Edellinen vuosi oli arvosijoittajalle hyvä

29.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Olen aiemmissa kirjoituksissa kertonut miten arvosijoitusmenetelmistä Magic Formula, Grahamin NCAV (Net Current Asset Value), ERP5 ja Piotroskin menetelmä ovat toimineet niin Euroopan laajuisesti, kuin Suomessa 10 vuoden ajalla vuosina 1999-2009.

Luvut perustuvat Quant Investing -sivuston pitäjän Philip Vanstraceele:n antamiin tietoihin. Näissä menetelmissä käytetty vuosi on aina alkanut 13.6. Viimeisin vuosi tuli siten täyteen noin kuukausi sitten ja nyt tiedot on laskettavissa aina 11 vuoden päähän.

Ikävä kyllä minulla ei ennakkolupauksista poiketen ole antaa tuloksia Ruotsin osalta. Ruotsi, Norja ja Tanska lisättiin palveluun pyynnöstäni mukaan vasta hiljan, eikä niiden osalta vielä löydy tietoja näin pitkiltä ajoilta. Kiinnostuneille tiedoksi, että kyseisten maiden tiedot löytyvät siis nykyään myös palvelusta.

Miten edellinen vuosi sujui arvosijoittajan silmin?

(Arvosijoitusmenetelmillä tehdyn sijoituksen kehittyminen vuosilta 1999-2010, lähde: Quant Investing)

(Eri arvosijoitusmenetelmien tuotot vuosilta 1999-2010, lähde: Quant Investing)

DJ EuroSTOXX indeksi nousi 13.6.2009-13.6.2010 välisenä aikana 12,02%. Kuitenkin jokainen arvosijoitusmenetelmä löi indeksin reilusti. Yllä on tarkemmat tulokset menetelmien toimivuudesta, kun sijoitukset hajautettiin Euroopan alueella 20 yritykseen, joiden markkina-arvo oli vähintään 50 miljoonaa euroa. Lataa tarkemmat tutkimustiedot tämän artikkelin lopusta.

Magic Formula tuotti 33,49%, Piotroskin menetelmä 34,32%, NCAV 44,12% ja ERP5 58,29%. Luvuissa on huima ero indeksin tuottoon. Menetelmien tuotot nyt laskettuna 11 vuoden ajalta, miltä tiedot löytyvät ovat seuraavat (suluissa vanha 10 vuoden vuosituotto):
  • DJ EuroSTOXX -2,10% (-3,13%)
  • Magic Formula 6,15% (3,75%)
  • NCAV 14,81% (12,24%)
  • ERP5 17,95% (14,55%)
  • Piotroski 17,96% (16,45%)

Menetelmät näyttävät siis toimivan edelleen erittäin hyvin Euroopan alueella. Mutta entäpä meillä Suomessa? OMXH25 hintaindeksi tuotti 13.6.2009-13.6.2010 välisenä aikana 32,46% ja OMXH Helsinki Cap GI, jossa on myös osingot mukana 33,67%. Reuna-alueena Suomen tuotot olivatkin Euroopan kärkiluokkaa.

(Menetelmien tuotot vuosilta 1999-2010, markkina-arvo vähintään 10 miljoonaa, lähde: Quant Investing)

(Menetelmien tuotot vuosilta 1999-2010, markkina-arvo vähintään 100 miljoonaa, lähde: Quant Investing)

(Menetelmien tuotot vuosilta 1999-2010, markkina-arvo vähintään 200 miljoonaa, lähde: Quant Investing)

Koska Suomesta löytyy runsaasti pienten yritysten osakkeita katsotaan tarkemmin vähintään 10 miljoonan euron markkina-arvon kategorian tuottoja. Tuotot pitävät sisällään osingot.

Indekseistä molemmat OMX Helsingi Cap GI ja OMXH25 osingot huomioituna löivät sekä Magic Formulan, että NCAV:n tuotot. Sen sijaan Piotroskin 41,49% ja ERP5:n 49,59% tuotot olivat omissa sfääreissään.

Kun tarkastelua laajennetaan koskemaan koko 11 vuoden aikaa näyttää tilanne erilaiselta. OMX Helsinki Cap GI on tuottanut kyseisenä aikana 90,06% eli 6,01% p.a. Jokainen arvosijoitusmenetelmä on tuottanut paremmin.

Kuitenkin verratessa Suomen tuottoja edellisen vuoden ajalta Euroopan laajuisiin tuottoihin samoilla menetelmillä huomaa, että Suomi on tuottanut selvästi heikommin. Henkilökohtaisesti pidänkin näiden menetelmien käyttämistä pelkästään Suomeen liian pienenä hajautuksena. Meillä on osakkeita valittavana vain reilusta sadasta eri yhtiöstä, joten rusinoita on vaikeampi poimia pullasta. Suuremmasta määrästä on helpompi löytää alihinnoiteltuja arvo-osakkeita.

Hajautuksen kasvattaminen Suomen ulkopuolelle tuokin parempia tuottoja. Ohessa on samojen menetelmien tuotot, mutta siten, että nyt osakkeita on poimittu Suomen lisäksi myös Saksasta.

(Suomi ja Saksa, markkina-arvo vähintään 50 miljoonaa euroa, lähde: Quant Investing)

Kuten taulukosta on helppo huomata ovat tuotot järjestäin parempia kuin sijoitettuna ainoastaan Suomeen. Tämän lisäksi sijoittaja voi käyttää suuremman markkina-arvon yhtiöitä, jolloin osakkeen likviditeetti on parempi ja sen myötä myös spread pienempi. Yksinkertaisesti sanottuna riskiä voi siis pienentää hajauttamalla sijoituksia Suomen rajojen ulkopuolelle.

Lataa uudet päivitetyt tulokset vuosilta 1999-2010 Euroopan osalta tästä linkistä.

Seligsonilta uusi indeksirahasto kehittyville markkinoille

24.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Seligsonilta on toivottu passiivista indeksirahastoa kehittyville markkinoille jo useita vuosia. Nyt pyyntöihin on viimein vastattu, sillä Seligson lanseeraa uuden passiivisesti hallinnoidun indeksirahaston syyskuussa 2010. Rahaston nimeksi tulee Seligson & Co Kehittyvät markkinat. Varsinaisesti kyseessä ei ole Seligsonin oma rahasto vaan se toimii syöttörahastona DFA:n Emerging Markets Value rahastoon. Seligsonin oma salkunhoitaja lähinnä vain hoitaa rahastojen välistä rahaliikennettä ja vastailee asiakkaiden kysymyksiin.

Rahaston kaikki varat on sijoitettuna tähän yhteen indeksirahastoon ja uusia merkintöjä ja lunastuksia voi tehdä vain kerran viikossa. Tämän vuoksi rahasto luokitellaan erikoissijoitusrahastoksi. Luokituksella ei täysi-ikäiselle sijoittajalle ole sinänsä merkitystä, mutta esimerkiksi lapsen salkkuun pääsemiseksi erikoissijoitusrahastot tarvitsevat maistraatista erillisen luvan.


(DFA Emerging Markets Value (I) Portfolio rahaston kustannukset, lähde: DFA)

Katsotaan tarkemmin mistä rahastossa on kyse. Seligsonin kehittyvien markkinoiden hallinnointi- ja säilytyspalkkioksi mainitaan 0,75%, joka muodostuu kohderahaston 0,50%:n ja Seligsonin 0,25%:n kuluista. Rahaston TER luku on 0,95%, mikä kertoo kokonaiskustannukset paremmin. DFA:n omilla sivuilla Emerging Markets Value Portfolio Institutional Class rahaston - joka on samanlainen syöttörahasto kuin Seligsoninkin tuleva rahasto - TER luvuksi ilmoitetaan 0,62%, joten Seligsonin oman 0,25%:n kulun päälle heiltä tulee vielä muita kustannuksia aika lailla suhteessa hallinnointipalkkioon. Rahasto on ns. no-load tyyppinen eli merkinnästä ja lunastuksesta ei tule kuluja, jos rahastoa pitää yli vuoden ajan. Jos sijoitusaika on alle 6 kuukautta on lunastuspalkkio 1%, jos alle vuoden niin 0,5%.

Rahaston kustannukset ovat siis hyvin kilpailukykyiset. Aktiivisesti hallinnoidut kehittyville markkinoille sijoittavat rahastot voivat periä jopa 3-4%:n kustannuksia. Lisäksi useissa rahastoissa on erillinen tuottopalkkio, sekä merkintä- ja lunastuspalkkiot. Henkilökohtaisesti en pidä tuottopalkkioista yhtään. Sen johdosta salkunhoitaja ottaa mielellään tarpeettomasti riskiä, sillä hyvän tuoton johdosta hän saa muhkeat tuottosidonnaiset palkkiot. Mikäli riskinottaminen osoittautuu kuitenkin vikatikiksi pahin mitä salkunhoitajalle tapahtuu on, että hän jää ilman tuota palkkiota. Hallinnointipalkkiot tulevat joka tapauksessa. Salkunhoitaja voi siis ainoastaan hyötyä riskin ottamisesta. Sijoittaja siis kantaa riskit ja salkunhoitaja vain voitot. Reilu diili.


(DFA Emerging Markets Value (I) maajakauma, lähde: DFA)

(DFA Emerging Markets Value (I) suurimmat sijoitukset, lähde: DFA)

(DFA Emerging Markets Value (I) toimialajakaumat, lähde: DFA)

DFA Emerging Markets Value rahasto on laajasti hajautettu. Suurimmat painoalueet ovat Kiina, Taiwan, Etelä-Korea, Brasilia ja Intia, jotka muodostavat yhteensä 60% rahaston sijoituksista. Kesäkuun lopussa osakkeita salkussa oli yhteensä 1970 kappaletta. Rahaston vertailuindeksiin (MSCI Emerging Markets Value Index) kuuluu vain 489 osaketta. Rahaston 20 suurinta sijoitusta muodostavat vajaat 23% rahastosta. Rahoitussektori on kuitenkin rahastossa yllättävän suurella painolla - vajaat 30% on sijoitettuna kyseiseen toimialaan.


(Seligson Kehittyvät markkinat -rahaston kuvitteellinen tuotto, lähde: Seligson)

DFA Emerging Markets Value sijoittaa siis kehittyville markkinoille, mutta sen lisäksi se pyrkii sijoittamaan arvo-osakkeisiin. Arvo-osakkeita voi määritellä monin eri tavoin, mutta yksi yleisimmistä määrittävistä tekijöistä on korkea book-to-market (tai alhainen P/B eli price-to-book) arvo. Rahaston sisältämien osakkeiden mediaani book-to-market on 0,89 ja painotettu keskiarvo 0,83. Vertailuindeksin vastaavat arvot ovat 0,50 ja 0,54.

Summa summarum. Suomalaiset piensijoittajat ovat odottaneet passiivisesti hallinnoitua kehittyvien markkinoiden indeksirahastoa pienin kustannuksin jo pitkään. Nyt tarjolle on tulossa ensimmäinen varteenotettava vaihtoehto. Rahaston kulut ovat ETF verrokkeihin verrattuna jonkin verran suuremmat, mutta toisaalta sijoittajalle ei tule maksettavaksi kaupankäyntikustannuksia, spread kustannuksia, välittäjän säilytysmaksuja ja niin edelleen. Perinteisesti Seligson on myös tarjonnut rahastoistaan ns. kasvuvaihtoehdon, jossa osingot sijoitetaan uudelleen. Tällöin sijoitus jää kasvamaan korkoa korolle tehokkaammin. Näistä syistä johtuen tulevaa uutta rahastoa voi suositella lämpimästi piensijoittajille, jotka eivät halua ostaa vastaavia ETF:iä suoraan pörssistä isommilla (n. 1000€) summilla kerralla.

24.7.2010 klo 18:40: Korjattu BtM tekstiä. Korkea BtM on luonnollisesti parempi arvon määritelmä, kun vastaavasti P/B luvulla pienempi. Pahoittelen BtM:n ja P/B sekoittamista keskenään. Lisätty kuvakaappaus DFA:n kulurakenteesta Emerging Markets Value (I) rahaston osalta. Kielioppivirheitä korjailtu.

Tulos heinäkuu 2010 (-598,89€)

21.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Kuukaudet vierivät vierimistään ja sijoitusomaisuuden arvo heiluu siinä sivussa. Koko kesä on ollut varsin pomppivaa kyytiä ja sama tuntuu yhä jatkuvan. Edellisen kuukauden katsaukseen nähden sijoitusomaisuuden määrä on nyt 598,89€ eli 1,31% alempana.

Mielenkiintoista on huomata, että paljon kritisoitu satelliittiportfolio oli ainut, joka puski salkussa vastavirtaan. Kaikkien muiden sijoitusten kehitys oli negatiivinen ja vain satelliittiportfolion positiivinen. Itse asiassa nykyinen satelliittiportfolio on kulujen jälkeen plussalla, mutta portfoliota rasittaa muutama aiemmin tekemäni näkemyksen ottaminen markkinoista, joista realisoitui tappioita. Tämän johdosta portfolio näyttää vielä kokonaisuutena miinusta. Portfolion rakentaminen on yhä kesken.

Kuukauden aikana osinkoja sateli kolmesta eri ETF:stä. Kiinaan sijoittava iShares FTSE/Xinhua China 25 Index (FXI)  jakoi osinkoa 0,4588$ osuudelta, iShares MSCI Brazil Index (EWZ) 0,2754$ ja iShares Russell 3000 Index (IWV) 0,2998$. Omilla omistuksilla tämä tarkoitti noin 166 euron osinkotuloa ennen ennakkoveroa.

Db x-trackersin MSCI USA TRN Index (XMUS) Tukholman pörssistä on säilynyt salkussa. Mikään ei ole muuttunut kuukauden takaiseen. Se on edelleen myyntilistallani. En vain ole vielä päässyt siitä eroon.


Allokaatioissa ei ole tapahtunut suurempia muutoksia. Satelliittiportfolion kasvattamisen myötä sen osuus on nyt kasvanut 10%:iin. Vastaavasti Kiinan ja USA:n osuus salkusta ovat laskeneet yhden prosenttiyksikön kuukauden takaiseen.

Ehdottomasti suurin muutos kuukauden aikana on ollut se, että minusta tuli isä. Isyysloma vaikuttaa luonnollisesti taloudelliseen tilanteeseen ja voikin olla, että sen johdosta en elo- tai syyskuussa kykene tekemään uusia ostoja. Ennakko-odotuksista poiketen pienen vauvan kanssa eläminen on (ainakin toistaiseksi) osoittautunut helpommaksi kuin ennalta kuvittelin. Pieni veitikka lähinnä vain nukkuu ja syö - itkua on ollut hyvin vähän. Unirytmin palauttaminen lomien jälkeen voi olla hankalaa. Esimerkiksi eilen jälkikasvu oli sitä mieltä, että sopiva nukahtamisaika on vasta kahden jälkeen aamuyöllä.

Kuten olen Mies blogin takana -linkissä kertonut käytän taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseksi useita eri metodeja yhtäaikaa. Nyt näyttää siltä, että yksi taustoissa suunniteltu asia on konkretisoitumassa. Sen myötä tulen lähtemään mukaan Liettuaan perustettavaan uuteen yritykseen. Asiat ovat vielä auki, mutta toteutuessaan tämä johtaa myös siihen, että minun on irroitettava varallisuutta nykyisistä sijoituksista tähän uuteen liiketoimintaan. Salkku voi siis muuttua tulevaisuudessa kertarysäyksellä tavanomaista enemmän.

Taloudellista riippumattomuutta voi tavoitella niin monin eri tavoin. Leikkaamalla omia menoja, kasvattamalla tuloja, sijoittamalla, yrittämällä... Toiset näistä kantavat sisällään enemmän riskiä kuin toiset. Samoin menetelmien mahdollistavat tuottopotentiaalit eroavat toisistaan. Säästämällä voi saavuttaa vain rajatun hyödyn, kun esimerkiksi yritystoiminnassa ei tuotolle ole periaatteessa olemassa kattoa laisinkaan. Kun oma talous on kunnossa on helpompi astua uusiin seikkailuihin. Vika askel ei suista taloudelliseen kurimukseen, mutta antaa loistavat mahdollisuudet saavuttaa oma tavoite vieläkin nopeammin.

Yhteenveto
Salkun arvo heinäkuu 2010: 45 156,24€
Muutos edelliseen katsaukseen: -598,89€
Vuoden 2010 tavoite ylitetty 22 480€:lla.
Vuoden 2011 tavoite ylitetty 13 039€:lla.
Vuoden 2012 tavoite ylitetty 2 465€:lla.

Quants: The Alchemists of Wall Street

16.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Yksi blogin lukijoista lähestyi minua loistavalla videolla Wall Streetillä käytettävistä ohjelmistoista ja matemaattisista malleista. Video puhutteli minua erityisesti siksi, että se yhdistää hyvin nykyisen ammattiosaamiseni ja talouden toisiinsa.

Wall Streetillä ja taloudessa ylipäänsä käytetään yhä enemmän erilaisia matemaattisia malleja. Niillä mallinnetaan yritysten konkurssiriskejä, osakkeiden hinnanmuodostusta, tulevaisuudennäkymiä ja mitä moninaisempia asioita. Myös käymäni rahoituksen opinnot yliopistossa ovat olleet hyvin matemaattispainotteiset.

Olen videossa haastatelluiden henkilöiden kanssa samaa mieltä siitä, että matematiikkaa käytetään liikaa. Sillä yritetään mallintaa liikaa asioita, jotka eivät oikeasti ole mallinnettavissa, sillä allaoleva perusta on ihminen. Ihmisen toiminta, motiivit ja käyttäytyminen ei ole matemaattisesti luotettavasti mallinnettavissa mikä johtaa ns. perhosvaikutukseen. Perhosvaikutus on yksi kaaosteoriassa käytetty kuvaus. Se tarkoittaa sitä vaikutusta joka johtaa alun pienien laskelmapoikkeamien johdosta suuriin muutoksiin lopputulemassa. Käytännössä taloustieteissä tämä tarkoittaa sitä virhettä joka tapahtuu ihmisen käyttäytymisen mallintamisesta, kun alkuarvo ei pidäkään paikkaansa tai eroaa oletetusta.

Wikipedia määrittelee perhosvaikutuksen seuraavasti:
Laajemmin se (perhosvaikutus) käsitetään epälineaarisessa järjestelmässä olevaksi ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa. Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot kasvavat "korkoa korolle", jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia.

Juuri tämä on mielestäni nykyisen liian pitkälle matemaattisesti mallinnetun taloustieteiden ongelma. Yhä uusia matemaattisia malleja rakennetaan entisten mallien päälle vaikka alkuperäisen mallin perusta (ihminen) voi pettää minä hetkenä hyvänsä.

Ei kannata ymmärtää minua väärin. Erilaisille matemaattisille malleille on kyllä oma paikkansa, mutta niitä käytetään liikaa, liian monissa ja väärissä paikoissa.

Quants: The Alchemist of Wall Street video on 48 minuuttia pitkä. Videon kuvaus on seuraava:
Quants are the math wizards and computer programmers in the engine room of our global financial system who designed the financial products that almost crashed Wall st. The credit crunch has shown how the global financial system has become increasingly dependent on mathematical models trying to quantify human (economic) behaviour. Now the quants are at the heart of yet another technological revolution in finance: trading at the speed of light.

What are the risks of treating the economy and its markets as a complex machine? Will we be able to keep control of this model-based financial system, or have we created a monster?

A story about greed, fear and randomness from the insides of Wall Street.

 Itse video on katsottavissa tästä:


3040 grammaa kultaa!

11.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Tarkemmin sanottuna 3040 grammaa ja 48,50 senttimetriä kultaa! Rakas vaimoni nimittäin synnytti tänä aamuna meille komean poikavauvan. Kuvassa pienokainen on käsivarsillani noin puolituntia syntymän jälkeen.

Tämän myötä elämäni tulee yhteen käännöspisteeseen. Aiemmat prioriteetit menevät osittain uusiksi pienen ihmiselämän ottaessa ansaitusti tärkeimmän paikan elämässä. Aloitan samalla neljä viikkoa kestävän kesälomani, jonka perään pidän kolme viikkoa isyyslomaa. Seuraavat seitsemän viikkoa olen siis täysin irti oravanpyörästä.

Tällä hetkellä olen väsynyt, mutta onnellinen. Viime yö meni nukkumatta vaimon tukena sairaalassa. Nyt kotiuduttuani olen ehtinyt levähtää muutaman tunnin, kunnes kohta suunnistan takaisin tapaamaan uutta perheenjäsentä. Ilta menee perinteiseen tapaan ystäväpiirin kanssa "varpaita laskiessa" ja samalla jalkapallon MM kilpailujen finaalipeliä seuraten. Saatamme myös sivussa polttaa jokusen sikarin tilaisuuden kunniaksi ja saunoa pölyt pois.

Näiden uutisten myötä blogi hiljenee ainakin hetkeksi ansaitulle "isyyslomalle" ja muutoinkin tulevat kirjoitukset varmasti harvenevat. Blogin pito ei tällä hetkellä ole kaikkein tärkeimpien asioitteni kärkipäässä. Paljon on kuitenkin vielä tulossa, esimerkiksi artikkeli herrasta nimeltä Partha S. Mohanram, joka Piotroskin innoittamana kehitti vastaavanlaisen menetelmän kasvuosakkeiden seulontaan, sekä viime vuoden tiedot Magic Formulan ja Piotroskin menetelmän toimivuudesta niin Euroopasta, Suomesta kuin myös Ruotsista.

Hyvää kesää! Tiedän, että ainakin omani tulee olemaan ikimuistoinen!

Taloudellisesti riippumaton 5,5 vuodessa?

8.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Matkani kohti taloudellista riippumattomuutta on toistaiseksi edennyt alkuperäistä suunnitelmaa nopeammin. Finanssikriisistä huolimatta. Uusimmasta kuukausiraportista selviää, että olen tällä hetkellä tavoitetta edellä 2,5 vuoden verran.

Alkuperäinen tavoitteeni on ollut säästää 500 euroa kuukaudessa ja saada sille 12%:n vuosituotto. Tämän 2,5 vuotta kestäneen matkan aikana olen jäänyt tavoitellusta vuosituotosta. Toteutunut vuosituotto on tällä hetkellä noin 9%:n tietämillä. Sen sijaan olen ylittänyt 500 euron kuukausittaisen säästötavoitteen reilusti. Laskin yhteen tekemäni ostot ja paljastui, että toteutunut kuukausisäästösumma on ollut hieman yli 1271 euroa kuukaudessa. Se on yli kaksi kertaa alkuperäistä suunnitelmaa enemmän!

Tämän johdosta hahmottelin hieman itselleni, että kuinka nopeasti voisin tavoittelemani taloudellisen riippumattomuuden saavuttaa mikäli kykenen pitämään yllä nykyisenlaista säästötahtia. Laadin tämän pohjalta kolme erilaista skenariota, joille annoin nimet realistinen, tavoiteltava ja best case.

Realistisessa skenariossa pystyn jatkamaan säästämistä 800 euron summalla kuukausittain ja saamaan sijoituksille 8%:n vuosituoton. Tämä on selvästi realistinen vaihtoehto, sillä tuotto-odotus on kohtuullinen ja kuukausittainen säästösumma nykyistä pienempi. Tällä hetkellä on selvää etten kykene pian syntyvän lapsen vuoksi pitämään entisenlaista säästötahtia yllä, koska perheen menot kasvavat.

Tavoiteltavassa skenariossa pystyn jatkamaan säästämistä 1000 euron summalla kuukausittain ja saamaan sille 9%:n vuosituoton. Tuotto-odotus on tässä skenariossa lähellä nykyistä toteutunutta ja kuukausittainen säästösumma haasteellisella, mutta kuitenkin mahdollisella tasolla. Tämän skenarion toteutuminen vaatisi hieman pinnistelyjä, siksi nimeksi "tavoiteltava".

Best case skenariossa jatkan sijoittamista toteutuneen kuukausittaisen summan eli 1271 euron edestä ja saan sille alkuperäisen suunnitelmani mukaisen 12%:n tuoton. Mitenkään täysin mahdoton tämä skenario ei ole. Koska olen pystynyt pääsemään tällaiseen keskimääräiseen säästösummaan joka kuukausi voisi se olla mahdollista myös tulevaisuudessa. Palkankorotus, parempi palkkainen työ tai suuremmat lisäansiot voisivat mahdollistaa jopa suuremmat summat. 12%:n tuotto-odotus on kova, mutta koska suurin osa sijoituksista on kehittyvillä markkinoilla on tämäkin mahdollista saavuttaa. Skenarion toteutuminen kokonaisuudessaan vaatisi kuitenkin lähes kaiken nappiin menemistä, joten siitä syystä nimi best case - paras mahdollinen.

Olen aiemmassa kirjoituksessa pohtinut minkä kokoinen summa itselleni riittää elääkseni taloudellisesti riippumatonta elämää. Päädyin kirjoituksessa lopputulemaan, että kohdallani noin 200.000 euroa on alaraja pystyäkseni elämään vielä kohtuu normaalisti. Ei missään nimessä mitenkään leveästi, mutta kuitenkin niin, että rahojen pitäisi riittää kuolemaan asti. Tavoitteeni kuitenkin on 500.000 euron summa, joka mahdollistaisi kohtuu mukavantasoisen loppuelämän. Puoli miljoonaa riittää hyvin, jotta voi reissata maailmalla eikä joka välissä tarvitse venyttää penniä. Tavoitteesta voi siis vetää hyvin kaksi maalia, joista toinen on taloudellisen riippumattomuuden ehdoton alaraja ja toinen kohtuu hyvätasoiseen elämäntapaan riittävä. Näiden väliin asettuu luonnollisesti vaihtoehdot näiden tavoitteiden välistä, eikä ylärajaa ole olemassa. Paljonko lopulta riittää on yksilöllinen kysymys.

Yksinkertaistuksen vuoksi laskin kaikissa skenarioissa tämän vuoden tuoton samalla 9%:n korolla. Kesäkuussa sijoitusvarallisuus oli noin 45.000 euroa ja tähän lisäsin skenarioiden kuukausilisäykset, sekä 4,4%:n koron loppuvuodeksi jolloin kokonaiskoroksi tulee 9%.


(Realistisen skenarion summat)

Realistisessa skenariossa taloudellisen riippumattomuuden alaraja tulee kohdallani saavutetuksi hieman ennen vuoden 2018 loppua eli noin 8,5 vuoden kuluttua. Hyvän tason raja puolestaan vähän vuoden 2026 jälkeen eli noin 16,5 vuoden kuluttua. 20 vuoden kuluttua säästössä olisi n. 650.000 euroa.


(Tavoiteltavan skenarion summat)

Tavoiteltavassa skenariossa alaraja tulisi täyteen jo vähän yli vuoden aikaisemmin - vähän ennen vuotta 2017 eli 7,5 vuoden kuluttua. Puolen miljoonan raja puolestaan ennen vuotta 2024 eli noin 14,5 vuoden kuluttua. Olisin silloin vielä alle viisikymppinen, joten oletettavasti terveys riittäisi vielä hyvin elämästä nauttimiseen ja matkusteluun. Lapsi olisi tuolloin teini-ikäinen, mikä voisi tuoda omia haasteita ainakin matkustamisen suhteen. 20 vuoden kuluttua kasassa olisi noin 875.000 euroa.


(Best case skenarion summat)

Best case skenariossa 200.000 euron raja tulisi täyteen hyvinkin pian eli vajaan 5,5 vuoden kuluttua - ennen vuotta 2015! Voisiko tavoitteen alaraja olla tosiaan saavutettavissa näinkin pian? Siltä tosiaan näyttää. Näin lyhyellä ajalla markkinoiden volatiliteetti voi jo hyvällä tuurilla tuoda muhkeita vuosituottoja - tai sitten ei. Puolen miljoonan tavoitekin tulisi täyteen joskus kesäkuun tienoilla vuonna 2020 eli vain 10 vuoden kuluttua. 20 vuoden kuluttua säästössä olisi jo yli 1,5 miljoonaa euroa.


(Säästösummien kertyminen eri skenarioiden välillä)

Eri skenariot näyttävät kuinka vähän loppujen lopuksi maaliin on enää matkaa mikäli vain kykenen säästämään yhtä hyvin kuin tähänkin mennessä. Kuten aina, elämä on kuitenkin monia yllätyksiä täynnä. Matkan varrelle voi osua työttömyyttä, vakavaa sairastelua ja monen monta muuta ennakoimatonta ongelmaa, jotka voivat laittaa kaikki suunnitelmat täysin uusiksi. Sen johdosta en vielä muuta alkuperäistä suunnitelmaa. Skenariot kuitenkin osoittavat, että tavoite on paljon lähempänä kuin olen uskaltanut haaveilla.

Päivitys 8.7.2010 klo 22:25: Tuli laskettua vuosia väärin, joten suurimpaan osaan skenarioista lisätty +1 vuosi.

Piotroskin menetelmä

4.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Kuka ihmeen Piotroski?

Joseph D. Piotroski toimii professorina Stanfordin yliopistossa. Hän on erikoistunut kirjanpitoon ja talousraportointiin. Vuosina 1999-2007 hän opetti Chicagon yliopistossa. Piotroski on luonteeltaan ujo ja hän välttelee julkisuutta. Hän on muun muassa antanut hyvin kitsaasti haastatteluita.

Mikä Piotroskista tekee kuitenkin huomionarvoisen on hänen kehittämä menetelmä, jolla yritysten kirjanpidon perusteella eritellään osakkeita voittajiin ja häviäjiin. Vuonna 2000 ollessaan vielä Chicagossa hän julkaisi tutkimuksen nimeltä Value Investing: The Use of Historical Financial Statement Information to Separate Winners from Losers. Huolimatta Piotroskin huomionarvoisista tuloksista se on yhä suurelle yleisölle varsin tuntematon.


Piotroskin pisteytys - F_SCORE

Esitellessään tutkimusta Piotroski joutuikin lähes pyytelemään anteeksi tapaa, jolla hän oli menetelmän kehittänyt. Se ei nimittäin perustunut mihinkään tieteelliseen tutkimukseen vaan Piotroskin omaan intuitioon siitä mitkä asiat kirjanpidosta heijastuvat yrityksen tulevaan menestykseen.

Tätä varten hän kehitti matemaattisen yhtälön, jonka lopputulos on nimeltään F_SCORE. Yhtälössä lasketaan yhteen kaiken kaikkiaan yhdeksän eri kirjanpidosta johdettavaa binääristä arvoa. Jokainen arvo voi siis saada tulokseksi joko arvon nolla tai yksi. Tästä johtuen korkein mahdollinen F_SCORE on 9 ja matalin 0. Mitä korkeampi pistemäärä on sitä parempi.

(Piotroskin F_SCORE kaava)

Yhdeksän yksittäistä kohtaa on ryhmiteltävissä kolmeen suurempaan kokonaisuuteen: yrityksen kannattavuus (profitability), velka, likviditeetti ja varojen alkuperä (leverage, liquidity and source of funds), sekä toiminnan tehokkuus (operating efficiency).

Jokaisesta kohdasta saa yhden pisteen mikäli se pitää paikkansa. Muussa tapauksessa nolla pistettä.

Kannattavuus (profitability)
  • 1. Positiivinen ROA kuluvana vuonna (positive return on assets in the current year).
  • 2. Positiivinen OCF kuluvana vuonna (positive operating cash flow in the current year).
  • 3. Kvartaalin ROA korkeampi kuin edellisenä vuotena (higher return on assets in the current period compared to the ROA in the previous year).
  • 4. Toiminnan kassavirta on suurempi kuin ROA (cash flow from operations are greater than ROA).

Velka, likviditeetti ja varojen alkuperä (leverage, liquidity and source of funds)
  • 5. Pitkäaikaisen velan määrä on pienempi kuin edellisenä vuotena (lower ratio of long term debt to in the current period compared value in the previous year).
  • 6. Korkeampi current ratio kuin edellisenä vuotena (higher current ratio this year compared to the previous year).
  • 7. Uusia osakkeita ei ole laskettu liikkeelle edellisenä vuotena (no new shares were issued in the last year).

Toiminnan tehokkuus (operating efficiency)
  • 8. Korkeampi myyntikate kuin edellisenä vuotena (a higher gross margin compared to the previous year).
  • 9. Korkeampi pääoman kiertonopeus kuin edellisenä vuotena (a higher asset turnover ratio compared to the previous year).
Tämän jälkeen menetelmässä sijoitetaan varat laajasti hajauttaen parhaimpaan 20%:iin niistä yrityksistä, joilla on korkea book-to-market arvo.


Piotroskin menetelmä lyö Magic Formulan tuotot

Piotroskin menetelmällä sijoittaja tulee siis myös ostaneeksi isolla hajautuksella arvo-osakkeita. Aivan kuten myös Magic Formulan tapauksessa. Piotroskin menetelmällä sijoittaja löytää kuitenkin hyvin erilaisia osakkeita verrattuna Magic Formulaan.

Suurikokoiset yritykset ovat analysoituja läpikotaisin. Tästä johtuen niiden kohdalla tulosjulkistusten yhteydessä tuleva uusi informaatio kulkeutuu osakkeen hintaan hyvin tehokkaasti. Toisin on pienten yritysten kohdalla, jotka voivat olla jopa niin pieniä ettei niitä välttämättä seuraa kuin muutama analyytikko. Pienikokoisten vähän vaihdettujen yritysten osakkeista on helpommin löydettävissä hinnoitteluvirheitä.

Pelkästään se, että osake on hinnoiteltu alas ei ole riittävä syy ostoon. Alhaiseen hinnoitteluun voi olla hyvät syyt. Yritys on voinut menettää jonkin tärkeän etulyöntiaseman markkinoilla tai sillä voi olla muita ongelmia miksi hinta on perustellusti alhaalla.

Tämän vuoksi niin Piotroskin menetelmän kohdalla, kuin myös muissa arvosijoitusmenetelmissä on tärkeää käyttää riittävää hajautusta. Muutama mätämuna portfoliossa ei syö koko menetelmän tuottoja.

Koska pieniä yrityksiä ei seurata niin laajaan kuin suurempia eivät tulosjulkistuksien yhteydessä tuleva uusi informaatio kulkeudu samalla tavalla osakkeen hinnoitteluun. Pienestä koostaan johtuen isot rahastot tai muut toimijat eivät myöskään ole niistä kiinnostuneita, sillä ne voivat helposti vaikuttaa osakkeen pörssikurssiin.

Piotroski huomasi, että tällaisien osakkeiden kohdalla on helpompi löytää yrityksiä, jotka saavat korkean F_SCORE pistemäärän ja kirjanpitoarvo suhteessa osakkeen hintaan (book-to-market) on houkutteleva.

Tutkimuksen mukaan vanhalla kirjanpidolla on olemassa selvää ennustearvoa tulevaisuuden suhteen. Piotroski pääsi tutkimuksessa menetelmällä 23%:n vuosituottoon vuosilta 1976-1996. Menetelmässä siis ostettiin korkean F_SCORE:n omaavia yrityksiä ja myytiin lyhyeksi samaan aikaan alhaisen pistemäärän osakkeita.

Tuotot ovat olleet vielä tutkimuksen julkaisun jälkeenkin hämmästyttävän hyviä. AAII sivuston mukaan Piotroskin menetelmä on tuottanut tutkimuksessa julkaistujen vuosien jälkeen seuraavasti:
  • 1998: 17.9 %
  • 1999: 27.1 %
  • 2000: -0.9 %
  • 2001: 100.2 %
  • 2002: -15.9 %
  • 2003: 154.6 %
  • 2004: 82.2 %
  • 2005: -8.5 %
  • 2006: -15.8 %
  • 2007: -1.3 %
  • 2008: 32.6 %
  • 2009: 78.3 %
  • 2010 (tähän mennessä): 235.3 % 
Kokonaistuotoksi vuosilta 1998-2010 on tullut siten 6891.20 %! Vuosituottona se tekee huimat 40,46%.


Toimii myös USA:n ulkopuolella

Ylläolevat tuotot ovat Yhdysvaltain markkinoilta. Magic Formula Investing Europe tutki myös Piotroskin menetelmän toimivuutta Euroopan markkinoilla vuosilta 1999-2009. Tulokset olivat hyviä. Piotroskin menetelmä tuotti esimerkiksi micro cap luokassa 18,28% per annum, kun DJ EURO STOXX indeksi tuotti samaan aikaan -3,13% p.a.

(Eri arvosijoitusmenetelmien tuotot Suomessa vuosilta 1999-2009)

Vaikka Suomi on markkinana pieni toimi Piotroskin menetelmä myös yllättävän hyvin pelkällä kotimarkkinalla. Samassa micro cap luokassa Piotroskin menetelmä tuotti kotimaan markkinoilla 15,82% per annum.


Työkaluja

Henkilölle, joka haluaa sijoittaa Piotroskin menetelmän mukaisesti löytyy internetistä hyviä työkaluja helpottamaan työtä.

MFIE sivusto tarjoaa Piotroskin pisteytyksen osakkeille useammasta eri maanosasta, mukaanlukien Euroopan ja USA:n. Palvelun käyttäminen kuitenkin maksaa 175 euroa vuodessa tai 49 euroa kalenterineljännekseltä. Uudet käyttäjät voivat tutustua palveluun ilmaiseksi kahden viikon ajan.

American Association of Individual Investors eli AAII tarjoaa myös työkalun Piotroskin menetelmän mukaiseen screenaukseen. AAII maksaa puolestaan eurooppalaiselle sijoittajalle 44 dollaria vuodessa.

Näiden lisäksi internetistä löytyy myös ilmainen sivusto, joka laskee niin Piotroskin pisteytyksen kuin myös Magic Formulan mukaisen listan USA:ssa noteerattaville osakkeille.

Niille jotka puolestaan haluavat laskea yksittäisen yrityksen pisteytyksen löytyy ilmainen työkalu Exceliin Old School Value sivustolta. Työkalu toimii ainoastaan Windows koneissa, joissa on Excel 2000 tai uudempi. Tämäkin työkalu toimii ainoastaan USA:ssa noteerattaville osakkeille. Sama sivusto tarjoaa myös ilmaiseksi oman Piotroskin listan Yhdysvaltalaisosakkeista.


Lopuksi

Piotroskin menetelmästä kiinnostuneille suosittelen lukemaan hänen tutkimuksensa lisäksi myös Piotroskin itsensä myöhemmin kirjoittaman Further evidence on the relation between historical changes in financial condition, future stock returns and the value/glamour effect paperin.

Menetelmän käyttäminen vaatii suurta itsekuria ja rohkeutta. Ei ole helppoa ostaa sellaista osaketta, joka on lyöty aivan pohjamutiin ja jonka likviditeetti on heikko. Piotroskin menetelmä löytää sijoittajalle tarjolle sellaisia osakkeita, jotka eivät normaalisti herätä kiinnostusta. Ne ovat hyljeksittyjä osakkeita, jotka eivät kiinnosta oikein ketään. Vastavirtaan kulkeminen kuitenkin tutkimustulosten valossa kannattaa.

Piotroskin menetelmässä kiehtoo piensijoittajana myös se puoli, että se ei sovi kovin hyvin institutionaalisille sijoittajille. Suurien rahastojen on hankala pitää sijoituksen allokaatio paikallaan johtuen pienien yritysten osakkeiden vähäisestä likviditeetistä. Samasta syystä johtuen isot sijoittajat aiheuttaisivat herkästi suuria muutoksia arvostustasoon, joten pienet vähävaihtoiset osakkeet ovat pääsääntöisesti niiden ulottumattomissa.

Joskus, mutta harvoin on etua siitä, että on piensijoittaja.

Johdatus Tekniseen Analyysiin Osa 3: Bollinger bands

2.7.2010 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Bollinger bands on trendikanava, joka ottaa huomioon osakkeen hinnan heilumisen eli volatiliteetin. Sen kehitti 80-luvulla John Bollinger kun huomattiin, että volatiliteetti ei ole luonteeltaan staattista vaan dynaamista - se muuttuu koko ajan.


(Bollinger bands nauhat)

Bollinger bands koostuu kolmesta käyrästä, jotka piirretään suhteessa osakkeen hintaan. Ylä- (upper band) ja alanauhan (lower band) pohjana toimii monesti keskipitkän aikavälin trendi, kuten 20 päivän liukuva keskiarvo. Ylläolevassa kuvassa se on nimellä middle band.


(Normaalijakauma ja keskihajonta)

Ylä- ja alanauhan etäisyyden tästä keskipitkän aikavälin trendistä määrittää volatiliteetti. Yleensä volatiliteettinä käytetään kahden keskihajonnan suuruista etäisyyttä, jolloin nauhoilla saavutetaan yli 95%:n todennäköisyys, kts. graafi. Tämä tarkoittaa teknisen analyysin ohjelmistoissa bollinger bands arvoja 20,2 (20 päivän liukuva keskiarvo ja  2:n keskihajonnan etäisyys).

Tämä siis tarkoittaa sitä, että 20 päivän ajalta laskettuna osakkeen kurssi on 95%:n todennäköisyydellä nauhojen sisäpuolella mikäli hinta on normaalijakautunut. Osakkeiden hinnat puolestaan hakeutuvat kohti keskiarvoa pitkällä aikavälillä, joten sen ansiosta bollinger bandsin avulla voidaan tehdä muutamia johtopäätöksiä.

Yksi näistä on katsoa osakkeen kurssia bollinger bands nauhojen välissä. Yleisesti osaketta pidetään kalliina sen ollessa ylemmällä nauhalla ja halpana ollessa alemmalla nauhalla. Jotkut treidaajat ostavat osaketta, kun se koskettaa alanauhaa ja myyvät, kun se nousee keskinauhan korkeudelle. Toiset puolestaan hakevat nauhoista toisenlaista indikaatiota ja ostavat, kun osake puhkaisee ylänauhan tai myyvät lyhyeksi kun osake puhkaisee alanauhan.

Toinen tapa on seurata nauhojen liikehdintää suhteessa keskinauhaan eli keskipitkään trendiin. Kun nauhat ovat etäällä toisistaan on volatiliteetti suurta ja nauhojen ollessa lähellä toisiaan pientä. Nauhojen lähentyessä toisiaan ja oltuaan kapeina jo jonkin aikaa voi odottaa volatiliteetin kasvavan lähitulevaisuudessa. On todennäköistä, että osake tulee ottamaan voimakkaan suunnanmuutoksen. Tämä johtuu jälleen siitä, että asiat pyrkivät keskiarvoistumaan. Mikäli osakkeen volatiliteetti on keskimäärin ollut suurempaa ja se on pysynyt pienenä jo jonkin aikaa on oletettavaa, että volatiliteetti kasvaa.

Näin käytettynä bollinger bands antaa siis vihjeen siitä, että muutos on tulossa. Se ei kuitenkaan kerro muutoksen suuntaa - onko se ylöspäin vai alaspäin. Tähän sijoittajat joutuvat käyttämään muita menetelmiä.


(BandWidth ja %b)

Bollinger bandsista on mahdollista johtaa kaksi muuta indikaattoria. Ne ovat %b ja BandWidth. %b kertoo viimeisimmän hinnan suhteen nauhoihin. Sen kaava on (viimeisin hinta - alanauha) / (ylänauha - alanauha).

BandWidth puolestaan on suhteellinen nauhojen leveysmittari. Sen kaava on (ylänauha - alanauha) / keskinauha.

Nauzer J. Balsara, Gary Chen ja Lin Zheng tutkivat bollinger bandsin toimivuutta Kiinan osakemarkkinoilla vuonna 2007. He laativat aiheesta tutkimuksen nimeltä The Chinese Stock Market: An Examination of the Random Walk Model and Technical Trading Rules ja päätyivät seuraavaan lopputulemaan:
Finally, we find significant positive returns on buy trades generated by the contrarian version of the moving average crossover rule, the channel breakout rule, and the Bollinger Band trading rule, after accounting for transaction costs of 0.50 percent.

Sen sijaan Oliver Douglas Williams tuli vuonna 2006 julkaistussa Empirical Optimization of Bollinger Bands for Profitability nimisessä lopputyössä johtopäätökseen, että yksistään bollinger bandsin käyttäminen ei riitä vaan hyötyäkseen sijoittajan tulee käyttää lisäksi fundamenttianalyysiä:
Alone, Bollinger Bands do not seem to yield the extraordinary results. Fundamental analysis is required to determine the best moving average window to match the business cycle of the asset. When combined with other techniques such as fundamental analysis. Bollinger Bands can give systematic traders a method of choosing their buy and sell points.

Bollinger bandsin käytöstä kannattaa erityisesti huomioida se, että osakkeiden hintojen hännät ovat niin sanotusti "lihavat". Ne eivät siis ole täysin normaalijakautuneet. Toisin sanoen osakkeiden hinnoissa on enemmän äärimmäisiä nousuja ja laskuja kuin tilastolliset menetelmät olettavat. Lisäksi näytteen koko, mikä bollinger bandsin kohdalla on tyypillisesti 20 on aivan liian pieni, jotta tilastolliset menetelmät olisivat luotettavia. Tämän johdosta on ainakin hyvä olettaa, että oikeasti kahden keskihajonnan käytöllä todennäköisyys on alempi kuin 95%.

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails