasti markkinakorkojen noustessa, mutta monesti laskee hitaasti markkinakorkojen sukeltaessa. Kiinteässä korossa korko pysyy samana sovitun ajan, esimerkiksi viisi vuotta. Euribor korkoja on eri mittaisia. Yleisin asuntolainan viitekorko on 12 kuukauden euribor. Käytetyn koron päälle tulee vielä pankin marginaali, joka on neuvoteltavissa. Vielä muutama vuosi sitten pankkien kovan keskinäisen kilpailun vuoksi marginaalit olivat historiallisen alhaalla, noin 0,3 prosentissa. Nyt asuntolainamarginaalit lähentelevät yhtä prosenttia.


Show me the beef

Asuntolaina muodostuu siis lyhennysosasta, sekä korosta marginaaleineen. Suurin osa pitkistä asuntolainoista on annuiteettilainoja. Ohessa on takaisinmaksusuunnitelma 150 tuhannen euron asuntolainalle. Esimerkkinä toimii 30 vuoden asuntolaina, jonka korko on 4 prosenttia (korko 3% + marginaali 1%). Asuntolainan kuukausieräksi muodostuu 716,12 euroa.


Kuukausi Korko Lyhennys Lainaa jäljellä
1 500.00 216.12 149,783.88
2 499.28 216.84 149,567.03
3 498.56 217.57 149,349.47
4 497.83 218.29 149,131.18
5 497.10 219.02 148,912.16
6 496.37 219.75 148,692.41
7 495.64 220.48 148,471.93
8 494.91 221.22 148,250.71
9 494.17 221.95 148,028.76
10 493.43 222.69 147,806.06
11 492.69 223.44 147,582.63
12 491.94 224.18 147,358.45
13 491.19 224.93 147,133.52
14 490.45 225.68 146,907.84
15 489.69 226.43 146,681.41
16 488.94 227.18 146,454.22
17 488.18 227.94 146,226.28
18 487.42 228.70 145,997.58
19 486.66 229.46 145,768.12
20 485.89 230.23 145,537.89
21 485.13 231.00 145,306.89
22 484.36 231.77 145,075.12
23 483.58 232.54 144,842.58
24 482.81 233.31 144,609.27
25 482.03 234.09 144,375.18
26 481.25 234.87 144,140.31
27 480.47 235.66 143,904.65
28 479.68 236.44 143,668.21
29 478.89 237.23 143,430.98
30 478.10 238.02 143,192.96
31 477.31 238.81 142,954.15
32 476.51 239.61 142,714.54
33 475.72 240.41 142,474.13
34 474.91 241.21 142,232.92
35 474.11 242.01 141,990.91
36 473.30 242.82 141,748.09
37 472.49 243.63 141,504.46
38 471.68 244.44 141,260.02
39 470.87 245.26 141,014.76
40 470.05 246.07 140,768.69
41 469.23 246.89 140,521.79
42 468.41 247.72 140,274.08
43 467.58 248.54 140,025.53
44 466.75 249.37 139,776.16
45 465.92 250.20 139,525.96
46 465.09 251.04 139,274.92
47 464.25 251.87 139,023.05
48 463.41 252.71 138,770.34
49 462.57 253.56 138,516.78
50 461.72 254.40 138,262.38
51 460.87 255.25 138,007.13
52 460.02 256.10 137,751.04
53 459.17 256.95 137,494.08
54 458.31 257.81 137,236.27
55 457.45 258.67 136,977.60
56 456.59 259.53 136,718.07
57 455.73 260.40 136,457.68
58 454.86 261.26 136,196.41
59 453.99 262.13 135,934.28
60 453.11 263.01 135,671.27
61 452.24 263.89 135,407.38
62 451.36 264.76 135,142.62
63 450.48 265.65 134,876.97
64 449.59 266.53 134,610.44
65 448.70 267.42 134,343.02
66 447.81 268.31 134,074.70
67 446.92 269.21 133,805.50
68 446.02 270.10 133,535.39
69 445.12 271.00 133,264.39
70 444.21 271.91 132,992.48
71 443.31 272.81 132,719.66
72 442.40 273.72 132,445.94
73 441.49 274.64 132,171.30
74 440.57 275.55 131,895.75
75 439.65 276.47 131,619.28
76 438.73 277.39 131,341.89
77 437.81 278.32 131,063.57
78 436.88 279.24 130,784.33
79 435.95 280.18 130,504.15
80 435.01 281.11 130,223.04
81 434.08 282.05 129,941.00
82 433.14 282.99 129,658.01
83 432.19 283.93 129,374.08
84 431.25 284.88 129,089.21
85 430.30 285.83 128,803.38
86 429.34 286.78 128,516.60
87 428.39 287.73 128,228.87
88 427.43 288.69 127,940.17
89 426.47 289.66 127,650.52
90 425.50 290.62 127,359.90
91 424.53 291.59 127,068.31
92 423.56 292.56 126,775.75
93 422.59 293.54 126,482.21
94 421.61 294.52 126,187.69
95 420.63 295.50 125,892.20
96 419.64 296.48 125,595.71
97 418.65 297.47 125,298.24
98 417.66 298.46 124,999.78
99 416.67 299.46 124,700.32
100 415.67 300.46 124,399.87
101 414.67 301.46 124,098.41
102 413.66 302.46 123,795.95
103 412.65 303.47 123,492.48
104 411.64 304.48 123,188.00
105 410.63 305.50 122,882.50
106 409.61 306.51 122,575.99
107 408.59 307.54 122,268.45
108 407.56 308.56 121,959.89
109 406.53 309.59 121,650.30
110 405.50 310.62 121,339.68
111 404.47 311.66 121,028.02
112 403.43 312.70 120,715.33
113 402.38 313.74 120,401.59
114 401.34 314.78 120,086.80
115 400.29 315.83 119,770.97
116 399.24 316.89 119,454.08
117 398.18 317.94 119,136.14
118 397.12 319.00 118,817.14
119 396.06 320.07 118,497.07
120 394.99 321.13 118,175.94
121 393.92 322.20 117,853.74
122 392.85 323.28 117,530.46
123 391.77 324.35 117,206.10
124 390.69 325.44 116,880.67
125 389.60 326.52 116,554.15
126 388.51 327.61 116,226.54
127 387.42 328.70 115,897.84
128 386.33 329.80 115,568.04
129 385.23 330.90 115,237.14
130 384.12 332.00 114,905.14
131 383.02 333.11 114,572.04
132 381.91 334.22 114,237.82
133 380.79 335.33 113,902.49
134 379.67 336.45 113,566.04
135 378.55 337.57 113,228.48
136 377.43 338.69 112,889.78
137 376.30 339.82 112,549.96
138 375.17 340.96 112,209.00
139 374.03 342.09 111,866.91
140 372.89 343.23 111,523.67
141 371.75 344.38 111,179.30
142 370.60 345.53 110,833.77
143 369.45 346.68 110,487.09
144 368.29 347.83 110,139.26
145 367.13 348.99 109,790.27
146 365.97 350.16 109,440.11
147 364.80 351.32 109,088.79
148 363.63 352.49 108,736.30
149 362.45 353.67 108,382.63
150 361.28 354.85 108,027.78
151 360.09 356.03 107,671.75
152 358.91 357.22 107,314.53
153 357.72 358.41 106,956.13
154 356.52 359.60 106,596.52
155 355.32 360.80 106,235.72
156 354.12 362.00 105,873.72
157 352.91 363.21 105,510.51
158 351.70 364.42 105,146.09
159 350.49 365.64 104,780.45
160 349.27 366.85 104,413.60
161 348.05 368.08 104,045.52
162 346.82 369.30 103,676.21
163 345.59 370.54 103,305.68
164 344.35 371.77 102,933.91
165 343.11 373.01 102,560.90
166 341.87 374.25 102,186.65
167 340.62 375.50 101,811.14
168 339.37 376.75 101,434.39
169 338.11 378.01 101,056.38
170 336.85 379.27 100,677.12
171 335.59 380.53 100,296.58
172 334.32 381.80 99,914.78
173 333.05 383.07 99,531.71
174 331.77 384.35 99,147.36
175 330.49 385.63 98,761.73
176 329.21 386.92 98,374.81
177 327.92 388.21 97,986.60
178 326.62 389.50 97,597.10
179 325.32 390.80 97,206.30
180 324.02 392.10 96,814.20
181 322.71 393.41 96,420.79
182 321.40 394.72 96,026.07
183 320.09 396.04 95,630.03
184 318.77 397.36 95,232.68
185 317.44 398.68 94,834.00
186 316.11 400.01 94,433.99
187 314.78 401.34 94,032.64
188 313.44 402.68 93,629.96
189 312.10 404.02 93,225.94
190 310.75 405.37 92,820.57
191 309.40 406.72 92,413.85
192 308.05 408.08 92,005.77
193 306.69 409.44 91,596.34
194 305.32 410.80 91,185.53
195 303.95 412.17 90,773.36
196 302.58 413.55 90,359.82
197 301.20 414.92 89,944.89
198 299.82 416.31 89,528.59
199 298.43 417.69 89,110.89
200 297.04 419.09 88,691.81
201 295.64 420.48 88,271.32
202 294.24 421.89 87,849.44
203 292.83 423.29 87,426.15
204 291.42 424.70 87,001.44
205 290.00 426.12 86,575.33
206 288.58 427.54 86,147.79
207 287.16 428.96 85,718.82
208 285.73 430.39 85,288.43
209 284.29 431.83 84,856.60
210 282.86 433.27 84,423.33
211 281.41 434.71 83,988.62
212 279.96 436.16 83,552.46
213 278.51 437.61 83,114.85
214 277.05 439.07 82,675.77
215 275.59 440.54 82,235.24
216 274.12 442.01 81,793.23
217 272.64 443.48 81,349.75
218 271.17 444.96 80,904.80
219 269.68 446.44 80,458.35
220 268.19 447.93 80,010.43
221 266.70 449.42 79,561.01
222 265.20 450.92 79,110.09
223 263.70 452.42 78,657.66
224 262.19 453.93 78,203.73
225 260.68 455.44 77,748.29
226 259.16 456.96 77,291.33
227 257.64 458.49 76,832.84
228 256.11 460.01 76,372.83
229 254.58 461.55 75,911.28
230 253.04 463.09 75,448.20
231 251.49 464.63 74,983.57
232 249.95 466.18 74,517.39
233 248.39 467.73 74,049.66
234 246.83 469.29 73,580.37
235 245.27 470.86 73,109.51
236 243.70 472.42 72,637.09
237 242.12 474.00 72,163.09
238 240.54 475.58 71,687.51
239 238.96 477.16 71,210.34
240 237.37 478.76 70,731.59
241 235.77 480.35 70,251.24
242 234.17 481.95 69,769.29
243 232.56 483.56 69,285.73
244 230.95 485.17 68,800.56
245 229.34 486.79 68,313.77
246 227.71 488.41 67,825.36
247 226.08 490.04 67,335.32
248 224.45 491.67 66,843.65
249 222.81 493.31 66,350.34
250 221.17 494.96 65,855.38
251 219.52 496.61 65,358.78
252 217.86 498.26 64,860.52
253 216.20 499.92 64,360.60
254 214.54 501.59 63,859.01
255 212.86 503.26 63,355.75
256 211.19 504.94 62,850.81
257 209.50 506.62 62,344.19
258 207.81 508.31 61,835.88
259 206.12 510.00 61,325.88
260 204.42 511.70 60,814.17
261 202.71 513.41 60,300.77
262 201.00 515.12 59,785.65
263 199.29 516.84 59,268.81
264 197.56 518.56 58,750.25
265 195.83 520.29 58,229.96
266 194.10 522.02 57,707.94
267 192.36 523.76 57,184.17
268 190.61 525.51 56,658.66
269 188.86 527.26 56,131.40
270 187.10 529.02 55,602.38
271 185.34 530.78 55,071.60
272 183.57 532.55 54,539.05
273 181.80 534.33 54,004.73
274 180.02 536.11 53,468.62
275 178.23 537.89 52,930.72
276 176.44 539.69 52,391.04
277 174.64 541.49 51,849.55
278 172.83 543.29 51,306.26
279 171.02 545.10 50,761.16
280 169.20 546.92 50,214.24
281 167.38 548.74 49,665.50
282 165.55 550.57 49,114.93
283 163.72 552.41 48,562.52
284 161.88 554.25 48,008.27
285 160.03 556.10 47,452.18
286 158.17 557.95 46,894.23
287 156.31 559.81 46,334.42
288 154.45 561.67 45,772.74
289 152.58 563.55 45,209.20
290 150.70 565.43 44,643.77
291 148.81 567.31 44,076.46
292 146.92 569.20 43,507.26
293 145.02 571.10 42,936.16
294 143.12 573.00 42,363.16
295 141.21 574.91 41,788.24
296 139.29 576.83 41,211.42
297 137.37 578.75 40,632.66
298 135.44 580.68 40,051.98
299 133.51 582.62 39,469.37
300 131.56 584.56 38,884.81
301 129.62 586.51 38,298.30
302 127.66 588.46 37,709.84
303 125.70 590.42 37,119.42
304 123.73 592.39 36,527.03
305 121.76 594.37 35,932.66
306 119.78 596.35 35,336.31
307 117.79 598.34 34,737.98
308 115.79 600.33 34,137.65
309 113.79 602.33 33,535.32
310 111.78 604.34 32,930.98
311 109.77 606.35 32,324.62
312 107.75 608.37 31,716.25
313 105.72 610.40 31,105.85
314 103.69 612.44 30,493.41
315 101.64 614.48 29,878.93
316 99.60 616.53 29,262.41
317 97.54 618.58 28,643.82
318 95.48 620.64 28,023.18
319 93.41 622.71 27,400.47
320 91.33 624.79 26,775.68
321 89.25 626.87 26,148.81
322 87.16 628.96 25,519.85
323 85.07 631.06 24,888.79
324 82.96 633.16 24,255.63
325 80.85 635.27 23,620.36
326 78.73 637.39 22,982.97
327 76.61 639.51 22,343.46
328 74.48 641.64 21,701.82
329 72.34 643.78 21,058.03
330 70.19 645.93 20,412.10
331 68.04 648.08 19,764.02
332 65.88 650.24 19,113.78
333 63.71 652.41 18,461.37
334 61.54 654.59 17,806.78
335 59.36 656.77 17,150.01
336 57.17 658.96 16,491.06
337 54.97 661.15 15,829.91
338 52.77 663.36 15,166.55
339 50.56 665.57 14,500.98
340 48.34 667.79 13,833.20
341 46.11 670.01 13,163.18
342 43.88 672.25 12,490.94
343 41.64 674.49 11,816.45
344 39.39 676.73 11,139.72
345 37.13 678.99 10,460.73
346 34.87 681.25 9,779.47
347 32.60 683.52 9,095.95
348 30.32 685.80 8,410.14
349 28.03 688.09 7,722.05
350 25.74 690.38 7,031.67
351 23.44 692.68 6,338.99
352 21.13 694.99 5,643.99
353 18.81 697.31 4,946.69
354 16.49 699.63 4,247.05
355 14.16 701.97 3,545.09
356 11.82 704.31 2,840.78
357 9.47 706.65 2,134.13
358 7.11 709.01 1,425.12
359 4.75 711.37 713.74
360 2.38 713.74 0.00


Kuten huomata saattaa alussa suurin osa maksusta menee korkoihin ja vain pieni osa varsinaiseen lyhennykseen. Ajan kuluessa kuukausittainen maksu pysyy samana, mutta korkojen osuus maksusta pienenee jäljellä olevan lainasumman supistuessa. Ensimmäisessä kuukausierässä on varsinaista lyhennystä vain 216,12 euroa ja loput 500 euroa korkoja.

Jotta 30 vuoden asuntolainan pystyy maksamaan pois suunniteltua nopeammin pitää luonnollisesti maksaa takaisin enemmän kuin kuukausittainen maksu on. Riippuen pankista ja asuntolainan ehdoista yleensä ylimääräisistä lyhennyksistä ei tule lisäkustannuksia. Ylimääräisten lyhennysten voimaa voi kuvitella sillä, että pääsee lainan lyhennyksissä edelle. Sanotaan että henkilö käyttäen esimerkin laskelmaa tekee ensimmäisen maksunsa 716,12 euroa. Tämän maksun jälkeen hänellä on vielä 359 kuukausierää lainaa jäljellä. Kuinka paljon rahaa tarvittaisiin yhden lisäkuukauden ravistamiseksi niskoista? Vastaus löytyy toisen kuukauden lyhennysosan kohdalta: 216,84 euroa. Jos hän tekee ylimääräisen 216,84 euron lyhennyksen pääsee hän kuukauden edelle. Jäljelle jää 358 kuukausierää.

Jos henkilö tekee ylimääräisen 216,84 euron lyhennyksen hänelle ei tule enää maksettavaksi 360. maksuerää, suuruudeltaan 716,12 euroa. Mistä tämä johtuu? Ajatellaan asiaa toisinpäin. 216,84 euroa sijoitettuna 30 vuodeksi 4%:n vuosikorolla tekee noin 716,12 euroa. Tämän lisäksi henkilö hyppää maksusuunnitelmassaan suoraan kuukauteen numero 3. Seuraavana kuukautena maksu on jälleen 716,12 euroa, mutta summasta hieman suurempi osa menee itse lyhennykseen ja hieman pienempi korkoihin.


Takaisinmaksuajan puolittaminen

Tämä luo mielenkiintoisen tavan lyhentää asuntolainan takaisinmaksuaikaa. Jos kuukausittain tekee normaalin maksuerän lisäksi seuraavan kuukauden lyhennysosan suuruisen ylimääräisen lyhennyksen - päätyy ennenpitkää maksamaan 30 vuoden asuntolainan 15 vuodessa! Ensimmäisenä kuukautena ylimääräinen lyhennys olisi 216,84€, toisena 218,29€, kolmantena 219,75€ ja niin edelleen. Näin tulee samalla hypättyä joka toisen kuukauden korkojen osuuden yli.

Tämä toimii pitkien asuntolainojen kanssa myös hyvin siksi, että ylimääräinen lyhennys alkaa suhteellisen pienillä summilla. Ajan myötä ylimääräisen lyhennyksen osuus kasvaa, mutta niin on myös ansioilla tapana nousta. Menetelmä on myös joustava. Mikäli tulee yllättäviä menoja voi ylimääräisen lyhennyksen jättää tekemättä tai tehdä pienemmän lyhennyksen. Jos kyseessä olisi 15 vuoden asuntolaina tarvitsisi pankin kanssa neuvotella erikseen lyhennysvapaista kuukausista. Tätä menetelmää käyttäen siihen ei ole tarvetta.

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails